Lakka viides, Myllymäki 10,75 alkuerissä Kööpenhaminassa

Lakka viides

Elmo Lakka oli viides Kööpenhaminan kansainvälisten kisojen 110 metrin aidoissa. Lakka kohli aitoja heti alkumatkasta ja uudelleen juoksun lopussa. Hänen aikansa oli 13,86. Kilpailun voitti Andreas Martinsen Tanskan ennätyksellä 13,50.

– Nyt ei tullut sellaista nappionnistumista. Toisella aidalla tuli heti jonkunmoinen kolhu ja sitten kahdeksannalla uudelleen, ja lantio putosi alas. Sää, vastus ja kilpailu olivat hyviä. Yritetään onnistua paremmin viikonvaihteen EM-joukkuekilpailussa Vaasassa, Lakka tuumi.

 Myötätuulta Kööpenhaminan juoksussa oli metri sekunnissa. Toiseksi kilpailussa pinkoi Australian Nicholas Hough ajalla 13,59. Martinsenin aiempi ennätys oli toissa vuonna juossut 13,55. Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Lakka on tällä kaudella juossut pika-aidat 13,69.

Kankaanpään Seudun Leisku Ville Myllymäki juoksi Kööpenhaminassa 100 metrin alkuerässään neljänneksi ajalla 10,75. Loppukilpailuun aika ei riittänyt. Myllymäen alkuerän voitti tanskalainen Kristoffer Hari ajalla 10,47. Myllymäen kauden paras on 10,64.

– Alusta loppuun tasainen rykäisy. Jotenkin vähän tehoja uupuu juoksusta. Sellaista perustekemistä, Myllymäki kertasi juoksuaan.

Myllymäen suunnitelmissa on viritellä juoksua tovi ja kilpailla sitten pikajuoksukarnevaaleilla Jämsänkoskella ensi viikolla.

– Kevät meni hyvin. Kauden ensimmäinen kisa Saksassa (10,74) meni allergian takia pieleen,  mutta sen jälkeen olen ollut terveenä.

Kööpenhamina:

Kv. kilpailu:

Miehet, 100 m, alkuerät: erä 1 (+0,4 m/s): 1) Kristoffer Hari Tanska 10,47,…4) Ville Myllymäki Suomi 10,75.

110 m aj (+1,0): 1) Andreas Martisen Tanska 13,50, 2) Nicholas Hough Australia 13,59, 3) Hassane Fofana Italia,…5) Elmo Lakka Suomi 13,86.

Pärnu, Viro:

Kv. kilpailu:

Naiset, seiväs : 1) Maria Kytölä Suomi 385.

Kaikki tulokset Kööpenhaminasta