Latvala yksi pikamatkojen tuplamestareista Iisalmessa

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Kerttu Latvala esitti viikonloppuna varsin suvereeneja otteita 16-vuotiaiden pikamatkoilla.

Perjantain 100 metrin kultaa tuli ajalla 12,07 ja sunnuntain 200 metrin loppukilpailussa kellot pysähtyivät aikaan 24,57. Voittomarginaali repesi sunnuntainakin suureksi, 62 sadasosaan.

- Ei tällaiset loppuajat olleet täältä ihan odotettavissa. Ennen SM-kisoja pidettiin tietyllä tapaa peruskuntokautta ja varmaan sen vuoksi sain pidettyä kuntoni näin loppukauteen. Kesällä on myös syytä harjoitella, Latvala muistutti.

17-vuotiaissa Kiuruveden Urheilijoiden Sara Francis juoksi hänkin kaksi kultaa lyhyimmillä sileillä pikamatkoilla.

Francis pinkoi yhdeksän sadasosan päähän ennätyksestään ajalla 24,65 saaden erinomaisen vastuksen Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Mette Baasilta, joka kohensi ennätystään yli neljä kymmenystä lukuihin 24,79.

- Hyvä juoksu, mutta lopussa oli vähän kireätä. Aloitin liian kovaa, Francis myönsi.

Myös Purola ja Kaukonen kahteen kultamitaliin

Poikienkin puolella saatiin tuplamestarit. Oulun Pyrinnön Samuel Purolan voittoja ei kukaan epäillyt, mutta Helsingin Kisa-Veikkojen Lassi Kaukosen tupla vieläpä kovin ennätysajoin oli hivenen yllättävä, vaikka 200 metrin mestaruutta saatettiinkin odottaa.

Aikaa 21,79 sen sijaan ei osattu ja sitä hämmästeli Kaukonen itsekin.

- En tiedä miten meni näin kovaa. Sain hyvän lähdön, mutta ei se puoli sekuntia sillä selity, Kaukonen viittasi reiluun ennätysparannukseen.

Purola juoksi mittarin mukaan lievässä vastatuulessa voittoon ajalla 21,35, mutta piti etusuoralla vastaista suurempana kuin mitä mittari osoitti.

- Tuntui, että olisi ollut kahden metrin luokkaa. Kaarre tuli hyvin, mutta suora oli tahmeaa. Aika on kyllä huono, oli tuulet mitkä tahansa, Purola manasi.

Helsingin Kisa-Veikkojen 400 metriä voittanut Tommi Mäkinen tuli vanavedessä hänkin erinomaiseen loppuaikaan 21,63 parantaen ennätystään 0,36 sekuntia.

kahara_jessica_iisalmi_2017.jpg

Kähärälle tripla SM-hallien tavoin

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä uusi talven SM-hallien kolmen mestaruuden saalinsa. Pituus oli vaihtunut Iisalmessa 100 metrin aitoihin, mutta korkeus ja kolmiloikka menivät jälleen mikkeliläisen nimiin.

Sunnuntain 16-vuotiaiden kolmiloikassa Kilpa-Veikot juhli kaksoisvoittoa, kun Inka Puumalaisen 57 sentin ennätysparannus lukuihin 11,87 riitti hopeaan.

Kähärä loikki viimeisellään parhaansa 12,40, muttei ollut tyytyväinen päivän hyppyihinsä.

- Nilkka oli vähän kipeä lauantain jäljiltä ja jalat myös jumissa. En tiedä vielä, että menenkö SM-otteluihin, mutta 17-vuotiaiden Ruotsi-ottelussa kisaan varmaan ainakin kolmiloikan tai korkeuden. Molempia ei pysty kisaamaan, koska ne on samaan aikaan, Puumalaisen tavoin Katja Kuuselan opein valmentautuva Kähärä harmitteli.

17-vuotiaiden tasaisen loikkakisan vei nimiinsä Tampereen Pyrinnön Oona Hietala, jonka ensimmäisen kierroksen 11,99 riitti kultaan.

