Leo-Pekka Tähti palasi MM-mitalistiksi 200 metrillä: ”Aika huikea kelaus!”

Leo-Pekka Tähti palasi MM-mitalistiksi 200 metrillä: ”Aika huikea kelaus!”

Leo-Pekka Tähti palasi neljän vuoden tauon jälkeen MM-mitalistiksi T54-luokan 200 metrillä, kun hän kelasi Lontoossa pronssille ajalla 25,05. Mitali oli Tähden toinen ja Suomen kolmas sunnuntaina päättyvissä parayleisurheilun MM-kilpailuissa.

Tähti oli edellisissä MM-kilpailuissa Dohassa 2015 vastaavalla matkalla kuudes, ja sitä hän toivoi Lontoossa parantavansa. Tähti kelasikin vahvasti viimeisille kymmenille metreille asti, kunnes joutui taipumaan voiton vieneelle Tunisian Yassine Gharbille (24,86) ja Hollannin Kenny van Weeghelille (24,92).

– Aika huikea kelaus! Ihan voisi sanoa, että melkein nappiin kovassa paikassa. Tuli loppuun asti tosi hyvin, vähän viimeiset 30 metriä rupesi sakkaamaan, mutta olen tosi ylpeä itsestäni, että pystyin pistämään huippumiehet kakkosella tosi tiukalle. Tosi hienolta tuntuu palata mitaleille MM-tasolla pitkästä aikaa, Tähti iloitsi.

– Olen tosi yllättynyt. Jämsänkoskella 26,00 ja nyt pystyin finaalissa vetämään melkein sekunnin kovempaa. Hirveä parannus. Kyllä on taas koutsi-Flinck tiennyt, mitä pitää tehdä. Ei turhaan höntyilty ja painettu paniikkinappulaa, Tähti kiitteli pitkäaikaista valmentajaansa Juha Flinckiä.

Tähti kelaa MM-kisoissa vielä 400 metriä, jonka alkuerät ovat keskiviikkona.

–  Siinä on vaan pelkkää voitettavaa, kunto näyttäisi olevan ihan hyvä. Finaalipaikkaa tulee olemaan hirmu tiukassa, mutta kauden parasta vetoa lähden ilman muuta hakemaan, Tähti sanoi.

Tähti kelasi alkuerässään kakkoseksi ajalla 25,44. – Ihan ok, kisan aikana tuntemus oli hyvä. Tärkeintä oli, että sain finaalipaikan varmistettua. Rata kaksi ei ole helppo kelata, kaarre on aika jyrkkä. Ihan tyytyväinen tuohon, aikakin on pieneen vastatuuleen ihan kohtuullinen, porilainen sanoi alkueränsä jälkeen.

Oja karsiutui 100 metrillä

Ronja Oja avasi oppaansa Jesper Ojan kanssa MM-kilpailut näkövammaisten T11-luokassa 100 metrillä. Oja juoksi alkuerässään 13,54, eikä selvinnyt jatkoon.

– Tuntui ihan perushyvältä juoksulta. Jepellä oli vähän huono lähtö, ehkä se vähän vaikutti loppuaikaan, mutta ei mitään kummallista, Oja sanoi.

Hänen päälajinsa pituushyppy on ohjelmassa torstaina.

Tulokset:

Lontoo:

Parayleisurheilun MM-kilpailut, 5. päivä:

Loppukilpailu:

Miehet, T54, 200 m (-0,4): 1) Yassine Gharbi Tunisia 24,86, 2) Kenny van Weeghel Hollanti 24,92, 3) Leo-Pekka Tähti Suomi 25,05.

Alkuerät:

Miehet, T54 200 m, alkuerä 1/2 (-0,3): 1) Yassine Gharbi Tunisia 25,09, 2) Leo-Pekka Tähti Suomi 25,44, 3) Saichon Konjen Thaimaa 25,72. Erien kolme parasta sekä aikavertailusta kaksi nopeinta loppukilpailuun, Tähti loppukilpailuun.

Naiset, T11 100 m, alkuerä 1/2 (+0,1): 1) Zhou Guohua (opas Jia Dengpu) Kiina 12,40, 2) Jhulia Santos (Newton Vieira de Almeida) 12,80, 3) Chiaki Takada (Shigekazu Omori) Japani 13,49, 4) Ronja Oja (Jesper Oja) 13,54. Erien voittajat sekä aikavertailusta kaksi nopeinta loppukilpailuun, Oja karsiutui.