Kuusi huippulahjakuutta Peugeot-yleisurheilutiimiin

Hae mukaan Peugeot-yleisurheilutiimiin: Haku päättyy 8.1.

Kuusi suomalaista 17–20 -vuotiasta huippulahjakkuutta on nimetty perjantaina julkaistuun nuorten Peugeot-yleisurheilutiimiin. Kuusikko valittiin vajaan kahdensadan hakemuksen lähettäneen nuoren joukosta. Alun perin tiimiin etsittiin viittä nuorta, mutta hakijoiden kovan tason ansiosta päätettiin tiimiin kokoa kasvattaa kuuteen.

– Valinta ei ollut helppo. Hyviä hakijoita oli todella paljon, sanoo Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Hannu Hämäläinen.

Helsingissä perjantaina julkistettuun tiimiin nousivat pikajuoksija Sara Francis, kiekonheittäjä Helena Leveelahti, keihäänheittäjät Julia Valtanen ja Topias Laine sekä kuulantyöntäjä Arttu Korkeasalo ja seiväshyppääjä Urho Kujanpää.

– Kaikilla tiimiin valituilla urheilijoilla on edellytyksiä nousta kansainvälisen tason menestyjäksi aikuisena. Jokainen heistä on lajissaan huippulahjakkuus, jonka elämässä harjoittelu, opinnot ja siviilielämä ovat tasapainossa. Peugeot-tiimin tuki on juuri sitä mitä näiden nuorten uran edistäminen nyt vaatii, sanoo SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä.

Peugeot-yleisurheilutiimi syntyi tuKemaan nimenomaan nuoria lahjakkuuksia.

– Huipulla jo oleville urheilijoille on olemassa selkeitä tukimuotoja. Heille myös yksityisen tuen hankinta on helpompaa. Nuorten, vielä suurelle yleisölle tuntemattomien urheilijoiden taloudellisen tuen hankinta on haastavampaa, ja toisaalta tuen merkitys on suuri. Uskon, että auttamalla tätä tulevaisuuden lupausten ryhmää voimme osaltamme silottaa heidän tietään huipulle, sanoo Peugeotin maahantuojan Auto Bon Oy:n toimitusjohtaja Markus Vuolle.

Kummiurheilija-Ruuskanen sparrasi

Peugeot-yleisurheilutiimi tarjoaa urheilijoille ja heidän valmentajilleen taloudellista tukea harjoitteluun ja tiimin kummiurheilijan, keihäänheittäjän Antti Ruuskasen, ohjeet ja neuvot.

Omalla urallaan 19-vuotiaiden EM-mitalistista yleisen sarjan Euroopan mestariksi ja olympiamitalistiksi noussut Ruuskanen oli mukana valitsemassa Peugeot-tiimiläisiä. Tiimin kummina Ruuskanen piti tiimiläisille perjantaina koulutussession, jossa hän antoi runsaasti käytännön neuvoja ja kävi läpi oman uransa ratkaisuja ja valintoja.