Kuntoutunut Matintalo koululaisten kaksoismestariksi

Kuntoutunut Matintalo koululaisten kaksoismestariksi

 Kahden vuoden takainen 800 metrin Suomen mestari Johanna Matintalo on kuntoutunut jalkavammastaan hyvään syyskuntoon. Matintalo voitti Heinolassa Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuissa 800 ja 3000 metriä sekä sijoittui toiseksi 400 metrillä.

Pitkä juoksutauko näkyi vielä päämatkalla 800 metrillä, mutta Matintalo on juossut loppukesästä ennätyksensä 1500 ja 3000 metrillä (4.27,59 ja 10.16,92). Kestävyys on siis parempi kuin aikaisemmin.

-Toukokuun puolivälissä heti ensimmäisessä rataharjoituksessa jalkaterän ja pohjelihaksen kiinnityskohdan jänne tulehtui ja siihen tuli myös repeämä. Jouduin pitämään kahden kuukauden juoksutauon. Onneksi pystyin tekemään korvaavia harjoituksia täysipainoisesti, kertoo isänsä Martti Matintalon valmentama Johanna Matintalo.

Turun Urheiluliittoa edustava Matintalo aloitti ratajuoksun kilpailukautensa vasta Kalevan kisoissa heinä-elokuun taitteessa. Hän sijoittui 800 metrillä seitsemänneksi. Siinä katkesi vuonna 2011 Turussa alkanut Kalevan kisojen mitaliputki (hopeaa, hopeaa, kultaa ja pronssia).

 

14-vuotiaana juostu SM-hopea-aika edelleen ennätys

Joulukuussa 19 vuotta täyttävä Matintalo saavutti ensimmäisen Kalevan kisojen mitalinsa, hopean, neljä vuotta sitten vain 14-vuotiaana.  Aika oli silloin 2.05,87. Se on edelleen hänen ennätyksensä.  Matintalo juoksi elokuu lopulla 19-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa lupaavasti tämän kauden parhaan aikansa 2.07,85, joka uupuu ennätyksestä vain kaksi sekuntia.

-Tämän kesän päätavoitteeni oli 19-vuotiaiden EM-kilpailut, mutta en päässyt edes yrittämään tulosrajoja. Peruskunto säilyi hyvänä, kun harjoittelin muita lajeja, mutta 800 metrin lajiharjoittelua en päässyt tekemään.

Turkulaisessa Kerttulin lukiossa opiskeleva Matintalo voitti Heinolassa ensimmäisenä päivänä 800 metriä ajalla 2.10,95.  Muut kilpailijat hävisivät hänelle yli kahdeksan sekuntia.

-Päätin juosta kunnon ajan, vaikka en saanut vastusta. Vedin ensimmäisen kierroksen tosi kovaa.

Toisena päivänä Matintalo jäi 400 metrillä täpärästi kakkoseksi ajalla 57,56. Hän voitti A-erän, mutta jyväskyläläisen Schildtin lukion Ada Koistinen viiletti C-erässä yhden sadasosan nopeammin.

– Se oli kauden ensimmäinen 400 metrin kisani. Nopeus ja herkkyys huonontuivat pitkän juoksutauon aikana, joten aika oli siihen nähden hyvä.

Matintalon 400 metrin ennätys on kolmen vuoden takainen 55,05. Kaksi tuntia 400 metrin jälkeen Matintalo voitti 3000 metrin mestaruuden ajalla 10.23,35.  Hyvinkään Sveitsin lukion Kaarina Lehtonen veti melkein koko matkan ja hävisi loppukirissä Matintalolle neljä sekuntia.

-Peesailin ja aloitin loppuvedon 200 metriä ennen maalia. Se oli helppo juoksu.

 

Päälajiksi juoksu vai hiihto?

Matintalo juoksee tiekympin ensi viikonloppuna Ruissalossa ja kovan maastokympin syyskuun viimeisenä viikonloppuna Lidingössä. Hänen ennätyksensä kymmenen kilometrin tiejuoksussa on 37.17.

-Tavoitteeni on juosta 36 minuuttiin.

Matintalo voitti viime syksynä Vantaalla maastojuoksun 19-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuden. Tänä vuonna hän aikoo puolustaa PM-kultaa 7. marraskuuta Göteborgissa käytävissä kilpailuissa.

Juoksu on saanut varteenotettavan kilpailijan. Matintalo voitti viime talvena nuorten Suomen mestaruuksia hiihdossa.

-Paikat ovat kestäneet paremmin hiihtoharjoittelua kuin juoksuharjoittelua. Urheilussa ehjänä säilyminen on tärkeää. Viimeiset kaksi juoksukautta ovat menneet pieleen vammojen takia. Tuleva talvi näyttää, kummasta tulee päälajini, Johanna Matintalo sanoo.

 

Poikien aitajuoksussa ja 300 metrillä ikäkausiennätys

Jyväskyläläisen Mankolan yhtenäiskoulun Juuso Peltola juoksi 100 metrin aitojen 14-vuotiaiden poikien ikäkausiennätyksen 13,78. Hän juoksi saman ajan sekä alkuerässä että loppukilpailussa. Peltola voitti 16-vuotiaiden  mestaruuden. Sarjassa kilpailivat seitsemännen, kahdeksannen, yhdeksännen ja kymmenennen luokkien oppilaat.  Tamperelaisen Sammon koulun Joel Turkka pinkoi 300 metrin 13-vuotiaiden ikäkausiennätyksen 37,84 ja voitti 16-vuotiaiden poikien mestaruuden.

Mikkeliläisen Kalevankankaan koulun Jessica Kähärä hyppäsi korkeutta 14-vuotiaiden tyttöjen kaikkien aikojen viidenneksi parhaan tuloksen 173 ja voitti 16-vuotiaiden sarjan. Sammon koulun 14-vuotias Frida Hämäläinen viiletti 300 metriä 40,36.

Jyväskyläläisen Schildtin lukion 17-vuotias Ilari Manninen juoksi vastatuulessa 99-senttiset 110 metrin aidat aikaan 14,40. Helsinkiläisen Mäkelänrinteen lukion Joni Heikkilä hyppäsi pituutta 673. Hänen ennätyksensä on 716. Kuortaneen urheilulukion 18-vuotias ja 195-senttinen Jaakko Hauta-aho nakkasi 800-grammaista miesten keihästä 61,57.

Vaasalaisen Variskan yläasteen 15-vuotias Jimi Nukala ponkaisi pituutta 663.  Nurmijärveläisen Isoniitun koulun 15-vuotias Matias Meriläinen juoksi 2000 metriä 6.03,33. Sulkavan yhtenäiskoulun 15-vuotias Tatu Hiltunen kiskaisi 600-grammaista naisten keihästä 62,72.

