Laine paras 17-vuotiaissa, Heikkinen jahtasi 19 metrin rajaa

Laine paras 17-vuotiaissa

HKV:n Topias Laine voitti 17-vuotiaiden sarjan Kultainen Keihäs -kilpailussa Vantaan Myyrmäen kentällä. Laine sai neljännellä heitolla 700-grammaisen keihään lentämään lukemiin 73,05. Se vei Laineen ikäluokkansa kevään maailmantilastossa viidenneksi.

– Vähän oli alussa hakemista, kun oli ;vastatuulta. En meinannut saada keihästä oikein hyvään asentoon. Siirsin kolmannen kierroksen jälkeen askelmerkkiä ja sain rytmistä kiinni. Tänään olisi ollut edellytyksiä heittää pidemmällekin, Laine tuumi.

Laineen, 16, on ennätys on 74,74.

Toholammin Urheilijoiden Eetu Peltokangas oli toinen heitettyään 65,33. Hartolan Voiman Eemil Porvari, 15, haki tovin tuntumaa 700-gramman keihääseen ja heitti kolmannellaan 64,36. Se toi kolmannen sijan.

– Viimeisen kierroksen jälkeen tuntui, että heitto löytyi. Sen jälkeen olisi voinut jatkaa kilpailua. Alussa yritin vain hakea teknisesti hyvää heittoa. Vasta viimeisellä kierroksella pääsin siihen kiinni, Porvari tuumi.

Gamlakarleby IF:n Minna Hollanti voitti 17-vuotiaiden tyttöjen kilpailun tuloksella 49,35. Hän heitti viime kesänä 49,50, mutta kohensi talvella hallissa ennätyksekseen 50,41.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Venla Peltola oli Vantaalla toinen ennätyksellän 48,97.


1dx_6046.jpg

,

Heikkinen vahvassa kevätkesän vireessä

Marjaana Heikkinen ei aivan saanut toivomaansa 19 metrin rajaa rikki Kultainen Keihäs -kilpailun parakeihäskilpailussa. Hän voitti F34-luokan tuloksella 18,74.

– Ryssin tuon keihäsvalinnan. Minulla oli hyvä teräskeihäs, kiitos siitä Oona Sormuselle, mutta en uskaltanut käyttää sitä kaikissa heitoissa. Se olisi ollut paras keihäs vastatuuleen, Heikkinen sanoi.

Heikkinen valmistautuu elokuussa puolustamaan keihäänheiton mestaruutta parayleisurheilun EM-kisoissa Berliinissä. Hän on Vantaan tuloksellaan maailmantilastossa toisena. Heikkisen nimissä oleva SE on 19,21. Talvella hän heitti hallissa neljä senttiä pidemmälle. Heikkisen mukaan edellytyksiä SE:n parantamiseen ulkoradoilla on olemassa.

– Valmentaja Kimmo Kinnusen kanssa tehty on talvella paljon rohkeitä päätöksiä. On satsattu lajivoimaan ja ylipäätän tekemisen lajinomaisuuteen, Heikkinen sanoo.

– On rakennettu myös uusi tuoli, josta heitetään. Kaikkiaan minun mielestäni on tehty oikeita ratkaisuja ja menty eteenpäin, Heikkinen sanoo.

Kultainen Keihäs

Parakeihäs:

Naiset:

F34: 1) Marjaana Heikkinen SiiPo 18,74

F55: 1) Jasmine Repo JyväsKU 10,26

Miehet:

F34: 1) Jasu Saario LiedPa 18,63, 2) Tuomas Manni LänsUU 18,56 

F54: 1) Henry Sundblom LiedPa  10,98

F57: 1) Santeri Kervo EspTa 14,33

F33: 1) Markus Kovaleff Esbo IF 12,51