Keränen kehittyy Kankaan opissa, leirillä Pitkämäen kanssa

Keränen kehittyy Kankaan opissa

Toni Keräsen uran ensimmäinen harjoitusleiri etelässä täytti lahjakkaan keihäänheittäjän toiveet. Punttisalissa syntyi ennätys toisensa perään. Ja mikä tärkeintä, valmentaja Hannu Kankaan kanssa syksyllä alkanut yhteistyö alkaa näkyä heitoissa.

– Hannu on huomannut tekniikassa juuri ne pienet asiat, joita en ole itse nähnyt. Esimerkiksi passiivinen vasen käsi tai korkea ristiaskelhyppy, joka saattoi olla yksi syy, miksi selkä meni viime keväänä, Keränen viittaa nikamakaaren murtumaan lannerangassa.

Keränen, 18, on harjoitellut Tenariffan Los Realejosissa yhdessä Tero Pitkämäen, Jenni Kankaan ja Sanni Utriaisen kanssa.

– Treeneissä vedin heti täysillä, mutta toki ensikertalaisena piti aluksi vähän katsella, miten leirielämä muuten menee. Mukana oli paljon minulle uusia ihmisiä, jotka ottivat hienosti porukkaan, Keränen kiittelee.

– Ja olihan se mukava päästä katselemaan, miten tuollainen Pitkämäen tapainen huippu toimii.

Olkapäävaiva verotti 

Keräsen heittoharjoittelu on oikeastaan vasta päässyt täyteen vauhtiin. Heittäminen keihäällä oli pitkään jäissä, kun olkanivelen takaosasta löytyi syksyllä murtuma ja rustorepeämä.

– Ongelmien taustalla on olkapään yliliikkuvuus. Sitä koetetaan nyt vähentää kasvattamalla olkapään alueen pikkulihaksia, Keränen sanoo.

Keränen uskoo, ettei olkapäävaivalla ole vaikutusta kesän kilpailukauteen.

– Sitä pitää tietysti jumpata ja tehdä paljon huoltavaa harjoittelua, mutta en usko, että sitä tarvitsee kesällä varoa. Heittoharjoittelussa on nyt tuotu tehoja ylös varovaisesti.

– Se huono puoli tässä tietysti on, että olkapään takia heittoja keihäällä ei vielä ole hirveän paljon takana. Olen tehnyt noin viitisentoista heittotreeniä. Möykkyä olen kyllä heittänyt, joten lajivoimaa on karttunut.

Myös perus- ja maksimivoima on tarttunut, niin kuin nuorella urheilijalla tapaa tehdä. Se on näkynyt leirin harjoituksissa. 

– Tempaus on nyt 88 kiloa. Etukyykyssä ennätys on noussut 25 kiloa 135 kiloon. Rinnallevedossa en ole tehnyt ykkösiä, mutta 107,5 kiloa meni kolmen sarjana, Keränen kertaa.

Grossetossa mitalijahtiin

Karttuneet voimat ja parantuneen tekniikan Keränen testaa ensi kertaa kilpailussa toukokuun 27. päivä Vantaalla Kultainen Keihäs –mittelössä. Myyrmäen kentällä Keränen on hyvässä seurassa. Kilpailussa heittävät muiden muassa Pitkämäki, olympiavoittaja Keshorn Walcott, Lassi Etelätalo ja Sampo Lehtola.

– Kauden avaus on nuorelle miehelle aina kova paikka, mutta odotan häneltä ennätystä. Kehityskaari on ollut kova ja Toni heittää teknisesti jo aika hyvin, Kangas sanoo. 

Viime kesänä ennätykseen 70,66 heittänyt Keränen on samoilla linjoilla.

– Tavoitteena on taistella mitalista Grossetossa 19-vuotiaiden EM-kisoissa heinäkuussa, joten alkukaudesta pitää olla jo kunnossa.

– Oma tavoite on, että ennätys on kesän jälkeen lähempänä 80 metriä kuin 70 metriä. Jos 75 metriä menee, olen tyytyväinen.


Toni Keränen, Hannu Kangas

Toni Keräsen ja valmentaja Hannu Kankaan yhteistyö luistaa.