Kristiina Mäki haki vuoristosta virtaa SM-maastoon

Mäki jahtaa tuplamestaruutta Porissa

Kristiina Mäki on suvereeni suosikki maastojuoksun SM-kilpailujen naisten neljän kilometrin matkalla äitienpäivänä Imatralla. Hallitseva mestari IK Falkenin Sandra Eriksson ei puolusta mestaruuttaan.

– Mestaruudesta juoksisin vaikka Sandrakin olisi mukana, mutta nyt se voi olla helpompaa, Mäki sanoo.

Vuosi sitten Mäki, 23, hävisi mestaruuden liki puolen minuutin erolla Erikssonille. Nyt Tshekin ja Suomen kaksoiskansalaisella on takanaan hyvä hallikausi, ja kevättalven pitkä vuoristoleiri. Talvella hän juoksi 3000 ja 1500 metrin halliennätyksikseen 8.58,88 ja 4.15,21.

– Pidin hallikauden jälkeen viikon huilin ja olin sitten kuukauden vuoristoleirillä Italiassa. Sen jälkeen oli kaksi viikkoa polvi kipeä, mutta nyt se on ollut viikon ajan parempi, Mäki sanoo.

Mäen kesän tavoite on rikkoa Pekingin MM-kilpailujen tulosraja 5000 metrillä, joka on 15.20. Mäen ennätys on 15.35.

 – Kova se raja on, mutta sitä yritetään, Mäki miettii.

Maastojuoksun SM-mitaleista kamppaillaan Imatran Ukonniemessä kahden kilometrin radalla.

– Radalla on pari vaativaa nousua, mukaan lukien yksi jyrkähkö ylämäki ja vaativa alamäki. Pohja on hyvin juostava, se on pitkälti kuntoradan pohjaa, sanoo Suomen Urheiluliiton kestävyysjuoksun lajivalmentaja Tommy Ekblom.

 

Manninen haastaa Utriaisen

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Henri Manninen juoksee Imatralla molemmat miesten matkat. MM-maratonille valittu juoksija on pitkän 12 kilometrin matkan suosikki yhdessä kolmatta kautta ”jäähdyttelijänä” juoksevan Lahden Ahkeran Jussi Utriaisen kanssa.

– MM-maratonia silmällä pitäen on harjoiteltu ja kaikki on mennyt hyvin,  Manninen sanoo.

Manninen ja Utriainen kohtasivat äskettäin Pyynikkijuoksun 10 kilometrillä. Keväällä puolimaratonin Suomen mestaruudenkin voittanut Utriainen veti myös Pyynikillä pidemmän korren.

– Pikkuisen tuli takkiin raskaalla reitillä. Katsotaan miten nyt käy, Manninen sanoo maastojuoksun SM-kilpailuista.

Pitkän matkan kärkinimiin lukeutuvat myös Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää ja ratakympin hiljattain 29.58,81 juossut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen.

 

Kettunen ja Richardsson iskevät yhteen

Tommy Ekblom pitää miesten neljän kilometrin kilpailua etukäteen varsin tasaisena.

– Kärkikuusikon nimiä ovat Manninen, Utriainen (jos tämän matkan juoksee) sekä Ylikiimingin Nuijamiesten estejuoksija Janne Ukonmaanaho, Karhulan Katajaisten Ilari Piipponen, IF Länkenin Anders Lindahl ja Lahden Ahkeran Riku Marttinen, Ekblom veikkaa.

Lahden Ahkeran Martti Siikaluoman Ekblom nostaa mustaksi hevoseksi. Vuosi sitten Siikaluoma juoksi 22-vuotiaiden maastomestariksi Lempäälässä.

Etukäteen yksi makoisimmista kaksintaisteluista käytäneen 22-vuotiaiden naisten neljällä kilometrillä. Siinä iskee yhteen tuttu taistelupari, Karhulan Katajaisten Oona Kettunen ja Vasa Idrottssällskapin Camilla Richardsson.

Kettunen kukisti Richardssonin viimeksi 22-vuotiaiden hallimestaruuskilpailuiden 1500 ja 3000 metrillä ja on suosikki myös sunnuntaina.

22-vuotiaiden miesten kuuden kilometrin taistelupari lienee ikäluokan hallimestaruuskilpailuiden 3000 metrin kärkikaksikko Sjundeå IF:n Eero Saleva ja Turun Urheiluliiton Henrik Goesch.

Sunnuntaina Imatralla juostaan myös 19- ja 17-vuotiaiden mestaruuksista. Jokaisessa ikäluokassa ratkaistaan myös joukkuemestaruudet. Edellisenä päivänä lauantaina samalla radalla kilpaillaan Suomen Aikuisurheiluliiton mestaruuksista 30-vuotiaiden ja sitä vanhempien ikäluokissa.

 

IMATRA 10.5.2015 Maastojuoksun SM-kilpailut

http://sm-maastot2015.imatranurheilijat.fi

 

19- ja 17-vuotiaat kamppailevat mestaruuksista

Imatran SM-kilpailuiden 19-vuotiaiden junioreiden 6 kilometrin kärkitaistosta sattaa muodostua erittäin hyvätasoinen. Se käytäneen maantiejuoksun SM-kympin mitalikolmikon välillä. Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki voitti maantiemestaruuden Siuntiossa ennen Turun Urheiluliiton Kennedy Charichaa. Mitalitaistoon mielii myös Joensuun Katajan Jiri Karjalainen, joka oli voittovireessä 19-vuotiaiden hallimestaruuskilpailuiden 800 ja 3000 metrillä.

19-vuotiaiden naisjunioreiden 4 kilometrin kilpailussa Lappeenrannan Urheilu-Miesten Alisa Vainio on suosikki maantiejuoksun SM-kilpailujen perusteella, mutta Turun Urheiluliiton Johanna Matintalo puolestaan on vähintäänkin hyvä haastaja.

SUL:n kestävyysjuoksujen lajivalmentaja Tommy Ekblom veikkaa, että 17-vuotiaiden poikien 4 kilometrillä kärkinimi olisi Espoon Tapioiden Tomi Lehto.

– Hänet haastaa ainakin Karkkilan Poikien Jere Alén, Ekblom uskoo.

17-vuotiaiden tyttöjen ikäluokassa 10 kilometrin maantiejuoksun Suomen mestari Lempäälän Kisan Klaara Leponiemi sekä Suolahden Urhon Saija Seppä lienevät eräitä voittajaehdokkaista.