Mäkelänrinteen 17-vuotias Iris Peterzens juoksi 1,9 sekuntimetrin vastatuulessa 84-senttiset naisten aidat aikaan 14,74.  Mäkelänrinteen 18-vuotias Suvi Eerikäinen leiskautti pituutta 581.

Lahtelaisen Salpausselän peruskoulun 14-vuotias Silja Rönkä juoksi 2000 metriä 6.40,78. Sammon koulun 15-vuotias Olivia Ben Khalifa aitoi 80 metriä 11,74.

(Jyrki Repola.)

 

Heinola 13.9.2015 Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut

400 m: 1) Mikko Tuominen Lahden Lyseo 51,47, 2) Daniel Savolainen Schildtin Lukio 51,80, 3) Anton Tallbacka Mäkelänrinne 51,99.

3000 m: 1) Lauri Marekwia Mäkelänrinne 9.26,04, 2) Samu Heikkonen Saimaan Ammattiopisto 9.44,33, 3) Max Mandelin Mäkelänrinne 9.49,11.

110 m aj (99 cm) (-1,1 m/s): 1) Ilari Manninen Schildtin Lukio 14,40, 2) Pasi Liikka Kouvolan Yhteiskoulu 15,94, 3) Santeri Tanner Lohjan Yhteislyseon Lukio 16,82.

Korkeus: 1) Matias Mustonen Lempäälän Lukio 195.

Pituus: 1) Joni Heikkilä Mäkelänrinne 673 (-0,5), 2) Niklas Bryggare Mäkelänrinne 657 (0,2), 3) Matias Mustonen Lempäälän Lukio 629 (-0,7).

Kuula (6 kg): 1) Jonas Solvin Pedersöre Gymnasium 14,41, 2) Tommi Palm Forssan Yhteislyseo 13,17, 3) Jyri Isokääntä Kalajoen Lukio 12,26.

Keihäs: 1) Jaakko Hauta-Aho Kuortaneen Urheilulukio 61,57, 2) Jaakko Kuismanen Mäkelänrinne 61,10, 3) Jyri Isokääntä Kalajoen Lukio 59,49.

4 x 100 m: 1) Mäkelänrinne 44,37, (Elmo Rantala, Arttu Paananen, Leonard Quednau, Nico Agard), 2) Schildtin Lukio 44,88, (Daniel Savolainen, Ilari Manninen, Julius Toivola, Antti Ruuti), 3) Mäkelänrinne 2 48,23, (Anton Tallbacka, Lauri Marekwia, Max Mandelin, Vincent Quednau).

M16,

300 m: 1) Joel Turkka Sammon Koulu 37,84 (M13 ikäkausiennätys), 2) Leevi Kallio Salpausselän Peruskoulu 38,03, 3) Joni Takala Mukkula 38,37.

2000 m: 1) Matias Meriläinen Isoniitun Koulu 6.03,33, 2) Lassi Kuva Salpausselän Peruskoulu 6.11,12, 3) Leevi Keronen Juhannuskylän Koulu 6.12,59.

100 m aj (84 cm) (-1,1): 1) Juuso Peltola Mankolan Yhtenäiskoulu13,78 (M14 ikäkausiennätys), 2) Joni Järvinen Salpausselän Peruskoulu 13,80, 3) Joel Turkka Sammon Koulu 14,36.

Pituus: 1) Jimi Nukala Variskan Yläaste 663 (0,3), 2) Markus Kytölä Puolimatkan Koulu 611 (-0,5), 3) Lasse Hämelahti Kuoreveden Koulu 584 (-0,5).

Kuula (4 kg): 1) Ville Halonen Arppen Koulu 16,99, 2) Lasse Hämelahti Kuoreveden Koulu 15,79, 3) Eetu Korhonen Maaninkajärven Koulu 13,81.

Keihäs (600 g): 1) Tatu Hiltunen Sulkavan Yhtenäiskoulu 62,72, 2) Hermanni Suutala Lapuan Yläkoulu 59,55, 3) Topias Laine Pohjois-Haagan Yhteiskoulu 58,61.

4 x 100 m (juostiin 12.9.): 1) Lahti 46,64, (Joni Järvinen, Justus Arvelin, Leevi Kallio, Eero Peltola), 2) Helsinki 2 47,89, (Tomi Laakso, Niko Viljola, Lorenz Quednau, Akim Rauf), 3) Hyvinkää 48,18, (Ilmari Niiranen, Markus Kytölä, Jermu Tarkiainen, Aapo Nieminen).

N20,

400 m: 1) Ada Koistinen Schildtin Lukio 57,55, 2) Johanna Matintalo Kerttulin Lukio 57,56, 3) Janette Niemi Haminan Lukio 59,26. Koistinen juoksi C-erässä ja Matintalo A-erässä.

3000 m: 1) Johanna Matintalo Kerttulin Lukio 10.23,35, 2) Kaarina Lehtonen Hyvinkään Sveitsin Lukio 10.27,99, 3) Jasmin Nyyssönen Jyväskylän Ammattiopisto 10.36,64.

100 m aj: (-1,9): 1) Iiris Peterzens Mäkelänrinne 14,74, 2) Pinja Pikkupeura Mäkelänrinne 15,01.

Korkeus: 1) Valeria Borovskaja Mäkelänrinne 167, 2) Moona Kokkonen Klassillinen Lukio 161, 3) Juulia Syrjänen Mäkelänrinne 161.

Pituus: 1) Suvi Eerikäinen Mäkelänrinne 581 (-0,4), 2) Pinja Pikkupeura Mäkelänrinne 576 (0,4), 3) Tilda Lipasti Viikin Normaalikoulun Lukio 566 (0,6).

Kuula: 1) Riikka Purho Kouvolan Yhteiskoulu 11,82, 2) Milla Koski-Vähälä Kuortaneen Urheilulukio 11,25, 3) Netta Karvinen Kerimäen Lukio 10,82.

Keihäs: 1) Elina Kinnunen Uudenkaupungin Lukio 44,70, 2) Noora Ruuska Alajärven Lukio 44,30, 3) Tiia Kauppinen Juvan Lukio 44,17.

4 x 100 m: 1) Schildtin Lukio 49,16, (Nora-Julia Isoluoma, Ada Koistinen, Elisa Pöyry, Hilla Nieminen), 2) Mäkelänrinne 1 49,67, (Pinja Pikkupeura, Suvi Eerikäinen, Jandeh Jallow, Iiris Peterzens), 3) Tapiolan Koulu 50,30, (Heidi Parikka, Satu Nissilä, Jannica Niemelä, Susanna Kumpulainen).

