Kettunen juoksi ennätyksensä – Kangas työnsi kisaennätyksen

Jussi Utriainen ja Oona Kettunen maantiejuoksun Suomen mestarit

Karhulan Katajaisten Oona Kettusen sisukas juoksu Turussa nuorten hallimestaruuskilpailuissa 22-vuotiaiden 3000 metrillä jäi täpärästi Prahan EM-rajasta. Oma halliennätys 9.16,67 vie hänet kaikkien aikojen kotimaan listan viitoseksi ja kertoi, että viime kesän pilanneen rasitusvamman tuoma taantuma alkaa olla ohitettu.

 – Maitohapon sietokyky ei ole vielä aivan sellainen, että pystyisi juoksemaan sen mitä kunto kestäisi, Kettunen tuumi.

Kettunen ja toiseksi ajalla 9.38,68 juossut Vasa Idrottssällskapin Camilla Richardsson hakivat EM-rajaa 9.15,00 alkumatkasta yhteistyöllä. Kettunen karkasi sitten omille teilleen, mutta ei aivan pysynyt toivomassaan vauhdissa loppuun asti.

– Alkuvauhti olisi voinut ehkä olla kovempaa, mutta ei tämä siihen kaatunut. En vaan yksin pysty vetämään tuon paremmin.

EM-rajojen kimppuun kävivät 17-22-vuotiaiden SM-kisoissa myös pituushyppääjät Kristian Pulli ja Emmi Mäkinen. Pulli voitti miesten kisan 766 kantaneella hypyllä ja Mäkinen naisten finaalin ennätyksellään 634. Se on paras suomalaisen naisen hallitulos 12 vuoteen.

 

Kangas työnsi viimeistelyharjoituksen

Kuulantyöntäjä Arttu Kangas pyörähteli Turussa 22-vuotiaiden mestariksi 19,57 kantaneella työnnöllä. Viikko sitten Tampereella 20 metrin rajan puhkaisseelle mörssärille Turun kisan oli kova viimeistelyharjoitus Prahan EM-kilpailuja ajatellen

– Parempi harjoitus tämä kilpailu oli, kuin jos olisin tehnyt tavallisen treenin. En tavoitellut omaa ennätystä, Kangas totesi.

Kangas kuitenkin rikkoi kisaennätyksen, joka oli Mika Vasaran nimissä kymmenen vuoden takaa.

Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors kirkasti miesten SM-kilpailujen 60 metrin hopean mestaruudeksi 22-vuotiaiden pikamatkalla ajalla 6,84. Hyvä hallikauden vire on juoksijan mukaan löytynyt Petteri Jousteen valmennusryhmästä. Ahlfors muutti syksyllä valmennuksen perässä Jyväskylään.

– Voimaa on tullut lisää ja hommassa on hyvä rytmi, Ahlfors kehuu.

Juoksijan hallikauden tavoite oli 6,80:n alitus. Se toteutui Tampereella SM-finaalissa, kun ennätys putosi 6,79:ään.

 

Thureson ei jännittänyt kotiyleisön edessä

19-vuotiaiden miesjunioreiden 60 metrin mestariksi Kupittaan hallissa kiihdytti Kouvolan Urheilijoiden Markus Kiuru ennätyksellään 6,94. 17-vuotiaiden poikien tasaisessa finaalissa voittajaksi juoksi Lahden Ahkeran Leevi Lyytinen ajalla 7,14.

Turun Tovereiden Milja Thureson nautiskeli mestaruudesta kotihallissaan. Hän voitti naisten SM-finaalin 60 metrin pronssin jatkeeksi 22-vuotiaiden 60 metriä ajalla 7,49, joka jää 0,03 sekuntia Tampereella juostusta ennätyksestä.

– Tämä oli minulle tosi tärkeä kisa, keskityin erityisesti lähtöön, enkä jännittänyt kotiyleisöä, Thureson totesi. 

Tampereen SM-finaalin kakkonen, Hangö IK:n Jonna Berghem oli toinen myös Turussa. Hänen aikansa oli 7,53.

19-vuotiaiden naisjunioreiden 60 metrin mestaruuden vei Turussa Iisalmen Visan Milla Heiskanen ajalla 7,73. Kokkolan Veikkojen Henriikka Parpala kukisti 17-vuotiaiden finaalissa HIFK:n Lotta Kemppisen ja Esbo IF:n Ida Kalliomäen hyvällä ajalla 7,61.

 

Rastas ylitti 212, Karjalaisen taktiikka puri

Turun kisapäivän ehkä iloisin voittaja oli Raision Kuulan Miro Rastas. Hän voitti 19-vuotiaiden korkeushypyn ylitettyään 212 ja tehtyään hyviä yrityksiä korkeudesta 214. 17-vuotiaan hyppääjän halliennätys ennen Turun kisaa oli 206 ja ulkorataennätys 208.

