Mäkelä finaaliin: Nuha herkisti, kimmoisa alusta auttoi, Harala jatkoon

Mäkelä finaaliin: Nuha herkisti

Kristiina Mäkelä ei antanut nuhan kiusata Belgradissa yleisurheilun EM-hallien kolmiloikkakarsinnassa. Hän eteni finaaliin kauden parhaallaan 14,18. 

– Nuha tuli hiljattain. Joskushan käy niin, että se herkistää kropan. Päätin, etten anna sen häiritä, Mäkelä tuumi karsinnan jälkeen.

Mäkelä ponnisti karsinnassa ensimmäisellään 14,01 ja toisellaan 14,18. Tulos jää kaksi senttiä hänen halliennätyksestään ja kuusi senttiä ulkoratojen ennätyksestä.

– Ensimmmäisessä hypyssä juoksu kulki, mutta loikat olivat huonoja, toisessa loikat kulkivat, mutta juoksu ei ollut niin hyvä, Mäkelä sanoi.

EM-hallien kilpailuareenan hieman periksi antava alusta sopi Mäkelälle hyvin.

– Minulla on ollut kontaktien kanssa vaikeuksia. Nyt tuo alusta antoi hieman lisäaikaa ponnistuksille. Se sopi minulle hyvin. Tuntuu, että sieltä lähtisi vielä lisää lauantain finaalissa. Koetetaan nyt palautella vaan hyvin, Mäkelä sanoi.

Karsinnassa Mäkelä sijoittui neljänneksi. Häntä paremmin hyppäsivät saksalaiset Jenny Elbe, joka ponnisti 14,27, Kristin Gierisch (14,26) ja Espanjan Ana Peleteiro (14,20).

EM-hallien karsintatulos tarkoittaa, ettei Mäkelän tarvitse huolehtia enää myöskään elokuisten Lontoon MM-kisojen karsintarajasta, joka ylittyi kahdeksalla sentillä.

Harala aitoi välieriin, vilppilähtö pudotti Hurskeen 

Lotta Harala juoksi 60 metrin aidoissa välieriin aikavertailusta. Hän viiletti erässään viidenneksi ajalla 8,20, joka jää sadasosan hänen talven parhaastaan. Reetta Hurske otti täpärän vilppilähdön, eikä päässyt taistelemaan välieräpaikasta.

– Reagoin ääneen, pettynyt Hurske tuumi. Hänen reaktioaikansa oli 0,096. 

Hurskeen erästä siirrettiin sivuun vilppilähdön takia kaikkiaan kolme juoksijaa. Harala oli tietoinen noista tapahtumista radalle tullessaan.

– Koetin vaan varmistaa, etten ota vilppilähtöä, Harala totesi.

Juoksuaan Harala kuvaili ajallisesti hänelle keskitasoiseksi, muttei muuten järin onnistuneeksi.

– Juoksuna lähtö oli hyvä, mutta sitten aloin pomppia ylös ja alas. Mutta juostaan paremmin välierässä, Harala tuumi.

Haralan erän voitti Valko-Venäjän Alina Talay ajalla 7,94. Alkuerien nopein oli saksalainen Pamela Dutkiewicz ajalla 7,86. Jatkoon riitti 8,24.

Uransa viimeisiä startteja Belgradissa juokseva Ruotsin Susanna Kallur oli kolmas ajalla 8,15 ja meni suoraan jatkoon erässä, jonka voitti Saksan Cindy Roleder.

 – Juoksuna se oli ihan ok, mutta pystyn parempaan, Kallur sanoi.

Naisten 60 metrin aitojen välierät juostaan tänään iltasessiossa.

Tuloksia


makela_kristiina_em-halli_netti.jpg