N16,

300 m: 1) Frida Hämäläinen Sammon Koulu 40,39, 2) Veera Perälä Nurmon Yläaste 41,09, 3) Oona Nieminen Sydän-Laukaan Koulu 42,08.

2000 m: 1) Silja Rönkä Salpausselän Peruskoulu 6.40,78, 2) Vilja Kauranen Pohjois-Haagan Yhteislukio 6.42,17, 3) Pinja Kotinurmi Salpausselän Peruskoulu 6.45,18.

80 m aj (76,2 cm) (-1,0): 1) Olivia Ben Khalifa Sammon Koulu 11,74, 2) Kia Kemppainen Salpausselän Peruskoulu 11,97, 3) Sanni Kettunen Armfeltin Koulu 12,04.

Korkeus: 1) Jessica Kähärä Kalevankankaan Koulu 173, 2) Maria Peura Lapinniemen Yläkoulu 162, 3) Adeliina Herrala Kokemäen Yhteiskoulu 160.

Pituus: 1) Olivia Mäkinen Ylöjärven Yhtenäiskoulu 546 (0,9), 2) Oona Hietala Soppeenharjun Koulu 543 (0,5), 3) Jasmin Kähärä Kalevankankaan Koulu 533 (0,2).

Kuula (3 kg): 1) Annukka Saalismaa Hepolan Koulu 13,64, 2) Kaisu Eskelinen Maaninkajärven Koulu 13,19, 3) Linn Sund Korsholms Högstadium 12,81.

HEINOLA 13.9.2015 Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut

M20,

400 m: 1) Mikko Tuominen Lahden Lyseo 51,47, 2) Daniel Savolainen Schildtin Lukio 51,80, 3) Anton Tallbacka Mäkelänrinne 51,99, 4) Nico Agard Mäkelänrinne 52,28, 5) Santeri Tanner Lohjan Yhteisko 52,60, 6) Lauri Mäki Kauhavan Lukio 53,70, 7) Kristian Backman Imatran Yhteis 53,96, 8) Vincent Quednau Mäkelänrinne 54,06, 9) Viljami Hietahrju Schildtin Lukio 54,60. Erä 1: 1) Anton Tallbacka Mäkelänrinne 51,99, 2) Kristian Backman Imatran Yhteis 53,96, 3) Vincent Quednau Mäkelänrinne 54,06, 4) Viljami Hietahrju Schildtin Lukio 54,60, Erä 2: 1) Mikko Tuominen Lahden Lyseo 51,47, 2) Daniel Savolainen Schildtin Lukio 51,80, 3) Nico Agard Mäkelänrinne 52,28, 4) Santeri Tanner Lohjan Yhteisko 52,60, 5) Lauri Mäki Kauhavan Lukio 53,70.

3000 m: 1) Lauri Marekwia Mäkelänrinne 9.26,04, 2) Samu Heikkonen Saimaan Ammatti 9.44,33, 3) Max Mandelin Mäkelänrinne 9.49,11, 4) William Sundqvist Pedersöre Gymna 10.05,42, 5) Antti Lehtinen Kotkan Lyseo 10.08,64, 6) Markus Nikander Lohjan Yhteisko 10.11,72, 7) Roope Lipiäinen Imatran Yhteis 10.19,40, Weixin Niemi Ressun Lukio DNF.

110 m aj (99 cm) (-1,1): 1) Ilari Manninen Schildtin Lukio 14,40, 2) Pasi Liikka Kouvolan Yhteis 15,94, 3) Santeri Tanner Lohjan Yhteisko 16,82, 4) Eetu Hietanen Kuusankosken Lu 17,43.

Korkeus: 1) Matias Mustonen Lempäälän Lukio 195.

Pituus: 1) Joni Heikkilä Mäkelänrinne 6,73, 2) Niklas Bryggare Mäkelänrinne 6,57, 3) Matias Mustonen Lempäälän Lukio 6,29, 4) Valtteri Valtonen Imatran Yhteis 6,17, 5) Johannes Hartikainen Hml:n Lyseon Lu 5,72, 6) Eetu Hietanen Kuusankosken Lu 5,59, 7) Niko Avikainen Helsingin Yhtei 5,35, 8) Matias Kankaanpää Kauhavan Lukio 4,91, Väinö Pekkola Pajulahden Urhe NM.

Kuula (6 kg): 1) Jonas Solvin Pedersöre Gymna 14,41, 2) Tommi Palm Forssan Yhteisl 13,17, 3) Jyri Isokääntä Kalajoen Lukio 12,26, 4) Niko Tohola Kalajoen Lukio 11,57, 5) Valtteri Parkkonen Kourtaneen Urhe 11,42, 6) Niko Avikainen Helsingin Yhtei 10,29, 7) Markus Mäntylä Kourtaneen Urhe 9,40.

Keihäs: 1) Jaakko Hauta-Aho Kourtaneen Urhe 61,57, 2) Jaakko Kuismanen Mäkelänrinne 61,10, 3) Jyri Isokääntä Kalajoen Lukio 59,49, 4) Pasi Liikka Kouvolan Yhteis 57,53, 5) Arttu Kekäläinen Klassillinen Lu 57,02, 6) Jussi Craycroft Kauhajoen Lukio 53,75, 7) Oskari Turunen Hml:n Lyseon Lu 51,98, 8) Juhani Hauta-Aho Kourtaneen Urhe 51,53, 9) Valtteri Valtonen Imatran Yhteis 43,15, 10) Antti Ruuti Schildtin Lukio 43,08, 11) Jonas Solvin Pedersöre Gymna 40,58, 12) Väinö Pekkola Pajulahden Urhe 40,21.

4 x 100 m: 1) Mäkelänrinne 1 44,37, (Elmo Rantala, Arttu Paananen, Leonard Quednau, Nico Agard), 2) Schildtin Lukio 44,88, (Daniel Savolainen, Ilari Manninen, Julius Toivola, Antti Ruuti), 3) Mäkelänrinne 2 48,23, (Anton Tallbacka, Lauri Marekwia, Max Mandelin, Vincent Quednau), 4) Kuortaneen Urheilulukio 50,64, (Jaakko Hauta-Aho, Valtteri Parkkonen, Juhani Hauta-Aho, Markus Mäntylä).