– Ensi kesän tulostavoite on 216. Se tuntuu nyt aika realistiselta, 19-vuotiaiden EM-kilpailuiden tulosrajan Kupittaan hallissa rikkonut hyppääjä totesi.

– Kisa ei olisi voinut paljon paremmin mennä. Harjoitusten perusteella tiesin, että parempaa on tulossa, ja nyt sain kaiken irti.

Joensuun Katajan Jiri Karjalainen ei säikähtänyt Turun Urheiluliittoa edustavan eteläsudanilaisen Kennedy Charichan ravakkaa alkuvauhtia 19-vuotiaiden 3000 metrillä. Charicha teki läpi matkan vetojuhdan töitä, mutta Karjalainen, 17, nousi pari kierrosta ennen maalia kärkeen ja vei voıton ajalla 8.38,45.

– Tämä on tosi lyhyt rata juosta, mutta tiesin, että sellainen 8.35-8.40 on, johon täällä pystyn, Karjalainen tuumi.

 

Suomen pisin hallihyppy 12 vuoteen

Kuusi senttiä erotti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden pituushyppääjän Emmi Mäkisen paikasta Euroopan hallimestaruuskilpailuihin Prahaan. Turussa 22-vuotiaiden sisäratojen mestaruuden tuonut 634 jätti jyväskyläläiselle kuitenkin hyvän maun suuhun. Kukaan muu suomalaisnainen ei ole 12 vuoteen hallissa hypännyt tätä pidemmälle.

– Ajattelin, että EM-kisoihin olisi ollut kiva päästä, mutta se olisi ollut bonus. Eikä se harmita, etten päässyt, kun tuli ennätys. Se kertoo, että eteenpäin menty, Mäkinen totesi.

Mäkisen edellinen halliennätys oli Tampereen SM-kilpailuissa viikko sitten ponkaistu 628. Turussa Mäkisen kolme viimeistä hyppyä kantoivat 613, 634 ja 619.

– Tuo 634 tuntui paremmalta kuin hypyt yleensä, mutta siinäkin ponnistus meni vielä vähän läpi, Mäkinen arvioi katsottuaan hypyn videolta.

– Talven ja syksyn harjoittelussa on keskitytty paljon ponnistukseen vaparin (vapaan jalan) viemiseen paremmin eteenpäin ja kehitystä on tullut.

Mäkisen Turussa tekemä tulos vie hänet naisten kotimaan kaikkien hallitilastossa jaetulle kahdeksannelle sijalle. 

Mäkinen juoksee Turussa tänään vielä 22-vuotiaiden 60 metrin finaalissa.

 

Kristian Pulli palaa kesällä kahden lajin pariin

Kahden lajin taituri Kristian Pulli piti hallikaudella kolmiloikan jäissä, mutta voitti pituushypyssä aikuisten ja 22-vuotiaiden Suomen mestaruudet ja ponkaisi halliennätyksekseen 777.

Turussa 22-vuotiaiden SM-kisoissa Kaipolan Vireen hyppääjä kävi vielä kerran hallikauden EM-rajan 785 kimppuun, mutta kisan parhaaksi jäi avauskierroksella ponkaistu 766.

Pulli, 20, laskeskeli, että ensimmäinen ja yliastuttu viides hyppy olivat sellaisia, joissa olisi voinut olla EM-rajan tarpeet.

– Ensimmäinen hyppy oli hyvä, mutta alastuloon jäi vähän ruuvattavaa, ja lankulle muutaman sentin verran, Pulli tuumi.

– Viides olisi ollut rajan tuntumassa, jos ei olisi painunut yliastutuksi. Kaikkiaan aika tasaista tekemistä. Sitä nappihyppyä ei tullut, Pulli kertasi hallikauttaan.

Pullin mukaan kolmiloikka oli vahvasti mukana harjoittelussa syksyllä, mutta loukkaantumisriskin minimoimiseksi päätettiin talven kilpailukaudelle keskittyä pituushyppyyn.

– Peruskuntokausi tehtiin loikkapohjaisesti. Tein loikkaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kesän pääkisoissa on tarkoitus hypätä molempia lajeja, Pulli sanoo.

22-vuotiaiden SM-hopeasta käytiin tasainen kamppailu, jossa pidemmän korren veti Lappeenrannan Urheilu-Miesten Simo Lipsanen. Hän ponkaisi 728, eli saman tuloksen kuin kolmanneksi jäänyt Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi. Kumpikin teki parhaansa viidennellä hypyllä ja tasatuloksessa ratkaisseen toiseksi parhaan viimeisellään. Se kantoi Lipsasella lukemiin 725 ja Hassilla 723.