Poikien loikkakisojen ratkaisut päätöskierroksella

Kuten niin monesti aiemminkin, nähtiin kolmiloikan päätöskierroksilla voittohypyt, tällä kertaa poikien kisoissa.

17-vuotiaiden kisassa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Juho Nieminen piti piikkipaikkaa avauskierroksen ennätyshypyllään 14,59, mutta Lapin Lukon Aaro Davidila sai viimeisessä hypyssä palaset loksahtamaan paikoilleen.

Davidila loikki 1,5 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa komeasti 14,86 parantaen ennätystään kertaheitolla 46 senttiä.

- Koko kesän olen odottanut tällaista, mutta piikkiä ei ollut tullut. Kalevan kisat jätin pikkuvammojen vuoksi väliin, jotta pääsin tänne. Hyvähän se on, että on kaksi kovaa hyppääjää samassa kisassa, Davidila viittasi Niemiseen.

Vaasan Vasaman Oliver Kärki johti 16-vuotiaiden kilpailua kolmannesta kierroksesta lähtien tuloksella 13,34, mutta Imatran Urheilijoiden Otto Pulkkinen venytti kuudennellaan kaksi senttiä pidemmälle.

Kärki vastasi kuitenkin Pulkkisen haasteeseen venyttämällä hetkeä myöhemmin seitsemän sentin päähän ennätyksestään lukemin 13,86.

- Kyllä Oton hyppy toi lisätemppiä, mutta olin luottavainen, että tulee pitkä hyppy kun saan merkin osumaan kohdalleen. Juoksu kulki niin hyvin, että askelpari jopa jäi vauhdista pois. Ikinä ei merkin kanssa ole ollut näin suurta ongelmaa, Kärki ihmetteli.

1500 metrillä tuttuja mestareita

1500 metrillä juhlivat samat juoksijat, jotka nähtiin voittajina myös aiemmin kisaviikonlopun aikana.

Ylivoimaisimman esityksen tarjosi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander, joka jätti kakkoseksi juossutta yli kymmenen sekuntia.

Myös 2000 metrin esteet ja 3000 metriä Iisalmessa nimiinsä vieneen Helanderin voittoaika 4.04,48 jää omasta ennätyksestä kolmisen sekuntia.

Savonlinnan Riennon 800 metriä lauantaina voittanut Reetta Joronen oli 17-vuotiaissa tytöissä vähintäänkin yhtä ylivoimainen kuin Helander.

Joronen tarkkaili kärkiryhmässä kellonsoittoon saakka ja irrotteli vastustamattoman kirin, jonka turvin repäisi yli seitsemän sekunnin voittomarginaalin 2000 metrin esteet ja 3000 metriä viikonloppuna voittaneeseen Lahden Ahkeran Salla Laukkaseen. Joronen sai voittoajakseen 4.40,13.

IK Falkenin Nathalie Blomqvist käytti 800 metriltä tuttua taktiikkaansa ja juoksi karkuun muilta 16-vuotiaissa tytöissä hänkin varsin ylivoimaiseen tyyliin. Blomqvist voitti vajaalla seitsemällä sekunnilla loppuajan ollessa 4.36,60.

Helanderin tavoin kolmoismestariksi juoksi Iisalmen kestävyysmatkoilla Kuusankosken Urheiluseuran Niklas Heikkilä, joka lisäsi 800 ja 3000 metrin jatkoksi 1500 metrin kultamitalin voittoajan ollessa 4.05,96.

Andersson ei saanut ajoitusta toimimaan

Perjantaina Tampereen tähtikisoissa 17-vuotiaiden maailmantilaston kakkostuloksen 442 taivuttanut Esbo IF:n Saga Andersson voitti Iisalmessa SM-kultaa tuloksella 415.

Eväitä oli sunnuntainakin huomattavasti kovempiin tuloksiin, mutta ajoitukset eivät toimineet.

- Eka hyppy (390) oli hyvä ja myös 415:n hyppy, mutta askelmerkkiä en saanut kohdalleen 425:n hypyissä eivätkä hypyt jatkuneet, kolmannessa hypyssään kirkkaasti riman yläpuolella käynyt Andersson kertasi.