 

M16,

300 m: 1) Joel Turkka Sammon Koulu 37,84, 2) Leevi Kallio Salpausselän Pe 38,03, 3) Joni Takala Mukkula 38,37, 4) Lauri Kaukonen Töölön Yhteisko 38,74, 5) Pietari Valoranta Kuokkalan Yhten 39,71, 6) Markus Hurri Elisenvaaran Ko 40,27, 7) Kristian Jauhiainen Hämeenkylän Kou 41,03, 8) Eero Peltola Salpausselän Pe 41,45, 9) Juho Yli-Rajala Sammon Koulu 42,12, 10) Juho Jylhämaa Orimattila Erkk 44,58, 11) Aapo Nieminen Pohjoispuisto 45,05, Niclas Forsberg Telakkakadun Ko DNS. Erä 1: 1) Joni Takala Mukkula 38,37, 2) Kristian Jauhiainen Hämeenkylän Kou 41,03, 3) Eero Peltola Salpausselän Pe 41,45, 4) Juho Yli-Rajala Sammon Koulu 42,12, 5) Juho Jylhämaa Orimattila Erkk 44,58, 6) Aapo Nieminen Pohjoispuisto 45,05, Erä 2: 1) Joel Turkka Sammon Koulu 37,84, 2) Leevi Kallio Salpausselän Pe 38,03, 3) Lauri Kaukonen Töölön Yhteisko 38,74, 4) Pietari Valoranta Kuokkalan Yhten 39,71, 5) Markus Hurri Elisenvaaran Ko 40,27, Niclas Forsberg Telakkakadun Ko DNS.

2000 m: 1) Matias Meriläinen Isoniitun Koulu 6.03,33, 2) Lassi Kuva Salpausselän Pe 6.11,12, 3) Leevi Keronen Juhannuskylän K 6.12,59, 4) Hannes Hyytiäinen Kalevankankaan 6.15,09, 5) Vilho Helenius Nokianvirran Ko 6.22,16, 6) Samuel Auvinen Joensuun Yhteis 6.27,50, 7) Wiljam Mattila Pakilan Yläaste 6.29,96, 8) Mika Kotiranta Joensuun Yhteis 6.31,40, 9) Jaakko Lehtinen Karhuvuoren Kou 6.35,41, 10) Elias Kortelainen Kirkkokadun Kou 6.38,73, 11) Niko Putkinen Karhuvuoren Kou 6.39,02, 12) Jussi Hyytiäinen Kalevankankaan 6.39,30, 13) Patrik Ingman Karis Svenska H 6.43,86, 14) Santtu Heikkinen Sääksjärven Kou 6.49,57, 15) Rasmus Krogell Helsinge Skola 6.53,46, 16) Vihtori Nurminen Tyryn Koulu 6.53,48, 17) Alex Laitinen Karis Svenska H 7.14,61, Julius Mäkinen Nokianvirran Ko DNF.

Erä 1: 1) Samuel Auvinen Joensuun Yhteis 6.27,50, 2) Mika Kotiranta Joensuun Yhteis 6.31,40, 3) Elias Kortelainen Kirkkokadun Kou 6.38,73, 4) Niko Putkinen Karhuvuoren Kou 6.39,02, 5) Jussi Hyytiäinen Kalevankankaan 6.39,30, 6) Patrik Ingman Karis Svenska H 6.43,86, 7) Santtu Heikkinen Sääksjärven Kou 6.49,57, 8) Rasmus Krogell Helsinge Skola 6.53,46, 9) Vihtori Nurminen Tyryn Koulu 6.53,48, 10) Alex Laitinen Karis Svenska H 7.14,61.

Erä 2: 1) Matias Meriläinen Isoniitun Koulu 6.03,33, 2) Lassi Kuva Salpausselän Pe 6.11,12, 3) Leevi Keronen Juhannuskylän K 6.12,59, 4) Hannes Hyytiäinen Kalevankankaan 6.15,09, 5) Vilho Helenius Nokianvirran Ko 6.22,16, 6) Wiljam Mattila Pakilan Yläaste 6.29,96, 7) Jaakko Lehtinen Karhuvuoren Kou 6.35,41.

100 m aj (84 cm) (-1,1): 1) Juuso Peltola Mankolan Yhtenä 13,78, 2) Joni Järvinen Salpausselän Pe 13,80, 3) Joel Turkka Sammon Koulu 14,36, 4) Ilmari Niiranen Puolimatkan Kou 15,12, 5) Antti Parkkonen Kimpisen Koulu 15,15, 6) Chibunna Ezeabasirim Kannelmäen Peru 15,19, 7) Eeki Kokkonen Keskuskoulun Yl 40,45, Jori Turtiainen Lauritsalan Kou DNS.

100 m aj, alkuerät: 1) Juuso Peltola Mankolan Yhtenä 13,78, 2) Joni Järvinen Salpausselän Pe 14,23, 3) Joel Turkka Sammon Koulu 14,31, 4) Eeki Kokkonen Keskuskoulun Yl 14,86, 5) Jori Turtiainen Lauritsalan Kou 14,97, 6) Antti Parkkonen Kimpisen Koulu 14,97, 7) Ilmari Niiranen Puolimatkan Kou 15,00, 8) Chibunna Ezeabasirim Kannelmäen Peru 15,44, 9) Akseli Nuutinen Iitin Yläkoulu 15,80, 10) Aapo Nieminen Pohjoispuisto 16,22.

Erä 1 (-0.5): 1) Juuso Peltola Mankolan Yhtenä 13,78, 2) Joel Turkka Sammon Koulu 14,31, 3) Ilmari Niiranen Puolimatkan Kou 15,00, 4) Akseli Nuutinen Iitin Yläkoulu 15,80, 5) Aapo Nieminen Pohjoispuisto 16,22.

Erä 2 (-1.2): 1) Joni Järvinen Salpausselän Pe 14,23, 2) Eeki Kokkonen Keskuskoulun Yl 14,86, 3) Jori Turtiainen Lauritsalan Kou 14,97, 4) Antti Parkkonen Kimpisen Koulu 14,97, 5) Chibunna Ezeabasirim Kannelmäen Peru 15,44.

