Maaottelukippareiksi Mörö, Kinnunen, Mäkelä ja Korpela: Tilastot eivät vaikuta tulokseen

Miesten maaottelutappio kulminoitui keihääseen

Yleisurheilumaajoukkueiden kapteenit aituri Oskari Mörö, kävelijä Jarkko Kinnunen, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ja moukarinheittäjä Merja Korpela eivät säikähdä tilastojen Suomelle povaamaa haastajan asemaa viikonvaihteen Ruotsi-ottelussa Tukholmassa.

– Jokainen lähtee Ruotsi-otteluun sillä tavoitteella, että taakse jää mahdollisimman monta ruotsalaista, Mörö sanoo.

Mäkelä on samaa mieltä.

– En ole tilastoja katsonut, eikä niitä kuulukaan katsoa. Ne, kun eivät vaikuta lopputulokseen.

Kapteeniston Ruotsi-otteluun valitsivat joukkueeseen nimetyt urheilijat.

Kinnunen: Ottelu on käännettävissä

Tilastot ennustavat Suomen miehille parikymmenen ja naisille reilun 40 pisteen tappiota Ruotsille. Kipparit muistuttavat, että maaottelussa vasta kilpailut näyttävät, mikä on todellisuus.

– Minusta ottelu on käännettävissä Suomelle, Kinnunen arvioi ja tutkailee viimevuoden maaottelusta tekemiään muistiinpanoja. Tiukka taisto päättyi Tampereella Ruotsin voittoon.

– Tampereella tuli paljon omia ennätyksiä ja kauden parhaita tuloksia erityisesti joukkueen keltanokille, joita on nytkin hyvä määrä joukkueessa, Kinnunen sanoo.

– Ennätyksistä, kauden parhaista ja tietysti maaotteluvoitosta tulee urheilijoille pieniä palkintoja, ja nyt on varauduttiin aika mittavaan palkintojen määrään.

Korpela muistuttaa, että maaottelussa pitää jaksaa keskittyä loppuun asti ja kannustaa maajoukkuetoveria.

– Oma ja joukkueen tulos on usein pienistä asioista kiinni. Ruotsalaiset ovat tosi kovia venymään. Pitää jaksaa keskittyä omaan suoritukseen todella hyvin loppuun asti ja tsempata maajoukkuekavereita, Korpela sanoo.

Mäkelä: ”Jännitti niin pirusti”

Maajoukkueen kippareilla on rutkasti kokemusta Ruotsi-otteluista ja monta hyvää muistoa, joilla nostaa omaa ja maajoukkuekavereiden tunnelmaa.

– Ensimmäinen aikuisten maaottelu Göteborgissa 1999 jäi mieleen. Heitin silloin ensin nuorten ottelussa ja se meni heikosti, mutta pari tuntia myöhemmin tein aikuisten maaottelussa ennätykseni. Tällaisia nousuja maaottelussa voi tapahtua, Korpela muistuttaa.

Mäkelällekin ensimmäinen aikuisten maaottelu on piirtynyt väkevästi mieleen.

– Jännitti niin pirusti, mutta se oli suuri kokemus, kun voitettiin ja näin miten isoissa kisoissa toimitaan. Jouduin ensi kertaa dopingtestiinkin, Mäkelä muistaa.

Mörö muistaa erityisesti ne kerrat, kun hän on urakoinut 400 metriä, 400 metrin aidat ja 4 x 400 metrin viestin. Nyt ohjelmassa on 400 metrin aidat ja viesti.

– Nuo tuplaukset viestin kanssa ovat olleet rankkoja taisteluita, mutta hyvä maku niistä on jäänyt jälkikäteen, Mörö sanoo.

Poika tsemppasi Kinnusta

Kinnusen mieleen painui Daegun MM-kisojen jälkeinen maaottelu kuusi vuotta sitten, jossa hän käveli 10 000 metrin voiton kovalla ajalla 39.55,2.

– Kilpailu oli kuusi päivää 50 kilometrin kilpailun jälkeen ja siinä samalla piti toipua myös aikaerosta. Kisa piti aloittaa rauhassa, mutta ensimmäinen kilometri oli jotakin 4.04 ja kolmen kilometrin kohdalla olin ihan kuollut. En tiedä mistä ihmeestä löytyi sellainen potku loppumatkalle, Kinnunen muistelee.

Tänä vuonna Kinnunen aikoo nostattaa joukkuepalaverissa tunnelmaa kertomalla tarinan 3,5-vuotiaasta pojastaan.

– Leikittiin tässä pojan kanssa ja kysyin, että otetaanko kisa? Sellainen juostiin ja poika voitti. Maalissa hän sanoi, että mä olin ykkönen ja siis suomalainen. Sä olit kakkonen ja ruotsalainen.

tilastot

aikataulu