Andersson kilpailisi mielellään sekä junioreiden että aikuisten Ruotsi-ottelussa viikon kuluttua Tukholmassa.

- Junnujen kisa alkaa kymmeneltä ja aikuisten neljältä. Tykkään kilpailla ylipäätään paljon, koska se on kivaa ja välillä otan kisat treenin kannalta, Andersson perusteli tiivistä kesän kilpailutahtiaan.

Andersson oli kisassa niin ylivoimainen, että aloitti 35 senttiä ylempää, mihin muut lopettivat.

16-vuotiaiden seipäässä paras oli Porin Yleisurheilun Kiia Jullenmaa, joka ylitti pakkoraossa tuloksen 350 viimeisellään.

Hämäläiselle kolmas mitali

Tampereen Pyrinnön monipuolisuusurheilija Frida Hämäläinen otti viikonloppuna kolme mitalia. 400 metrillä ja korkeudessa tuli pronssia ja sunnuntaina kultaa aidatulta ratakierrokselta.

Aika 60,82 jää omasta ennätyksestä reilun kymmenyksen.

- Rytmit menivät niin kuin oli tarkoitus. Aika oli hyvä ja voitto tavoitteena. Ruotsi-ottelussa on varmaankin 400 metrin aidat ja 4x400 metrin viesti. SM-otteluihinkin lähden kahden viikon päästä, 400 metrin aitoja päälajinaan pitävä Hämäläinen totesi.

16-vuotiaiden kultaa juoksi Espoon Tapioiden ajan 63,38 noteerannut Merituuli Saarela, joka Hämäläisen tavoin kisaa monipuolisesti ollen kesän Kalevan kisojen seitsenottelun yhdeksäs. Saarela voitti Iisalmessa myös 400 metrin sileän.

Poikien puolella voitot menivät 16-vuotiaissa Helsingfors IFK:n Eero Ilomäelle (54,12) ja 17-vuotiaissa Liedon Parman Kalle Stylmanille (54,51).

Ilomäen aika kohoaa 17-vuotiaiden kaikkien aikojen listalla kymppijoukkoon 84-senttisillä aidoilla juostessa.

Ilomäen johdolla HIFK sai tuulettaa kisojen ainoaa kolmoisvoittoa.

korkeasalo_arttu_iisalmi_2017.jpg

Korkeasalon ylivoimaa kuularingissä

Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo voitti toiseksi sijoittunutta yli kolme metriä 17-vuotiaiden kuulakisassa.

Korkeasalo työnsi kansainvälisen tason voittotuloksensa 20,72 viimeisellään.

- Viimeinen oli jo jonkinlainen. Koko kauden on ollut tekniikkaongelmia. Tämän kauden olen keskittynyt työntämään kutosella, kun vitosella ei ollut arvokisoja. Kutosellakin on kuitenkin ollut vaisua, kymmenenneksi 19-vuotiaiden EM-kisoissa työntänyt Korkeasalo tuskaili.

Loppukauden tavoitteena on vielä Eero Aholan Suomen ennätyksen 21,34 rikkominen. Korkeasalo työnsi viime vuonna SM-kultaan oikeuttaneen ennätyksensä 21,23.

16-vuotiaiden kuulakisan ykkönen oli Vammalan seudun Voiman Miikka Oinonen tuloksella 15,86. Virtain Urheilijoiden Vesa Leveelahti hävisi vain viisi senttiä.

Laineelta komea voittotulos keihäässä

Helsingin Kisa-Veikkojen nuorten olympiafestivaaleilla kultaa napannut Topias Laine tempaisi komean voittotuloksen 16-vuotiaiden keihäässä.

Laine heitti viidennellään 73,61 jätättäen toiseksi tullutta lähes yhdeksän metriä. Laineen tulos on ainakin toistaiseksi virallinen ennätys, sillä Györissä heitettyä 74,74:ää ei ole virallisiin tilastoihin vielä vahvistettu.

- Tuntui, että tehoja oli, mutta en saanut keihästä asentoon. Kolme ensimmäistä oli liian korkeita ja kaksi muuta lähti kyntämään.

Laineen valttina on nopeus, mistä kielii myös erinomainen 100 metrin ennätys 11,40.