Pituus: 1) Jimi Nukala Variskan Yläast 6,63, 2) Markus Kytölä Puolimatkan Kou 6,11, 3) Lasse Hämelahti Koureveden Koul 5,84, 4) Eeki Kokkonen Keskuskoulun Yl 5,80, 5) Vili Valtonen Mansikkalan Kou 5,68, 6) Niclas Forsberg Telakkakadun Ko 5,64, 7) Tomi Laakso Pukinmäen Perus 5,60, 8) Joni Järvinen Salpausselän Pe 5,53, 9) Antti Parkkonen Kimpisen Koulu 5,51, 10) Chibunna Ezeabasirim Kannelmäen Peru 5,49,

11) Otto Pulkkinen Mansikkalan Kou 5,43, 12) Marcus Hakanpää Dalsbruks Skola 5,32, 12) Leevi Vihtalahti Kuninkaanhaan K 5,32, 14) Ilmari Niiranen Puolimatkan Kou 5,24, 15) Akim Kauf Pukinmäen Perus 5,19, 16) Eero Peltola Salpausselän Pe 5,18, 17) Pietari Valoranta Kuokkalan Yhten 4,92, 18) Arttu Peltola Mankolan Yhtenä 4,84, 19) Lorenz Quednau Pukinmäen Perus 4,75, 20) Lauri Savolainen Tehtaanpuisto 4,66,

21) Akseli Nuutinen Iitin Yläkoulu 4,62, 22) Juho Jylhämaa Orimattila Erkk 4,45, 23) Veeti Vesalainen Lyseonmäen Koul 4,40, 24) Eeka Kölhi Pohjois-Haagan 4,38, Arttu Sandberg Salpausselän Pe DNS, Simo Näykki Keskuskoulun Yl DNS.

Kuula (4 kg): 1) Ville Halonen Arppen Koulu 16,99, 2) Lasse Hämelahti Koureveden Koul 15,79, 3) Eetu Korhonen Maaninkajärven 13,81, 4) Konsta Kauppinen Juvan Yläaste 13,01, 5) Marcus Hakanpää Dalsbruks Skola 12,68, 6) Hermanni Suutala Lapuan Yläkoulu 12,30.

Keihäs (600 g): 1) Tatu Hiltunen Sulkavan Yhtenä 62,72, 2) Hermanni Suutala Lapuan Yläkoulu 59,55, 3) Topias Laine Pohjpois-Haagan 58,61, 4) Eetu Korhonen Maaninkajärven 57,92, 5) Santeri Visuri Jokirannan Koul 56,85, 6) Heikki Marin Putaanvirran ko 54,00, 7) Juho Järvinen Laaksolan Koulu 53,90, 8) Vili Valtonen Mansikkalan Kou 51,59, 9) Otto Pulkkinen Mansikkalan Kou 49,31, 10) Lorenz Quednau Pukinmäen Perus 39,69.

4 x 100 m: 1) Lahti 46,64, (Joni Järvinen, Justus Arvelin, Leevi Kallio, Eero Peltola), 2) Helsinki 2 47,89, (Tomi Laakso, Niko Viljola, Lorenz Quednau, Akim Rauf), 3) Hyvinkää 48,18, (Ilmari Niiranen, Markus Kytölä, Jermu Tarkiainen, Aapo Nieminen), 4) Helsinki 1 49,07, (Antti Chen, Lauri Savolainen, Eeka Kölhi, Chibunna Ezeabasirim), 5) Jyväkylä 49,26, (Arttu Peltola, Luukas Saari, Pietari Valoranta, Juuso Peltola).

N20,

400 m: 1) Ada Koistinen Schildtin Lukio 57,55, 2) Johanna Matintalo Kerttulin Lukio 57,56, 3) Janette Niemi Haminan Lukio 59,26, 4) Janina Jahkola Jyväskylän Norm 1.00,94, 5) Anni Jäntti Ressun Lukio 1.01,00, 6) Tara Vaittinen Mäkelänrinne 1.01,16, 7) Veera Wiberg Lahden Lyseo 1.01,16, 8) Veera Mensonen Klassillinen Lu 1.01,62, 9) Sophia Blau Savonlinnan Tai 1.01,69, 10) Tiia Tammisalo Sammon Keskuslu 1.01,82,

11) Eevi Siniketo Sammon Keskuluk 1.02,14, 12) Elli Hiltunen Varkauden Lukio 1.02,46, 13) Veera Tulonen Munkkiniemen Yh 1.02,47, 14) Tiina Mäki-Panula Seinäjoen Lukio 1.04,26, 15) Nelly Roukala Mäkelänrinne 1.05,89.

Erä 1: 1) Ada Koistinen Schildtin Lukio 57,55, 2) Veera Mensonen Klassillinen Lu 1.01,62, 3) Tiia Tammisalo Sammon Keskuslu 1.01,82, 4) Tiina Mäki-Panula Seinäjoen Lukio 1.04,26, 5) Nelly Roukala Mäkelänrinne 1.05,89. 

Erä 2: 1) Sophia Blau Savonlinnan Tai 1.01,69, 2) Eevi Siniketo Sammon Keskuluk 1.02,14, 3) Elli Hiltunen Varkauden Lukio 1.02,46, 4) Veera Tulonen Munkkiniemen Yh 1.02,47.

Erä 3: 1) Johanna Matintalo Kerttulin Lukio 57,56, 2) Janette Niemi Haminan Lukio 59,26, 3) Janina Jahkola Jyväskylän Norm 1.00,94, 4) Anni Jäntti Ressun Lukio 1.01,00, 5) Tara Vaittinen Mäkelänrinne 1.01,16, 6) Veera Wiberg Lahden Lyseo 1.01,16.

3000 m: 1) Johanna Matintalo Kerttulin Lukio 10.23,35, 2) Kaarina Lehtonen Hyvinkään Sveit 10.27,99, 3) Jasmin Nyyssönen Jyväskylän Amma 10.36,64, 4) Janna Hautala Lahden Lyseo 11.09,05, 5) Lotta Sumuvuori Seinäjoen Lukio 11.24,79, 6) Alina Suomalainen Kourtaneen Urhe 11.43,79, 7) Sara Kivenmäki Kourtaneen Urhe 12.07,85.

100 m aj: (-1,9): 1) Iiris Peterzens Mäkelänrinne 14,74, 2) Pinja Pikkupeura Mäkelänrinne 15,01.

