Mäkelä ei antanut sähkökatkon häiritä, ensimmäisellä finaaliin

Mäkelä ei antanut sähkökatkon häiritä

Kristiina Mäkelällä oli käyttöä arvokisakokemukselle EM-kisojen kolmiloikan karsinnassa. Se kilpailtiin reilusti yli 30 asteen helteessä, ja kilpailu katkesi pitkäksi toviksi sähkökatkoksen heti alussa. Mäkelä oli kuitenkin valmis, kun oma vuoro tuli ja loikki ensimmäisellään 14,24, joka rikkoi kirkkaasti karsintarajan 14,05.

– Kisajärjestäjiltä menivät sähköt poikki. Mittalaitteet eivät toimineet. Kun kisa sitten jatkui, minulla oli 30 minuuttia siitä, kun olin tehnyt verryttelyssä viimeisen hypyn. Se on aika pitkä aika odotella tuossa helteessä, Mäkelä sanoi.

Hyppypaikka Berliinin olympiastadionilla on takasuoralla. Sinne aurinko porotti koko karsinnan ajan. Urheilijoille tarjolla vain pieni katos, joka tarjosi hieman varjoa. Mäkelä varoi kuluttamassa liikaa energiaansa kilpailuun valmistautumiseen. 

– Tein vain lyhyen alkuverryttelyn. Jos tuossa kelissä teki pitkän alkuverryttely ja sitten joutui vielä odottelemaan puoli tuntia, siinä voi olla aika tyhjä olo, kun menee hyppäämään, Mäkelä sanoi.

Avauskierroksen hyppy onnistui hyvin. Ponnistus osui koko lailla nappiin.

– Tuntuu, ettei juoksurytmi ollut vielä ihan paras mahdollinen, joten tuossa on vielä parantamisen varaa, Mäkelä sanoi.

Karsinnan tulostaso nousi korkeaksi. Mäkelän 14,24 riitti kahdeksanteen sijaan. Karsinnan voitti Kreikan Paraskevi Papahristou, joka loikki 14,49. Tuossa hypyssä tuulilukema oli peräti kolme metriä sekunnissa vastaista. Mäkelän mukaan moista vastatuulta ei ollut.

– Siinä oli sivutuuli ja siksi tuulimittarin lukema heitteli, ei siinä sellaista edestä tai takaa tullutta tuulta ollut, Mäkelä sanoi.

Finaali kilpaillaan perjantaina. Mäkelä lähtee kisaan luottavaisena. Hän ponnisti hiljattain Kalevan kisoissa 14,31, joten jos hyppy kulkee Berliinin EM-finaalissa Heli Koivulan SE-lukemat 14,39 ova vähintäänkin uhattuna. Finaalista Mäkelä povaa tasokasta.

– 14,50 pitää hypätä mitaleille, Mäkelä sanoi.

Karsinnan 12:nnen tulos oli 14,05.

 


hurske_reetta_berliini.jpg

,

Hurske: Loppu tuli hyvin ja heittäytyminen onnistui, Korte: Poskiontelontulehdus vaikutti normaalisti vahvaan loppuun

Reetta Hurske juoksi alkueränsä kolmanneksi ajalla 13,21 ja eteni vahvasti suoraan välieriin naisten pika-aidoissa. Annimari Korte sen sijaan oli oman eränsä neljäs, eikä aika 13,31 vienyt välieriin. Nooralotta Nezirin ei tarvinnut alkueriä juosta, sillä hän kuului niiden 13 joukkoon, jotka pääsivät tilastoaikansa perusteella suoraan välieriin.

Hurske koki hämmentäviä hetkiä juoksun jälkeen, kun tulostaulu näytti hänet ensin kolmanneksi ja sitten hetkeksi neljänneksi. Lopulta hän oli kolmas, mutta jossiteltavaa ei olisi jäänyt neljännestäkään sijasta, sillä aika olisi riittänyt aikavertailusta välieriin.

– Nyt meni vähän eri lailla kuin normaalisti, juoksun loppu tuli paremmin. Reaktio ei ollut ihan parhaasta päästä eikä ensimmäiset viisi aitaa ihan niin hyvä, loppu tuli hyvin ja heittäytyminen onnistui, Hurske sanoi.

Torstain välierään hänellä oli selvät tavoitteet:

– Tavoitteena on ehdottomasti oma ennätys, en ole tyytyväinen, jos en sitä pysty juoksemaan. Finaalipaikka on aika kova. Uskon, että täällä pitää siihen juosta 12,9-alkuinen aika, Hurske sanoi.

Annimari Kortteen kesä on ollut hieno hänen taustoihinsa nähden. Hän on päässyt vaikeiden vuosien jälkeen uransa parhaaseen vauhtiin, joka vei hänet EM-kilpailuihin. Alkuerässä hän oli eränsä neljäs ajalla 13,31. Hän kärsi poskiontelontulehduksesta ja kilpaili antibioottikuurin alaisena.

– Se ei vaikuta nopeuteen ja lähtöön, mutta loppuun, joka on yleensä minulle juoksun paras osa. Jäin vähän yksin juoksemaan, sekin näkyi, Korte sanoi.

Hän oli tyytyväinen päästessään EM-kisoihin ja Euroopan 30 parhaan juoksijan joukkoon vuoden ehjällä harjoittelulla.

– Toisen vuoden kun saan tähän treenattua, tulee taas kovempia aikoja, seuraavaksi Motonet GP:ssä Lappeenrannassa kilpaileva Korte sanoi.

Alkuerien nopein oli Ranskan Solene Ndama ennätyksellään 12,88. Aikavertailusta viimeisenä selvisi juuri Hurskeen kanssa samalla ajalla neljänneksi juossut Italian Luminosa Bogliolo.

,


korte_annimari_berliini_maali_2.jpg

,

Lehtonen: Lopussa juoksu hajosi liikaa

Oskari Lehtonen juoksi 200 metrin alkuerissä eränsä viidenneksi ajalla 21,06. Lehtonen tikkasi kaarteen tehokkaasti, mutta juoksun viimeiset 10–15 metriä olivat tahmeat. Juoksu ei kulkenut sillä tapaa kuin juoksija toivoi.

– Vähän sama homma kuin kaikissa tämän kauden juoksuissa. Lopussa juoksu hajosi liikaa. En saanut kunnolla niin sanotusti ylös, Lehtonen kertaili juoksun loppua.

Lehtonen siirtää nyt katseensa sunnuntaihin ja 4 x 100 metrin alkueriin. Hän on mukana Suomen viestiryhmässä.

– Tässä ehditään hyvin tekemään joku hyvä harjoitus, Lehtonen sanoo.

Jatkoon alkueristä vei 20,77. Nopein oli Italian Eseosa Desalu ajalla 20,39.

,


lehtonen_oskari_berliini_ae_1.jpg