Lehikoinen haluaa urheilusta ammatin (katso video)

Helsingin IFK:n Viivi Lehikoisella ei ollut tarvetta isommin rukkailla harjoittelun suuntaviivoja viime kesän huippujuoksujen jälkeen. Sen verran aiturin arki on muuttunut, että hän opiskelee nyt Mäkelänrinteen urheilulukiossa.

– Yritän tehdä asioita mahdollisimman paljon samalla tavalla kuin viime vuonna, koska kesä oli niin hyvä, Lehikoinen sanoo.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että viime talven harjoittelussa mukana ollutta korvaavaa harjoittelua, eli vesijuoksua ja pyöräilyä ei hylätty ja ne pidettiin mukana, vaikka minkään vaivan takia sellaiseen ei ole tarvetta.

– Ihan vaan, ettei olisi niin paljon pelkästään juoksua, Lehikoinen perustelee.

Lehikoinen, 16, säväytti viime viime kesänä voittamalla tyttöjen 400 metrin aitajuoksun huippuajalla 57,74 Euroopan olympiafestivaaleilla Tbilisissä. Aika on 17-vuotiaiden tyttöjen Suomen ennätys ja nosti juoksijan naisten kaikkien aikojen tilastossa yhdeksänneksi.

– Georgian juoksu antoi tosi paljon lisämotivaatiota. Nyt, kun katsoo sitä jälkeenpäin, tulee kylmiä väristyksiä. Miten on pystynyt juoksemaan niin hyvin. Haluaisin tehdä sen joskus uudestaan, Lehikoinen sanoo.

Kahden valmentajan tiimi taustalla

Lehikoinen rakentaa uraansa valmentajinaan Mervi Laurén ja Jussi Ihamäki. Oman panoksensa tekemiseen tuo myös Suomen Urheiluliiton (SUL) 400 metrin ja 400 metrin aitojen lajivalmentaja Petra Stenman.

– Todella ihanaa katseltavaa, Stenman muistelee Lehikoisen Georgian juoksua.

– Se oli niin eleetöntä juoksemista. Aidat osuvat kohdalleen ja ne mennään yli, eikä hirveästi ajatella.

Lehikoinen menestyy aiturina, mutta harjoittelee erittäin monipuolisesti. Siitä kertoo parhaiten kesällä alle 17-vuotiaiden SM-seitsenottelussa syntyneet ennätyspisteet 5237, joilla heltisi SM-pronssi.

Ennätyksiään Lehikoinen kohensi 400 metrin aitojen ja ottelun lisäksi myös muun muassa 100 metrillä (12,06), 200 metrillä (24,65), 400 metrillä (55,90) ja 100 metrin aidoissa (13,54/76,20 cm aidat), jotka kulkevat varsin lupaavasti.

Leiriltä virtaa harjoitteluun

Stenman näkee, että ottelupohjaisesti harjoitelleen Lehikoisen kehitys on toimivilla urilla.

– Viivi on saanut harjoitella hyvässä ryhmässä, jossa tekeminen on monipuolista. Siitä viestii se, että ottelu kulkee, lajitaitoa on, Stenman sanoo.

Lisävirtaa harjoitteluun Lehikoinen hakee naisten maajoukkueleirityksestä.

– Leirillä pääsee vetämään omantasoisten tai parempien kanssa. Se on tosi hieno juttu, Lehikoinen sanoo.

– Unelmana on, että pystyisin juoksemaan niin kovaa, että voisin tehdä urheilusta ammatin.

Viivi Lehikoinen instagramissa