Korkeus: 1) Valeria Borovskaya Mäkelänrinne 167, 2) Moona Kokkonen Klassillinen Lu 161, 3) Juulia Syrjänen Mäkelänrinne 161, 4) Hilla Nieminen Schildtin Lukio 158, 5) Linnea Lindholm Lahden Lyseo 150, 5) Minttu Rinne Saarijärven Luk 150, 7) Hannali Lodi Juvan Yläaste 140,

Pituus: 1) Suvi Eerikäinen Mäkelänrinne 5,81, 2) Pinja Pikkupeura Mäkelänrinne 5,76, 3) Tilda Lipasti Viikin Normaali 5,66, 4) Eeva Paavilainen Kerttulin Lukio 5,36, 5) Iina-Kaisa Mäkelä Mäkelänrinne 5,34, 6) Anni Elfving Mikkelin Lukio 5,30, 7) Maria Kytölä Svetsin Lukio 5,23, 8) Irina Potinoja Kiviniityn Luki 5,19, 9) Elisa Pöyry Schildtin Lukio 5,03, 10) Riina Rautelin Mäkelänrinne 5,00,

11) Mette Ukkonen Mikkelin Lukio 4,91, 12) Linnea Lindholm Lahden Lyseo 4,89, 13) Jonna Peritalo Kourtaneen Urhe 4,84, 14) Hanna-Mari Saalo Lahden Lyseo 4,81, 15) Sofia Muittari Saarijärven Luk 4,64, 16) Juulia Julkunen Klassillinen Lu 4,61, 17) Tara Vaittinen Mäkelänrinne 4,57, 18) Camilla Kyröläinen Muuramen Lukio 4,52, 19) Linnea Taipale Lahden Lyseo 4,46, 20) Annika Haverinen Kajaanin Lukio 4,38.

Kuula: 1) Riikka Purho Kouvolan Yhteis 11,82, 2) Milla Koski-Vähälä Kourtaneen Urhe 11,25, 3) Netta Karvinen Kerimäen Lukio 10,82, 4) Amanda Liljendal Borgä Gymnasium 10,70, 5) Tiia Kauppinen Juvan Lukio 10,38, 6) Inka Sinivuori Schildtin Lukio 10,29, 7) Jennie Nylund Pedersöre Gymna 10,07, 8) Elina Malm Kourtaneen Urhe 10,03, 9) Jina Hölttä Mäntyharjun Luk 9,47, 10) Elina Peura Tervolan Lukio 8,45, 11) Tiina Huttunen Vieremän Lukio 7,95.

Keihäs: 1) Elina Kinnunen Uudenkaupungin 44,70, 2) Noora Ruuska Alajärven Lukio 44,30, 3) Tiia Kauppinen Juvan Lukio 44,17, 4) Milla Koski-Vähälä Kourtaneen Urhe 43,46, 5) Pauliina Salovaara Ilmajoen Lukio 42,77, 6) Anni Vihtonen Ekami 42,30, 7) Linda Huhtala Säkylä Seudun L 41,62, 8) Lillian Nuutinen Kourtaneen Urhe 40,54, 9) Netta Karvinen Kerimäen Lukio 37,65, 10) Heli Pynnönen Hankasalmen Luk 37,57,

11) Amanda Liljendal Borgä Gymnasium 36,89, 12) Heidi Lähdemäki Seinäjoen Lukio 36,09, 13) Jennie Nylund Pedersöre Gymna 34,62, 14) Kati Reipas Pohjoisen Keski 32,62, 15) Inka Sinivuori Schildtin Lukio 30,44, 16) Vilma Hakala Lohjan Yhteisko 29,16, 17) Elina Peura Tervolan Lukio 27,96, 18) Annastiina Seppänen Orimattila Erkk 21,96.

4 x 100 m: 1) Schildtin Lukio 49,16, (Nora-Julia Isoluoma, Ada Koistinen, Elisa Pöyry, Hilla Nieminen), 2) Mäkelänrinne 1 49,67, (Pinja Pikkupeura, Suvi Eerikäinen, Jandeh Jallow, Iiris Peterzens), 3) Tapiolan Koulu 50,30, (Heidi Parikka, Satu Nissilä, Jannica Niemelä, Susanna Kumpulainen), 4) Klassinen Lukio 52,10, (Juulia Julkunen, Veera Mensonen, Moona Kokkonen, Eveliina Kumpulainen), 5) Lahden Lyseo 52,13, (Linnea Lindholm, Veera Wiberg, Linnea Taipale, Hanna-Mari Saalo).

N16,

300 m: 1) Frida Hämäläinen Sammon Koulu 40,39, 2) Veera Perälä Nurmon Yläaste 41,09, 3) Oona Nieminen Sydän-Laukaan K 42,08, 4) Elin Mickos Kungsvägens Sko 42,43, 5) Siiri Rainio Kilpisen Koulu 42,78, 6) Eeva Immonen Tapiolan Koulu 43,06, 7) Nelli Rakkolainen Kokemäen Yhteis 43,30, 8) Essi Lautamäki Tervakoskenyhte 44,10, 9) Saara Svahn Kankarisveden K 44,25, 10) Aino Bergqvist Helsinki SYK 44,26,

11) Jenna Kokkonen Kajaanin Lyseo 44,29, 12) Juulia Kokko Itä-Suomen Kou 44,33, 13) Riina Heikkonen Sammonlahden Ko 44,43, 14) Cecilia Ek Lyceiparkens Sk 44,44, 15) Iina Nykänen Mansikkalan Kou 44,99, 16) Jenna Pohjonen Turengin Yhtesk 45,19, 17) Laura Kankkunen Kartanon Koulu 45,71, 18) Emma Liikkanen Taavetin Koulu 45,78, 19) Aada Jauhiainen Urheilupuiston 46,17, 20) Ina Pajunen Ådajens Skola 46,31,

21) Sharon Laine Tehtaanpuisto y 46,47, 22) Tuuli Liukkonen Joutsan Yhtenäi 46,52, 23) Nelli Talvitie Tapainlinna Kou 46,82, 24) Nina Lindqvist Joutsenon Koulu 46,88, 25) Pernilla Häggblom Sursik Skola 47,27, 26) Saaga Mäkitammi Turengin Yhtesk 47,55, 27) Siiri Heiskanen Pikkolan Koulu 47,74, 28) Aino Viljanmaa Teuvan Yhtenäis 47,87, 29) Jenni Nurmi Lyseonmäen Koul 52,01.

Erä 1: 1) Laura Kankkunen Kartanon Koulu 45,71, 2) Sharon Laine Tehtaanpuisto y 46,47, 3) Nelli Talvitie Tapainlinna Kou 46,82, 4) Saaga Mäkitammi Turengin Yhtesk 47,55, 5) Jenni Nurmi Lyseonmäen Koul 52,01. 

Erä 2: 1) Aino Bergqvist Helsinki SYK 44,26, 2) Juulia Kokko Itä-Suomen Kou 44,33, 3) Emma Liikkanen Taavetin Koulu 45,78, 4) Tuuli Liukkonen Joutsan Yhtenäi 46,52, 5) Pernilla Häggblom Sursik Skola 47,27, 6) Aino Viljanmaa Teuvan Yhtenäis 47,87.

