Liipola moukaroi 74,77, Auvinen 70,12

Liipola moukaroi 74

Someron Esa Henri Liipola löysi kotiseuransa juhannuskisoissa heittoihinsa pituutta ja varmuutta. Liipola voitti moukarinheiton tuloksella 74,77, joka syntyi heti avausheitolla. Sarjaan mahtui kaikkiaan kolme yli 74 metrin heittoa.

– Aika lailla sellainen sarja, joita haluaisin heittää enemmänkin. Otin heittoihin nyt vähän kovemman alun ja tein punttitreenin aamulla. Se tuntui toimivan hyvin, Liipola sanoi.

Vaikka Liipolan heitto kulki ja sarja oli tasainen, aivan nappiheittoa ei kuitenkaan tullut.

– Kun heti ensimmäinen heitto onnistui hyvin, aloin yrittää vähän liikaa, Liipola tuumi.

Sjundeå IF:n Roope Auvinen oli Somerolla toinen ennätyksellään 70,12, joka oli samalla 20-vuotiaan heittäjän uran ensimmäinen 70 metrin rajan ylitys miesten välineellä. Oma ennätys parani roimasti, kun aiempi oli 67,58.

– Heitto kiersi hyvin ja loppukin onnistui. Olen tässä kesäkuun ajan yrittänyt pitää niin sanottua kahden tuen vaihdetta pidempään, että saisin moukarin kiihtymään paremmin ja siten heiton lopun paremmaksi. Se alkaa nyt toimia, Auvinen sanoi.

Pyhäselän Urheilijoiden Markus Kokkonen heitti 68,44 ja oli kolmas.

Tyttöjen moukarinheiton kolmikiloisella moukarilla vei Someron Esan 15-vuotias Silja Kosonen tuloksella 63,18.

Miesten 200 metrin juoksu oli hyvätasoinen kilpailu 2,3 sekuntimetrin myötätuuleen. Esbo IF:n Roope Saarinen voitti ajalla 21,25. Toiseksi sijoittui Sibbo-Vargarnan Eljas Aalto ennen Saarisen seuratoveria Tuukka Huuskolaa ajoin 21,44 ja 21,58. Tulosten arvoa kohottaa kolea 10-11-asteinen juhannussää.

 

SOMERO 22.6.2018 Someron juhannuskisat

(Lämpötila 10-11°C.)

Miehet,

100 m (1,0 m/s): 1) Eljas Aalto SibVa 10,92, 2) Heikki Nieminen JanJa 11,03.

200 m (2,3 m/s): 1) Roope Saarinen EsboIF 21,25, 2) Eljas Aalto SibVa 21,44, 3) Tuukka Huuskola EsboIF 21,58, 4) Tuomas Lehtonen LiePa 22,04, 5) Heikki Nieminen JanJa 22,27, 6) Jonni Blomqvist BorgåAk 22,49.

400 m: 1) Elias Tuominen NaantLö 50,54.

Seiväs: 1) Anton Kunnas SibVa 480.

Moukari: 1) Henri Liipola SomEsa 74,77, 2) Roope Auvinen SjuIF 70,12, 3) Markus Kokkonen PyhäselU 68,44, 4) Fredrik Fröberg SjuIF 61,64, 5) Tuomas Kalliovaara LUU 59,88. – Liipola: (74,77, 74,64, x, 71,14, x, 74,39). Auvinen: (x, x, 70,12, x, 67,99, 65,12).

Naiset,

100 m (2,5 m/s): 1) Emma Hyvärinen TuUL 12,01 (B-erän voittaja 4,5 m/s), 2) Jasmin Showlah HIFK 12,09.

200 m (1,9 m/s): 1) Emma Hyvärinen TuUL 24,59, 2) Nea Laine HämTa 25,72 (B-erän voittaja 2,4 m/s).

400 m: 1) Charlotta Bützow HKV 58,54.

Seiväs: 1) Kiia Jullenmaa PoYU 360, 2) Laura Sirkiä SalVil 350, 3) Venla Peltola LUM 350, 4) Silja Andersson (14-v.) EsboIF 350.

Pituus: 1) Taika Koilahti TuWe 589 (4,4 m/s).

Moukari: 1) Johanna Vitka SomEsa 62,70, 2) Ilse Kaaja EspTa 62,29, 3) Heli Rinnekari NurmijYU 60,09, 4) Silja Kosonen SomEsa 53,40. – Vitka: (62,70, 60,39, 62,39, x, 62,02, x). Kaaja: (59,72, 61,25, 62,29, x, 61,05, 61,16). Rinnekari: (x, x, 60,09, 59,75, x, 58,90).

Moukari (3 kg): 1) Silja Kosonen (15-v.) SomEsa 63,18, 2) Marika Virtanen (14-v.) SomEsa 55,20.

Keihäs: 1) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 49,50, 2) Sanne Erkkola TuUL 46,27, 3) Miia Makkonen SysmSi 45,85, 4) Milja Lusila AsikkRa 44,39, 5) Jenni Vuori SomEsa 43,60.

Keihäs (500 g): 1) Venla Peltola LUM 47,81.