Kemppainen: Penedon leirillä tehty hyviä harjoituksia

Yleisurheilun olympiajoukkueen viimeisenä Brasiliaan matkustavat urheilijat saapuvat näinä päivinä harjoitusleirille Penedon pikkukaupunkiin. Samaan aikaan osa urheilijoista valmistautuu jo  siirtymään Rio de Janeiron olympiakylään.

Miltä urheilijoiden vire näyttää yleisurheilujoukkueen veturin, Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppainen silmin?

– Oikein hyvältä. Penedossa majoitukset ja ruokailut ovat toimineet ja harjoitukset ovat menneet hyvin, Kemppainen sanoo ja näyttää malliksi, kuinka sotilaiden omissa harjoituksissa käyttämät harjoituspainot liikkuvat AMANin sotilasurheilukeskuksessa. AMANin kenttää ja voimailusalia yleisurheilijat käyttävät harjoituspaikkana. 

– Moni on tehnyt oikein hyviä viimeistelyharjoituksia. Aleksi Ojala käveli kuumassa kelissä hyvin 37 kilometriä, Kristiina Mäkelä ponnisti kolmiloikkatreenissä vajaalla vauhdilla melkein 14 metriä, Anne-Mari Hyryläinen juoksi hyvän 20-kilometrin treenin ja sitä rataa, Kemppainen sanoo.  

– Kaikkiaan harjoituksista on tullut hyviä merkkejä. Kohti kauden parasta ollaan menossa.

Penedo on alkujaan pastori Toivo Uusikallion 1929 perustama suomalaissiirtokunta noin kolmen tunnin automatkan päässä Rio de Janeirosta. Paikkakunnan suomalaisjuuret näkyvät vielä yritysten nimissä ja paikallisen Suomi klubin kansantanssiharrastuksena. 

Mitä olympialaisiin valmistautuvat yleisurheilijat hakevat idyllisestä pikkukaupungista? 

– Kolmea asiaa. Ensimmäinen on terveydenhuoltoon liittyvä. Kun ollaan Penedossa vajaa viikko, eikä tulla heti kisakylään, jossa on paljon urheilijoita, pysytään terveempänä, Kemppainen sanoo.

– Toinen asia on rauhoittuminen, sillä kaikilla näillä urheilijoilla on takanaan varsin kiivas kesä. Kolmas asia on muutaman hyvän harjoituksen tekeminen huippuolosuhteissa. Näissä asioissa leiri näyttää onnistuneen.

Mitä kuuluu keihäänheittäjille?

Entä mitä kuuluu keihäänheittäjille, joista Tero Pitkämäki on jo kisakylässä. Ari Mannio ja Antti Ruuskanen saapuvat lähiaikoina. 

– Ruuskanen oli kipeä Amsterdamin EM-kisojen jälkeen, mutta hänen harjoituksensa ovat sittemmin menneet hyvin. Myös Teron viime viikot ovat olleet asialliset, Manniolla oli hyviä merkkejä eteenpäin menosta jo Oulun Kalevan kisoissa, Kemppainen summaa.


aman_kentta_1_of_1.jpg

AMANIN sotilasurheilukeskuksen kenttä


aman_kentta_teline_1_of_1.jpg

AMANIN sotilasurheilukeskuksesta löytyy fyysisen kunnon treenipaikkoja myös vaativampaan makuun.