 Erä 3: 1) Saara Svahn Kankarisveden K 44,25, 2) Jenna Kokkonen Kajaanin Lyseo 44,29, 3) Riina Heikkonen Sammonlahden Ko 44,43, 4) Aada Jauhiainen Urheilupuiston 46,17, 5) Ina Pajunen Ådajens Skola 46,31, 6) Nina Lindqvist Joutsenon Koulu 46,88. 

Erä 4: 1) Nelli Rakkolainen Kokemäen Yhteis 43,30, 2) Essi Lautamäki Tervakoskenyhte 44,10, 3) Cecilia Ek Lyceiparkens Sk 44,44, 4) Iina Nykänen Mansikkalan Kou 44,99, 5) Jenna Pohjonen Turengin Yhtesk 45,19, 6) Siiri Heiskanen Pikkolan Koulu 47,74. 

Erä 5: 1) Frida Hämäläinen Sammon Koulu 40,39, 2) Veera Perälä Nurmon Yläaste 41,09, 3) Oona Nieminen Sydän-Laukaan K 42,08, 4) Elin Mickos Kungsvägens Sko 42,43, 5) Siiri Rainio Kilpisen Koulu 42,78, 6) Eeva Immonen Tapiolan Koulu 43,06.

2000 m: 1) Silja Rönkä Salpausselän Pe 6.40,78, 2) Vilja Kauranen Pohjois-Haagan 6.42,17, 3) Pinja Kotinurmi Salpausselän Pe 6.45,18, 4) Nathalie Blomqvist Sursik Skola 6.51,74, 5) Moona Korkealaakso Sammonlahden Ko 6.59,99, 6) Enni Katajalaakso Juhani Vuorisen 7.04,73, 7) Milla Ala-Lahti Pikkolan Koulu 7.05,67, 8) Julia Raunio Vartiokylän Ylä 7.10,00, 9) Aada Miskala Urheilupuiston 7.15,47, 10) Emilia Hirvinen Nokianvirran Ko 7.17,46,

11) Meiju Eskelinen Maaninkajärven 7.20,83, 12) Kaisa Hellä Virolahden Yläa 7.33,92, 13) Pinja Niemi Askolan Yläaste 7.34,90, 14) Pinja Ohtonen Helsingin Norma 7.35,46, 15) Pinja Salmi Keski-Uudenmaan 7.44,69, 16) Aino Turunen Kalevankankaan 7.45,41, 17) Sonja Lindström 7Vehkojan Koulu 7.57,91.

Erä 1: 1) Moona Korkealaakso Sammonlahden Ko 6.59,99, 2) Enni Katajalaakso Juhani Vuorisen 7.04,73, 3) Milla Ala-Lahti Pikkolan Koulu 7.05,67, 4) Julia Raunio Vartiokylän Ylä 7.10,00, 5) Aada Miskala Urheilupuiston 7.15,47, 6) Kaisa Hellä Virolahden Yläa 7.33,92, 7) Pinja Niemi Askolan Yläaste 7.34,90, 8) Pinja Ohtonen Helsingin Norma 7.35,46, 9) Aino Turunen Kalevankankaan 7.45,41, 10) Sonja Lindström Vehkojan Koulu 7.57,9.

Erä 2: 1) Silja Rönkä Salpausselän Pe 6.40,78, 2) Vilja Kauranen Pohjpois-Haagan 6.42,17, 3) Pinja Kotinurmi Salpausselän Pe 6.45,18, 4) Nathalie Blomqvist Sursik Skola 6.51,74, 5) Emilia Hirvinen Nokianvirran Ko 7.17,46, 6) Meiju Eskelinen Maaninkajärven 7.20,83, 7) Pinja Salmi Keski-Uudenmaan 7.44,69.

80 m aj (76,2 cm) (0,0): 1) Olivia Ben Khalifa Sammon Koulu 11,74, 2) Kia Kemppainen Salpausselän Pe 11,97, 3) Sanni Kettunen Armfeltin Koulu 12,04, 4) Jessica Kähärä Kalevankankaan 12,23, 5) Minttu Mattinen Joutsenon Koulu 12,30, 6) Kaisa Mikander Elomaan Koulu 12,59, 7) Inka Puumalainen Kalevankankaan 12,66, Nelli Rakkolainen Kokemäen Yhteis DNS.

80 m aj, alkuerät: 1) Kia Kemppainen Salpausselän Pe 11,93, 2) Olivia Ben Khalifa Sammon Koulu 12,06, 3) Nelli Rakkolainen Kokemäen Yhteis 12,20, 4) Sanni Kettunen Armfeltin Koulu 12,22, 5) Minttu Mattinen Joutsenon Koulu 12,28, 6) Jessica Kähärä Kalevankankaan 12,28, 7) Kaisa Mikander Elomaan Koulu 12,45, 8) Inka Puumalainen Kalevankankaan 12,55, 9) Vappu Valtonen Helsingin Suoma 12,58, 10) Neea Nurmi Saarnilaakson K 12,68,

11) Vilma Mäki Alavuden Yläkou 12,95, 12) Sani Rantalainen Joutsenon Koulu 12,99, 13) Riina Mantila Salpausselän Pe 13,13, 14) Sofia Storbjörk Ådalens Skola 13,18, 15) Jenny Skuthälla Ådalens Skola 13,30, 16) Sara Niemi Hyökkälän Koulu 13,31, 17) Elle Haapoja Lapuan Yläkoulu 13,37, 18) Anni Sinelampi Lahden Yhteisko 13,46, 19) Sanni Kuparinen Turengin Yhteis 13,64, 20) Karoliina Kaarti Orimattila Erkk 13,80, 21) Annika Kangasmäki Espoonlahden Ko 14,08, 22) Jenni Hotti Ristiinan Yhtei 14,12.

Erä 1 (-0.7): 1) Kia Kemppainen Salpausselän Pe 11,93, 2) Sanni Kettunen Armfeltin Koulu 12,22, 3) Jessica Kähärä Kalevankankaan 12,28, 4) Vappu Valtonen Helsingin Suoma 12,58, 5) Sara Niemi Hyökkälän Koulu 13,31, 6) Elle Haapoja Lapuan Yläkoulu 13,37, 7) Karoliina Kaarti Orimattila Erkk 13,80, 8) Jenni Hotti Ristiinan Yhtei 14,12. 

