Lasse Virén luotaa uraansa Ylen Jälkikaikuja-dokumentissa

Lasse Virén – Jälkikaikuja - dokumentti luotaa nelinkertaisen olympiavoittajan uran ja elämän painopisteet. Mikä teki Lasse Virénistä aikansa ylivoimaisimman juoksijan? Millainen mies hän on juoksuratojen ulkopuolella?

Entä mitä Virén pohtii 70-vuotissyntymäpäiviensä kynnyksellä urastaan ja elämästään, johon on urheilumenestyksen lisäksi kuulunut myös ura kansanedustajana ja toisaalta rooli perheen isänä?

Dokumentissa ei väistellä arkojakaan aiheita kuten dopingkohuja ja ammattilaissyytteitä, mutta palataan myös neljään olympiavoittoon ja selvitään niiden taustoja.

- Viisi meistä ajatteli voivansa voittaa, jos kisa menee hyvin. Sitten oli yksi kaveri, joka tiesi voittavansa. Henkisesti siinä on iso ero, kuvailee vuoden 1974 Euroopan mestari Brendan Foster Montrealin 5000 metrin olympiafinaalia.

Lasse Virénin lisäksi dokumentissa pääsevät ääneen entiset kilpakumppanit Brendan Foster, Emiel Puttemans ja Tapio Kantanen, ystävä ja harjoittelukaveri Seppo Tuominen, valmentaja Rolf Haikkola, Virénin uraa seurannut toimittaja Risto Forss sekä Lasse Virénin perhe.

Lasse Virén – Jälkikaikuja, torstaina 30.11. klo 21.05 Yle TV2

29.11.2017 - 14:46