Kenialaisjuoksijat nousivat protestiin, liiton johtoa vaaditaan tilille

Kenialaisjuoksijat nousivat protestiin

Kymmenet kenialaisjuoksijat protestoivat kylttien kanssa maan yleisurheiluliiton toimitilojen ulkopuolella alkuviikosta. Juoksijat vaativat liiton johtajan Isaiah Kiplagatin ja varapuheenjohtaja David Okeyon eroa.

Juoksijat syyttivät liittoa varojen pimittämisestä. He vaativat myös pikaisia toimia, jolla puhdistetaan maan juoksijoiden viime vuosien dopingrikkeissä ryvettynyt maine.

– Kaikki valittavat hänestä, jopa IAAF (Kansainvälinen yleisurheiluliitto) ja Nike, protestiryhmän puhemiehenä toiminut Julius Ndegwa totesi liiton puheenjohtajasta uutistoimisto AP:lle.

IAAF tutkii Keniaan liittyviä dopingsyytöksiä. Niitä kaivelee myös Kenian poliisi, joka syynää samaan aikaan syytöksiä liiton varojen väärinkäytöstä. 

Venäjän dopingin takia saama panna kansainvälisestä yleisurheilusta on lisännyt Keniassa juoksijoiden pelkoa, että Kenialle käy samoin, jos mitään ei tapahdu.

Ndegwa katsoo, että dopingongelma on syntynyt liiton nykyisen johdon aikana, ja siitä halutaan irti.

– Me haluamme puhdasta urheilua ja pikaisia toimia, Ndegwa sanoi.

Kenian liiton varapuheenjohtajaa Okeyoa on syytetty Kenian maajoukkueen Nike-varustesopimukseen liittyvien varojen varastamisesta. Nike kertoo tekevänsä syytösten tutkimuksissa yhteistyötä Kenian viranomaisten kanssa.