Lakalta mainio kauden avaus Hollannissa, Witka heitti ennätyksensä

Lakalta mainio kauden avaus Hollannissa

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka avasi kilpailukauden 110 metrin aitojen kotimaisella kärkiajalla 13,77 Hollannin Vughtissa. Tulos toi kilpailussa voiton. Se syntyi 1,2 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa.

– Aikamoista tarpomista. Omat fiilikset olivat sellaiset, ettei se ollut mikään nappijuoksu, mutta hyvää tekemistä kauden tässä vaiheessa, kun takana on kova treenijakso, Lakka sanoi.

Lakan ennätys on viime vuonna juostu 13,72, joten kauden avaus lupaa kesältä hyvää. Lakka juoksi Hollannissa alkuerissä 13,94.

– Jälkimmäinen juoksu oli parempi kun sain rentoutta tekemiseen. Valmentaja Antti Haapakoski sanoi ennen tähän kisaan lähtöä, että nyt ei tuijotella aikoja. Nämä alkukauden kisat ovat kaikki hyvää treeniä. Positiivinen yllätys, että noin hyvin liikahti.

Espoon Tapioiden Tuomo Salonen juoksi Hollannin kilpailussa 800 metrillä seitsemänneksi ajalla 1.52,89. Hän kuvaili juoksua perustekemiseksi. Salosen ja Lakan kilpailut jatkuvat viikonvaihteessa Belgiassa.

Witka kohensi ennätystään 1,8 metriä

Someron Esa Johanna Witka, 18, kohensi tuntuvasti ennätystään Forssan moukarinheittokilpailussa. Hän voitti naisten kilpailun 62,12 kantaneella heitolla. Aiempi ennätys oli puolitoista viikkoa sitten Forssassa heitetty 60,30. Myös aiempi ennätys rikkoi heinäkuisten 19-vuotiaiden EM-kisojen tulosrajan.

Miesten kilpailun Forssassa voitti 70,24 heittänyt Someron Esa Henri Liipola.