- Tulen kovaa tuelle ja nyt meinasi loppua vahdinottorata jopa kesken. Juoksen pikamatkoja ohessa ihan monipuolisuuden vuoksi, Laine perusteli.

Samanikäisten tyttöjen keihään voitti Rauman Urheilijoiden myös keskikesällä olympiafestivaaleilla juhlinut Julia Valtanen, jonka paras heitto kantoi lukemiin 53,20.

Julkunen superyllätykseen 17-vuotiaiden keihäässä

Juvan Urheilijoiden Topi Julkunen järjesti kenties koko kisaviikonlopun suurimman yllätyksen.

Tilastonelosena 17-vuotiaiden keihääseen lähtenyt Julkunen heitti hyvin lähelle ennätystään lukemin 68,20, ja kun yli 76 metriä viskonut Teemu Narvi jäi lukemiin 68,03 ja peräti 81,14 paiskannut Atte Sailola tulokseen 65,80, oli jättipaukku tosiasia.

- En tiedä mitä tapahtui. Sain pidettyä tasoni ja näköjään muut eivät. Koko kauden olen hyvin treenannut ja keskittynyt nyt enemmän keihääseen 1-2 viimeistä vuotta, aiemmin enemmän pituushyppääjänä ja kolmiloikkaajana tunnettu Julkunen taustoitti.

17-vuotiaiden Ruotsi-otteluvalinnat menivät Julkusen voiton myötä varsin mielenkiintoisiksi, sillä juvalaisen tulos oli 16- ja 17-vuotiaista viikonlopun toiseksi kovin SM-kisojen toimiessa perinteisesti merkittävänä näyttökisana maaotteluun.

17-vuotisten tyttöjen keihään voittoon kiskaisi Seinäjoen seudun Urheilijoiden Sofia Pölkky lukemin 52,24.

16-17-vuotiaiden SM-kilpailujen 3/3 kilpailupäivä loppukilpailujen tulokset

Pojat 17-v.

200m: (-0,2) 1) Samuel Purola OulPy 21,35, 2) Tommi Mäkinen HKV 21,63, 3) Pavel Mäkinen HIFK 22,42, 4) Eeli Purola OulPy 22,70, 5) Jesse Väyrynen JyväskKU 22,80, 6) Elias Jrad KU-58 23,22, 7) Eeki Kokkonen JoensKa 23,38, 8) Eetu Kuusela TuUL 23,61.

1500m: 1) Niklas Heikkilä KuusUS 4.05,96, 2) Aleksi Kivelä LempKiYU 4.08,51, 3) Valtteri Lehtonen TuUL 4.09,92, 4) Matias Meriläinen NurmijYU 4.11,61, 5) Väinö Venetjoki GamlakIF 4.12,90, 6) Mika Kotiranta JoensKa 4.13,26, 7) Leevi Keronen LempKiYU 4.17,11, 8) Joonatan Junkkala VammsVoi 4.18,68, 9) Tuomas Myllysilta KU-58 4.18,70, 10) Lassi Kuva LahdA 4.22,40, 

11) Vilho Kilpeläinen PiikkKe 4.22,68, 12) Markus Kasanen JoensKa 4.23,35, 13) Juho-Kusti Sivosavi TurWei 4.24,10, 14) Leevi Kallio LahdA 4.25,47, 15) Eetu Lindholm TuUL 4.29,02.

400m aj: 1) Kalle Stylman LiedPa 54,51, 2) Juuso Toivonen ÄhtU 54,91, 3) Elias Tuominen NaantLöy 54,94, 4) Markus Hurri LiedPa 56,77, 5) Samu Laakso TapE 57,48, 6) Aatu Koivisto NaantLöy 58,09, 7) Jori Turtiainen LappUM 58,71, 8) Tatu Heikkinen HIFK 59,00, 9) Veikko Laari JyväskKU 59,32, 10) Joni Järvinen LahdA 1.00,22, 

11) Kasperi Keiski KälvTa 1.01,34, 12) Kaapo Kummunsalo LappUM 1.01,71 

Erä 1: 1) Aatu Koivisto NaantLöy 58,09, 2) Tatu Heikkinen HIFK 59,00, 3) Joni Järvinen LahdA 1.00,22, 4) Kasperi Keiski KälvTa 1.01,34.

