Kemppainen: EM-kisaryhmä kasvaa tuhdisti Tampereella

Kylmiltäänurheilija Salomäki kovassa kunnossa
Suomen joukkue maaliskuisissa yleisurheilun EM-hallikisoissa Prahassa on noin kymmenen urheilijan vahvuinen. Näin ennustaa Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppainen. Tällä haavaa EM-ryhmä on kuuden urheilijan kokoinen. Kemppainen uskoo, että viikonvaihteessa Tampereen SM-halleissa rajan rikkojia tulee kourallinen lisää.
– Varsinkin miesten joukkueeseen odotan vahvistuksia. Naisten joukkue vaikuttaisi olevan koko lailla kasassa, tosin seiväshyppääjät Wilma Murto ja Elina Lampela ovat tehneet yrityksiä EM-rajasta 440, Kemppainen sanoo.
Tänä talvena 431 ylittänyt Murto ja 432 taivuttanut Lampela haastavat Tampereella jo seitsemättä perättäistä sisäratojen Suomen mestaruutta tavoittelevan Minna Nikkasen.
SM-kisojen lauantain makupaloja Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa eli Pirkkahallissaovat naisten seiväshypyn ohella ainakin miesten ja naisten 60 metrin kilpailut. Naisten pikamatkalla neljättä perättäistä mestaruutta jahtaava Hanna-Maari Latvala on ylivertainen suosikki. Miesten kilpailun voitosta ovat taistelemassa ainakin hallimaaottelussa Norjassa viikonvaihteessa ennätyksensä 6,73 juossut Ville Myllymäki sekä tällä kaudella 6,77 pinkonut Eetu Rantala. EM-tulosraja on 6,70.
– Myllymäki tuli hallimaaottelussa viimeiset 30 metriä todella kovaa. Jos hänen lähtönsä onnistuu, eikä Rantala kompuroi, kuten hallimaaottelussa, meillä voi EM-halleissa olla kaksi miestä 60 metrillä, Kemppainen arvioi.
 

Lakka ja Salomäki hyvässä lyönnissä

Kemppaisen mukaan mahdollisuuksien rajoissa on myös loistovireisen pika-aiturin Elmon Lakan EM-kisamatka. Hän juoksi hallimaaottelussa ennätyksensä 7,88. Tulosraja on 7,80. 
– Lakka on elämänsä lyönnissä, Kemppainen sanoo.
Miesten pituushypyssä, joka kilpaillaan sunnuntaina, on ainakin kolme miestä, joille EM-tulosrajan 785 rikkominen on täysin mahdollista. Mestaruutta puolustava Henri Väyrynen on kauden mittaan ponkaissut 779, Kristian Pulli 776 ja Arttu Halmela 775.
EM-rajaa uhkaillee myös kolmiloikkaaja Aleksi Tammentie. Hänen talven parhaansa on 15,94 ja EM-tulosraja on 16,30.
– Eemeli Salomäki teki hallimaaottelun seiväskisassa yrityksiä korkeudesta 550. Minua ei yllättäisi, jos hän nousisi joukkueeseen, Kemppainen sanoo.
EM-hallirajan ovat jo rikkoneet kuulantyöntäjä Arttu Kangas, pikajuoksija Hanna-Maari Latvala, kestävyysjuoksija Sandra Eriksson, pika-aituri Nooralotta Neziri, seiväshyppääjä Minna Nikkanen sekä kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä.
 
Tampereen SM-hallien aikataulu: