Kesällä 11 Tähtikisaa, lajit synkassa tv-kisojen kanssa

Kesällä 11 Tähtikisaa

Yleisurheilun Tähtikisojen määrä kasvaa ensi kesänä yhteentoista. Päättyneellä kilpailukaudella niitä oli seitsemän. Tulevan kesän Tähtikilpailujen sarja alkaa Turusta 31. toukokuuta ja päättyy Tampereelle 24. elokuuta.

Tähtikilpailut järjestetään myös Jyväskylässä (9.6.), Raaseporissa (17.6.), Saarijärvellä (24.6.), Orimattilassa (27.6.) Lahdessa (7.7.), Oulussa (8.7.), Helsingissä (29.7.), Seinäjoella (15.8.) ja Kotkassa (19.8.).

– Tähtikisoissa aikuisten lajeja on miehille ja naisille molemmille kuusi. Näiden lisäksi kisoissa on mahdollisesti yksi tai kaksi lisälajia, kertoo Suomen Urheiluliiton (SUL) kilpailupäällikkö Mika Muukka.

Tähtikisojen lajit koordinoidaan niin, että ne eivät mene päällekkäin Ylen televisioimien kotimaisten kilpailujen kanssa. Tätä työtä tekee SUL:n kilpailuvaliokunnan nimeämä kansallista kilpailukalenteria ja lajiohjelmien koordinointia pohtiva työryhmä. Tähtikisasarjan laajeneminen on ryhmän työskentelyn ensimmäinen hedelmä.

– Hienoa, että Tähtikisoja on saatu vietyä uusiin paikkoihin ja hyviin olosuhteisiin, kuten Turkuun, jossa kilpailu pohjustaa Paavo Nurmen kisoja ja Seinäjoelle, jossa kenttä laitettiin kuntoon viime kesän Kalevan kisoja varten. Näitä kilpailuja järjestetään nimenomaan urheilijoita ja tuloksentekoa ajatellen, sanoo Jarmo Hakanen, joka on kilpailukalenteria ja lajiohjelmien koordinointia pohtivan työryhmän jäsen.

– Nyt kun Tähtikilpailujen määrä on kasvanut yhteentoista ja kisojen lajit koordinoidaan Ylen televisioimien kotimaisten kisojen kanssa, saadaan järkevä kansallinen kilpailuohjelma. Siinä jokaiselle yleisurheilulajille on vähintään tähtikisatason kilpailu.

Livekuvaa myös Tähtikisoista?

Hakanen näkee Tähtikisat haastajasarjana, jonka kilpailut voivat jatkossa nousta pykälän ylöspäin, eli Ylen televisioimien kotimaisten kisojen järjestäjäksi.

– Näen mahdollisena sekin, että ainakin osa Tähtikisoista olisi tulevaisuudessa seurattavissa tavalla tai toisella suorana netin tai tv:n välityksellä, Hakanen sanoo.

Yleisurheilun Tähtikisat 2018: Turku (31.5.), Jyväskylä (9.6.), Raasepori (17.6.), Saarijärvi (24.6.), Orimattila (27.6.) Lahti (7.7.), Oulu (8.7.), Helsinki (29.7.), Seinäjoki (15.8.), Kotka (19.8.), Tampere (24.8.).