Erä 2: 1) Kalle Stylman LiedPa 54,51, 2) Juuso Toivonen ÄhtU 54,91, 3) Elias Tuominen NaantLöy 54,94, 4) Markus Hurri LiedPa 56,77, 5) Samu Laakso TapE 57,48, 6) Jori Turtiainen LappUM 58,71, 7) Veikko Laari JyväskKU 59,32, 8) Kaapo Kummunsalo LappUM 1.01,71.

Kolmiloikka 1) Aaro Davidila LapLu 14,86, 2) Juho Nieminen JyväskKU 14,59, 3) Riku Ahvenniemi TampPy 13,73, 4) Daniel Aaltonen HKV 13,17, 5) Akim Rauf HKV 12,83, 6) Lauri Koivisto KaipVi 12,82, 7) Aatu Koivisto NaantLöy 12,74, 8) Jami Vepsä NaantLöy 12,70, 9) AnttiVornanen IFDrott 12,35, 10) Aapo Nieminen HyvsU 11,58, 11) Oskari Marjakoski KaipVi 11,53.

Kuula: 1) Arttu Korkeasalo LielKi 20,72, 2) Aaro Leinonen RymSoi 17,64, 3) Ville Halonen PyhäsU 16,85, 4) Heikki Leveelahti VirtU 16,69, 5) Jonathan Björksten BorgåAk 16,05, 6) Kaapo Kolari VarkKV 14,26, 7) Ari Saastamoinen KeitKu 14,05, 8) Aapo Loikkanen LeppävVi 13,26, 9) Matias Päri LimNM 12,28.

Keihäs: 1) Topi Julkunen JuvU 68,20, 2) Teemu Narvi KanksLei 68,03, 3) Atte Sailola SalVil 65,80, 4) Tatu Hiltunen SulkU 64,81, 5) Eetu Korhonen MaanMa 64,20, 6) Hermanni Suutala LapVi 63,69, 7) Joonatan Kiviö TuUL 61,20, 8) Vili Valtonen ImU 59,97, 9) Antti Vornanen IFDrott 55,39, 10) Aapo Varis PihtipTui 54,22, 11) Matias Päri LimNM 51,88, Markus Alajoki VammsVoi.

16-v:

200 m: (+1,6) 1) Lassi Kaukonen HKV 21,79, 2) Eero Hirvinen KanksLei 22,18, 3) Mauno Havukorpi VihdVie 22,56, 4) Eetu Kumpulainen KuopRei 22,80, 5) Heikki Äijälä NousSu 22,97, 6) Jussi Julkunen KuopRei 23,09, 7) Lassi Hirvonen ValkKa 23,27, 8) Jaakko Poutanen KeskiUYU 23,63.

1500m: 1) Eemil Helander JyväskKU 4.04,48, 2) Juho Savolainen KuopRei 4.15,02, 3) Wiljami Itämeri TuUL 4.15,67, 4) Walte Hautala LahdA 4.16,74, 5) Niko Putkinen KarhKa 4.17,11, 6) Samuel Auvinen JoensKa 4.18,12, 7) Lasse Raudaskoski NivU 4.18,64, 8) Jani Juntunen SuomRa 4.20,75, 9) Petteri Mattila KauhajKa 4.23,93, 10) Robin Lainto TuUL 4.25,44, 

11) Juuso Hava KU-58 4.27,61, 12) Joona Lindgren KauhWi 4.29,40, 13) Tuomas Seppänen JyväskKU 4.29,42, 14) Valtteri Luomala KauhWi 4.31,11, 15) Tuomas Tanninen PorvU 4.33,08, 16) Jaakko Lehtinen KarhKa 4.33,95, 17) Olli Harju JanJa 4.34,02, 18) Roope Kangasvieri ToholU 4.38,32, 19) Frej Forsén VasaIS 4.38,79.

