Kujanpää voitti, Wecksten kolmas Britanniassa

Seiväshyppääjä Urho Kujanpää ylitti ulkoratakauden parhaansa 545 ja voitti Britanniassa kansainvälisen Great City Games -kilpailun, jonka lajeista seiväshyppy oli Gatesheadissa ja pääosa muista lajeista Tyne-joen toisella puolella Newcastlessa.

Seiväskisa hypättiin erikseen joen tuntumaan rakennetulla hyppypaikalla. Kilpailua seurasi paikan päällä mittava yleisö. Kujanpää meni korkeudet 530 ja 545 kolmannellaan. Sen sijaan kolme yritystä korkeudesta 555 eivät tuottaneet ylitystä.

- Vaihdoin 530:een jäykemmän seipään, mutta kun tuuli oli enimmäkseen vastainen, kaksi ensimmäistä hyppyä epäonnistuivat. Kolmanteen vaihdoin takaisin löysemmän seipään ja sillä pääsin yli. Jatkoin hyppäämistä samalla seipäällä korkeudesta 545, Kujanpää kertasi.

Korkeudesta 555 Kujanpään toinen yritys oli lähellä onnistua, mutta rima tuli alas, kun hyppääjän rinta osui siihen. Tuosta korkeudesta Kujanpää yritti kahdesti taas jäykemmällä seipäällä.

- Kolmanteen yritykseen vaihdoin löysemmän seipään, mutta siinä vaiheessa kroppa alkoi olla jo aika väsynyt, Kujanpää sanoi.

Kisa päätti Tampereen Pyrinnön hyppääjän ulkoratakauden.

.- Pikkuisen olen pettynyt, etten yltänyt ulkona 555:een kuten hallikaudella lyhyemmällä vauhdilla. Tekniikka on ulkoratakaudella ollut ajoittain heikkoa, Kujanpää sanoi.

Wecksten: Hyppy ei vaan liikkunut

Toiseksi Gatesheadin kilpailussa sijoittui ranskalainen Stanley Joseph ja kolmanneksi Karhulan Urheilijoiden Tomas Wecksten. Kumpikin ylitti 530.

Wecksten meni 530 toisella ja teki sitten korkealle nousseita yrityksiä korkeudesta 545, mutta ei onnistunut ylityksessä. Wecksten pitää halussaan kauden kotimaista kärkitulosta 551.

- Hyppy ei nyt vaan liikkunut. Ensimmäinen yritys meni läpi. Toinen ja kolmas nousivat suoraan ylös ja tipahdin riman päälle, Wecksten kertaili yrityksiään korkeudesta 545.

Seinäjoen Kalevan kisoissa lajin Suomen mestaruuden voittaneen Weckstenin kausi päättyi Britannian kilpailuun.

- Se harmittaa, että tavallaan hyppäsin paremmin harjoituksissa kuin kisoissa. Ennätyksen olisi pitänyt parantua kymmenen senttiä, että olisin ollut tyytyväinen kauteen, Wecksten sanoi. Nyt ennätys koheni kesän aikana sentin.

Tuloksia:

Newcastle/Gateshead, Britannia:

Great City Games:

Miehet, seiväs: 1) Urho Kujanpää Suomi 545, 2) Stanley Joseph Ranska 530, 3) Tomas Wecksten Suomi 530.

Täydelliset tulokset

 

kujanpaa_urho_newcastle.jpg
Koko seiväskisan hyppääjäkaarti potretissa kisapaikalla.