Erä 2 (-1.4): 1) Minttu Mattinen Joutsenon Koulu 12,28, 2) Kaisa Mikander Elomaan Koulu 12,45, 3) Neea Nurmi Saarnilaakson K 12,68, 4) Sani Rantalainen Joutsenon Koulu 12,99, 5) Jenny Skuthälla Ådalens Skola 13,30, 6) Anni Sinelampi Lahden Yhteisko 13,46, 7) Sanni Kuparinen Turengin Yhteis 13,64. 

Erä 3 (-0.9): 1) Olivia Ben Khalifa Sammon Koulu 12,06, 2) Nelli Rakkolainen Kokemäen Yhteis 12,20, 3) Inka Puumalainen Kalevankankaan 12,55, 4) Vilma Mäki Alavuden Yläkou 12,95, 5) Riina Mantila Salpausselän Pe 13,13, 6) Sofia Storbjörk Ådalens Skola 13,18, 7) Annika Kangasmäki Espoonlahden Ko 14,08.

Korkeus: 1) Jessica Kähärä Kalevankankaan 173, 2) Maria Peura Lapinniemen Ylä 162, 3) Adeliina Herrala Kokemäen Yhteis 160, 4) Rebekka Sukselainen Espoonlahden Ko 157, 5) Sofia Storbjörk Ådalens Skola 157, 6) Oona Laine Soppeenharjun K 154, 7) Erica Nyström Elimäen Yläaste 151, 8) Elle Haapoja Lapuan Yläkoulu 151, 9) Julia Puustelli Hämeenkylän Kou 143, 10) Siiri Tuominen Kokemäen Yhteis 143, 11) Janina Laine Haukilahden Kou 139, 11) Cecilia Ek Lyceiparkens Sk 139, 13) Siiri Heiskanen Pikkolan Koulu 125, Jenny Skuthälla Ådalens Skola NH.

Pituus: 1) Olivia Mäkinen Ylöjärven Yhten 5,46, 2) Oona Hietala Soppeenharjun K 5,43, 3) Jasmin Kähärä Kalevankankaan 5,33, 4) Selma Saarinen Evijärven Keski 5,18, 5) Adeliina Herrala Kokemäen Yhteis 5,18, 6) Pinja Hirvilahti Kankarisveden K 5,14, 7) Viivi Lehtinen Savilahti 5,13, 8) Frida Hämäläinen Sammon Koulu 5,10, 9) Venla Laine Orimattila Erkk 5,07, 10) Oona Nieminen Sydän-Laukaan K 5,06, 11) Minttu Mattinen Joutsenon Koulu 4,99, 12) Mari Heinonen Kajaanin Lyseo 4,98, 13) Essi Lautamäki Tervakoskenyhte 4,96, 14) Erika Ahvenharju Hml:n Yhteiskou 4,96, 15) Riina Heikkonen Sammonlahden Ko 4,96, 16) Riina Kolehmainen Lyseonmäen Koul 4,95, 17) Erica Nyström Elimäen Yläaste 4,94, 18) Kaisa Mikander Elomaan Koulu 4,90, 19) Elin Sundqvist Carleborgsskola 4,90, 20) Inka Puumalainen Kalevankankaan 4,88, 21) Maria Peura Lapinniemen Ylä 4,87, 22) Jenni Rämö Kaurialan Yläko 4,86, 23) Siri Savolainen Suopellon Koulu 4,84, 24) Sanni Kettunen Armfeltin Koulu 4,80, 25) Rebekka Sukselainen Espoonlahden Ko 4,80, 26) Vilma Mäki Alavuden Yläkou 4,79, 27) Sharon Laine Tehtaanpuisto y 4,76, 28) Neea Nurmi Saarnilaakson K 4,67, 29) Lotta Tivinen Kalevankankaan 4,63, 30) Liina Mäkelä Kalevankankaan 4,62, 31) Paula Nikula Jokirannan Koul 4,62, 32) Maija Kuisma Orimattila Erkk 4,61, 33) Sani Rantalainen Joutsenon Koulu 4,61, 34) Karoliina Kaarti Orimattila Erkk 4,60, 35) Petra Kallionpää Ahveniston Koul 4,54, 36) Sofia Tivinen Kalevankankaan 4,51, 37) Camilla Forsberg Telakkakadun Ko 4,50, 38) Jenni Hotti Ristiinan Yhtei 4,45, 39) Tiina Taskinen Hepolan Koulu 4,44, 40) Pinja Konttinen Tehtaanpuisto y 4,44, 41) Aleksandra Perhovaar Kajaanin Lyseo 4,42, 41) Anni Sinelampi Lahden Yhteisko 4,42, 43) Sofia Rantanen Koivusaaren Kou 4,39, 44) Annika Kangasmäki Espoonlahden Ko 4,21, 45) Erja-Stiina Saastamoinen Ristiinan Yhtei 4,15, 46) Viivi Rantanen Koivusaaren Kou 4,10, 47) Saana Peura Lapinniemen Ylä 3,99, 48) Jenny Broända Ådajens Skola 3,96.

Kuula (3 kg): 1) Annukka Saalismaa Hepolan Koulu 13,64, 2) Kaisu Eskelinen Maaninkajärven 13,19, 3) Linn Sund Korsholms Högst 12,81, 4) Sara Killinen Lapuan Yläkoulu 11,64, 5) Janette Hanski LanginkoskenKo 11,62, 6) Emilia Kangas Nurmon Yläaste 11,53, 7) Ronja Koivisto Alahärmän Yläko 11,39, 8) Pinja Pikkarainen Harjunrinteen Y 11,16, 9) Eeva Immonen Tapiolan Koulu 10,87, 10) Veera Laamanen Lyseonmäen Koul 10,76,

11) Sofia Rantanen Koivusaaren Kou 10,59, 12) Sofia Pölkky Nurmon Yläaste 10,53, 13) Nelli Talvitie Tapainlinna Kou 10,46, 14) Sanni Kuparinen Turengin Yhteis 10,32, 15) Veera Niemelä Lapuan Yläkoulu 10,22, 16) Unna Sinivuori Lehtisaaren Kou 9,95, 17) Riina Mantila Salpausselän Pe 9,84, 18) Saana Torniainen Hirvelän Koulu 9,62, 19) Iida Pulkkanen Lahden Yhteisko 9,41, 20) Camilla Forsberg Telakkakadun Ko 9,16,

21) Laura Sadeharju Nurmon Yläaste 8,76, 22) Erja-Stiina Saastamoinen Ristiinan Yhtei 7,79, 23) Viivi Rantanen Koivusaaren Kou 7,67, 24) Nilla Rättyä Turengin Yhtesk 7,66, 25) Milla Martikainen Keskuskoulun Yl 7,41.