400m aj: 1) Eero Ilomäki HIFK 54,12, 2) Ossian Newby HIFK 55,01, 3) Batuhan Yildirim HIFK 56,60, 4) Max Koskinen EspTa 58,90, 5) Joona Sointu VesilVi 1.02,81, Antti Parkkonen LappUM DNF.

Keihäs: 1) Topias Laine HKV 73,61, 2) Juho Järvinen KarstKi 64,70, 3) Aleksi Yli-Mannila AlajA 62,98, 4) Rasmus Yli-Kotila KannU 60,62, 5) Eetu-Justus Kontola AlavU 56,46, 6) Juho Varkoi KuopRei 49,84, 7) Roni Samsten MaskKa 49,82, 8) Eemeli Rantaneva MerikI 49,48, 9) Heikki Marin PihtipTui 48,52, Eetu Peltokangas ToholU NM.

Kolmiloikka: 1) Oliver Kärki VaasVa 13,86, 2) Otto Pulkkinen ImU 13,36, 3) Rasmus Hiltunen SavonlRie 13,03, 4) Aapo Karvinen VammsVoi 12,76, 5) Pyry Anttila HKV 12,64, 6) Lars Grahn HKV 12,54, 7) Jimi Huuho PyhäsU 12,53, 8) Karim Echahid LahdA 12,36, 9) Lauri Pohto EspTa 12,28, 10) Iisakki Torppa EspTa 12,09, 

11) Eero-Matias Viitala KannU 11,93, 12) Sebastian Lundqvist BorgåAk 11,58, 13) Lauri Salo KoskKai 11,40, 14) Kosti Malmström ForssSa 10,90, Simon Nurminen KristU NM, Kristian Peltola JyväskKU.

Kuula: 1) Miikka Oinonen VammsVoi 15,86, 2) Vesa Leveelahti VirtU 15,81, 3) Eero Virtanen ImU 15,33, 4) Rami Kankaanpää IlmajKi 14,11, 5) Joonas Karppinen KuivAu 13,28, 6) Elias Pusa HIFK 12,58, 7) Juuso Vanhanen KuopRei 12,26, 8) Valtteri Päätalo LumijLU 11,94, 9) Sami Uurinmäki SoinSi 11,41.

Tytöt 17-v.

200 m: (+0,9) 1) Sara Francis KiuruvU 24,65, 2) Mette Baas VeitsilKV 24,79, 3) Sandra Liljendal BorgåAk 25,43, 4) Oona Laine YlöjU 25,80, 5) Kaisa Mikander EsboIF 25,87, 6) Maisa Laakso IFDrott 25,98, 7) Evelina Ojaniittu TurWei 26,04, 8) Veera Pudas VeitsilKV 26,21.

1500m: 1) Reetta Joronen SavonlRie 4.40,13, 2) Salla Laukkanen LahdA 4.47,67, 3) Evita Itkonen PorvU 4.49,74, 4) Jemina Forss TampPy 4.52,41, 5) Hertta Hankimaa KeskiUYU 4.59,03, 6) Saara Sillanpää ForssSa 5.01,13, 7) Sunna Penttinen TuUL 5.03,13, 8) Cecilia Österblad VasaIS 5.11,47, 9) Sara Kurth TampPy 5.12,91, 10) Lina Romberg PorvU 5.19,97, 11) Bea Österman TuUL 5.34,93.

400m aj: 1) Frida Hämäläinen TampPy 1.00,82, 2) Elin Mickos IFSibboV 1.01,91, 3) Veera Perälä SeinäjSU 1.02,50, 4) Siiri Rainio JyväskKU 1.03,03, 5) Reetta Kämäräinen EspTa 1.04,06, 6) Kiia Keinonen TampPy 1.04,20, 7) Vilma Jaatinen KalajJu 1.07,65, 8) Venla Reponen KajKi 1.09,01, 9) Katariina Kontio EspTa 1.09,35, 10) Iida Lehtonen HämeenlTa 1.09,49, 

11) Heidi Haapamäki JyväskKU 1.10,02, 12) Meeri Manninen KeskiUYU 1.11,07, 13) Pinja Konttinen HIFK 1.11,47, 14) Mette Lukin KuopRei 1.12,88, 15) Miina Rahtu LiedPa 1.14,09 

Erä 1: 1) Vilma Jaatinen KalajJu 1.07,65, 2) Katariina Kontio EspTa 1.09,35, 3) Iida Lehtonen HämeenlTa 1.09,49, 4) Heidi Haapamäki JyväskKU 1.10,02, 5) Meeri Manninen KeskiUYU 1.11,07, 6) Pinja Konttinen HIFK 1.11,47, 7) Miina Rahtu LiedPa 1.14,09.

