Lepo viritteli Lipsasen MM-karsintaan: "Lankun takaa ei kärsi vedellä"

Lepo viritteli Lipsasen MM-karsintaan: "Lankun takaa ei kärsi vedellä"

Lepo ja muutama terävä harjoitus ovat virittäneet Simo Lipsasen maanantaina Lontoossa hypättävään kolmiloikan MM-karsintaan. SE-tuloksen kuorruttaman nuorten EM-hopean ja Kalevan kisojen mestaruuden jälkeen korvien väli ja kroppa kaipasivat huoltavaa huilia.

– Aika paljon on levättykin, virkeänä ja hyväntuulisena suomalaismediaa Lontoossa tavannut Lipsanen kertaili.

Kalevan kisojen jälkeen Lipsanen palasi kotikunnilleen Kansolan kylään Lappeenrannan liepeille ja aloitti valmentajansa Petri Ruotsalaisen johdolla MM-kisavalmistelut.

– Näillä kisojen alusviikoilla piti vähän muokkailla harjoituksia. Ei vedetty ihan niin kovia treenejä kuin olin suunnitellut. Näin, että kaveri oli väsynyt. Turha silloin oli mitään tehotreeniä tehdä, Ruotsalainen sanoo.

– Levolla ja lyhyillä terävillä harjoituksilla edettiin. Tuossa viimeisellä viikolla ennen tänne tuloa näki jo, että Simon katse on Lontoossa. Harjoituksissakin näytti hyvältä.

Kesän kisoista pönkkä itseluottamukselle

Lontoon MM-kisojen hyppylajit on toistaiseksi viety läpi suotuisissa ja laimeissa tuulissa. Miesten pituushypyn ja naisten kolmiloikan karsinnan perusteella hyppypaikka on huippuluokkaa.

– Kävin verkkakentällä, ja rata tuntui siinä hyvältä. Se on ilmeisesti samanlainen kuin Seinäjoella Kalevan kisoissa. Kenno-Mondo. Sillä tehdään varmasti hyviä tuloksia, Lipsanen sanoo.

Karsintaraja on 17 metriä. Lipsanen ja Ruotsalainen uskovat, että kovin paljon sen alle on turha haikailla finaalipaikkaa.

–  Aika lähelle 17 metriä pitää hypätä, jos meinaa finaaliin selviytyä. Siitä lähdetään, että finaaliin päästään, ja se vaatii hyvää hyppyä. Lankun takaa ei kärsi vedellä, Lipsanen miettii.

Viime talven hallikaudella hyppyyn löytynyt varmuus ja taso on jatkunut kesän kisoissa. Se luo tukevan pönkän itseluottamukselle MM-kisoissa. 

– Kesällä olen saanut aika hyviä sarjoja ja tasaisia hyppyjä monissa kisoissa. Se antaa hyvän lähtökohdan näille kisoille, mutta silti vaatii hyvän onnistumisen, jos meinaa pärjätä, Lipsanen sanoo.

Uran ensimmäinen MM-kilpailu lajin kansainvälisen huippunimien joukossa, on kokemus jota Lipsanen ei unohda.

– Olen netistä katsellut huippujen, esimerkiksi Christian Taylorin, hyppyjä ja koettanut poimia vinkkejä ja neuvoja. On se hienoa päästä samalle viivalle päästä haastamaan häntä, Lipsanen sanoo.

– Muiden touhuja ei silti parane liiemmin katsella. Pitää keskittyä omaan tekemiseen

”Aika monet kahvit sai juoda”

Heinäkuinen nuorten EM-hopea ja ikivanhan SE:n rikkominen Puolan Bydgoszczissa 17,14 kantaneella hypyllä ovat nostaneet Lipsasen otsikoihin, joka on poikinut kaikenlaista huomiota.

Erityisellä lämmöllä Lipsanen muistelee kotipaikkansa Nuijamaan Kansolan kylässä samaansa huomiota.

 – Voisi sanoa, että EM-kisojen jälkeen ihmiset tulivat onnittelemaan hyvällä prosentilla. Aika monet kahvit sai juoda, Lipsanen sanoo.

Menestys on poikinut myös monenlaista ohjetta ja vinkkiä niin MM-kisoihin kuin harjoitteluun. Ruotsalainen ja Lipsanen ovat kuitenkin pysyneet luomallaan linjalla.

– Tosi paljon on tullut sellaisia neuvoja, että vältä loukkaantumisia tai älä nyt missään tapauksessa hajota itseään. Hallikauden jälkeen on yritetty puuttua harjoitteluunkin, mutta olemme pitäneet kiinni omista kuvioista, Lipsanen sanoo.

Ruotsalainen on samoilla linjoilla.

– Minä otan mielelläni vastaan vanhojen suomalaisten hyppääjien mielipiteet ja kommentit ja pohdiskelen niitä, ja tarinoin niistä Simon kanssa. Mihinkään ei kuitenkaan ole lähdetty. On menty tämä kausi omin sävelin ja käsikirjoituksin, Ruotsalainen sanoo.

– Yksi vahva loikkavaikuttaja sanoi, että kukaan ei ole aiemmin harjoitellut tuolla tavalla. Se oli musiikkia minun korvilleni.

Ruotsalaisen mukaan erilaisuus, johon on viitattu, liittyy ehkä voimaharjoitteluun.

– Simon kanssa on menty voiman suhteen aika oppikirjamaisesti. Peruskuntokaudelle tehdään vielä kestovoimaa ja siitä edetään maksimi, räjähtävä ja pikavoimaan. Toki pääpaino pika- ja räjähtävässä voimassa.

 


ruotsalainen_petri_ja_lipsanen_simo_lontoossa.jpg

Petri Ruotsalainen ja Simo Lipsanen ovat uskoneet tiukasti omaan harjoituslinjaansa. Se tuonut nuorten EM-hopeaa ja SE:n. Luottavaisena kaksikko odottelee myös Lontoon MM-kisojen karsintaa.