Erä 2 1) Frida Hämäläinen TampPy 1.00,82, 2) Elin Mickos IFSibboV 1.01,91, 3) Veera Perälä SeinäjSU 1.02,50, 4) Siiri Rainio JyväskKU 1.03,03, 5) Reetta Kämäräinen EspTa 1.04,06, 6) Kiia Keinonen TampPy 1.04,20, 7) Venla Reponen KajKi 1.09,01, 8) Mette Lukin KuopRei 1.12,88.

Seiväs: 1) Saga Andersson EsboIF 415, 2) Sofie Westerlund IFDrott 355, 3) Maria Östman VasaIS 330, 4) Tuuli Kujala SeinäjSU 320, 5) Siri Sytelä AlavU 310, 6) Amanda Laurila SomernVei 310, 7) Aino Aaltonen VasaIS 280, 8) Elviira Kortessalo RaahVe 265, Marielle Gustafsson EsboIF DNS.

Kolmiloikka: 1) Oona Hietala TampPy 11,99, 2) Janita Leppäranta KristU 11,92, 3) Elina Kujala KeskiUYU 11,83, 4) Oona Nieminen JyväskKU 11,63, 5) Minttu Mattinen LappUM 11,57, 6) Riikka Pitkänen SavonlRie 11,56, 7) Sofia Storbjörk IFÅsar 11,49, 8) Emma Nyman IFKraft 11,16, 9) Katariina Saarelainen JyväskKU 11,13, 10) Siri Savolainen NaantLöy 11,06, 

11) Jutta Väkeväinen LappVei 10,90, 12) Emilia Launonen IFKraft 10,24.

Keihäs: 1) Sofia Pölkky SeinäjSU 52,24, 2) Heta Paavola KerU 46,86, 3) Miia Puolakka KokemKV 45,64, 4) Ronja Koivisto KauhWi 43,26, 5) Laura Sadeharju SeinäjSU 42,50, 6) Tessa Toropainen SuolU 39,39, 7) Janina Raukko VaasVa 37,51, 8) Anja Lähdemäki SeinäjSU 35,08, 9) Elina Kauranen LoimLei 33,91, 10) Henna Hiltunen VantSa 22,73.

16-v.

200m (+1,7): 1) Kerttu Latvala KeskiUYU 24,57, 2) Aino Bergqvist HIFK 25,19, 3) Sara Siltala HKV 25,59, 4) Madeleine Glasberg VasaIS 25,69, 5) Pirkitta Marjanen PorinYU 26,06, 6) Petra Häggqvist HKV 26,35, 7) Filippa Tallqvist BorgåAk 26,41, 8) Saana Pirttijärvi EspTa 26,50.

1500m: 1) Nathalie Blomqvist IKFalken 4.36,60, 2) Lotta Mäkinen JyväskKU 4.43,47, 3) Sini Tirri ToijVau 4.45,70, 4) Ella Koskiniemi EspTa 4.55,04, 5) Silja Rönkä LahdA 4.57,02, 6) Vilja Kauranen EspTa 4.59,98, 7) Edith Eikkinen KU-58 5.04,12, 8) Senja Heinonen KuopRei 5.04,64, 9) Siiri Reinikainen KU-58 5.05,84, 10) Lumi Laitinen OulPy 5.08,78, 

11) Nina Vänskä RantasU 5.11,49, 12) Eerika Salomäki KeskiUYU 5.12,14, 13) Sofia Fogström VasaIS 5.13,31, 14) Nea Lilja JyväskKU 5.13,97, 15) Marianne Myllylä KuusEV 5.14,87, 16) Aada Föhr NilsNu 5.16,52, 17) Annika Latva-Koivisto IlmajKi 5.19,90, 18) Jenna Enholm NokU 5.22,22, 19) Aada Miskala MikkKV 5.23,50, 20) Irja Valta MaanMa 5.29,73, 21) Emma Liikkanen LappUM 5.41,60 

Erä 1: 1) Nina Vänskä RantasU 5.11,49, 2) Eerika Salomäki KeskiUYU 5.12,14, 3) Nea Lilja JyväskKU 5.13,97, 4) Marianne Myllylä KuusEV 5.14,87, 5) Aada Föhr NilsNu 5.16,52, 6) Annika Latva-Koivisto IlmajKi 5.19,90, 7) Jenna Enholm NokU 5.22,22, 8) Aada Miskala MikkKV 5.23,50, 9) Irja Valta MaanMa 5.29,73, 10) Emma Liikkanen LappUM 5.41,60.

Erä 2: 1) Nathalie Blomqvist IKFalken 4.36,60, 2) Lotta Mäkinen JyväskKU 4.43,47, 3) Sini Tirri ToijVau 4.45,70, 4) Ella Koskiniemi EspTa 4.55,04, 5) Silja Rönkä LahdA 4.57,02, 6) Vilja Kauranen EspTa 4.59,98, 7) Edith Eikkinen KU-58 5.04,12, 8) Senja Heinonen KuopRei 5.04,64, 9) Siiri Reinikainen KU-58 5.05,84, 10) Lumi Laitinen OulPy 5.08,78, 11) Sofia Fogström VasaIS 5.13,31.

400 m aj: 1) Merituuli Saarela EspTa 1.03,68, 2) Pinja Heinonen TampPy 1.04,31, 3) Erin Karjalahti NurmijYU 1.04,35, 4) Aino Eno LauttLu 1.06,89, 5) Saana Pirttijärvi EspTa 1.08,10, 6) Henriika Lento TampPy 1.20,65, Vilma Lindroos PorinTa DNF.

Seiväs: 1) Kiia Jullenmaa PorinYU 350, 2) Venla Peltola LappUM 345, 3) Saana Ivakko EspTa 340, 4) Tilda Borgmästars IKFalken 290, 5) Tiia Mähönen LeppävVi 265, 6) Pieta Martikainen VarkKV 250, 7) Oosa Siukonen JyväskKU 235.

Kolmiloikka: 1) Jessica Kähärä MikkKV 12,40, 2) Inka Puumalainen MikkKV 11,87, 3) Ella Nisula KuivAu 11,86, 4) Selma Saarinen LappVei 11,85, 5) Laura Koivisto JyväskKU 11,64, 6) Nea-Nora Heiskanen KeskiUYU 11,42, 7) Vappu Valtonen EspTa 10,96, 8) Ella Kokkinen KaipVi 10,91, 9) Maria Peura TervTe 10,88, 10) Venla Rutanen KuivAu 10,85, 

11) Ina Pajunen IFÅsar 10,76, 12) Erika Ahvenharju HämeenlTa 10,53, 13) Hanna Peltola TampPy 10,04, Tiia Neuvonen ParikkU NM, Riina Heikkonen LappUM NM.

Keihäs: 1) Julia Valtanen RaumU 53,20, 2) Meiju Eskelinen MaanMa 47,44, 3) Venla Peltola LappUM 46,52, 4) Minna Hollanti GamlakIF 41,67, 5) Jenna Harju TöysVe 40,95, 6) Laura Lepistö PorinYU 38,97, 7) Valentina Lemettinen SeinäjSU 38,80, 8) Annika Jalo PaimU 38,77, 9) Matilda Laurila SomernVei 37,32, 10) Lumi Kärkkäinen JoensKa 36,71, 

11) Nelli Talvitie HyvsU 36,54, 12) Vera Nousiainen KeurKi 34,75, 13) Pihla Johansson JoutsPo 33,39, 14) Kangas Emilia SeinäjSU 32,66, 15) Yasmin Laouari HKV 32,25, 16) Venla Pirinen ParikkU 29,11.

Kaikki tulokset

 

francis_sara_baas_mette.jpg
27.08.2017 - 20:15