Kävelyn kärkinimet antavat EM- ja MM-näyttöjä kevään kisoissa

Kävelyn kärkinimet antavat EM- ja MM-näyttöjä kevään kisoissa

Kilpakävelijöiden EM-vuoden kansainväliset kilpailut alkavat maaliskuussa ja jatkuvat huhti-toukokuussa. Slovakian Dudincesta 24. kuluvaa kuuta odotellaan täydennystä Berliinin EM-kisojen joukkueeseen. Tshekin Podebradyssä huhtikuun alussa annetaan näyttöjä toukoiseen MM-joukkuekilpailuun, joka on Kiinan Taicangissa.

Jalasjärven Jalaksen Jarkko Kinnunen ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aku Partanen aloittavat kilpailukauden Dudincessa. Matkana on 50 kilometriä. Kinnunen alitti EM-rajan viime vuonna ja hakee Dudincesta vahvistusta EM-näytölle. Partasen tavoite on parantaa omaa ennätystä. Hänet ja Aleksi Ojala jo nimetty elokuisten EM-kisojen joukkueeseen.

Nelisen viikkoa myöhemmin Podebradyssä 7. huhtikuuta kävelijät antavat näyttöjä Taicangissa 5.-6. toukokuuta käytävään MM-joukkuekilpailuun.

– Suurella osalla Podebradyssä kilpailevista on mahdollisuus taistella paikasta MM-joukkuekilpailussa. Olen luottavainen niin Dudincen kuin Podebradynkin suhteen. Kaikilla kevättalven kisoihin osallistuvilla on takana vahva harjoituskausi, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) kävelyvalmentaja Jani Lehtinen.

Podebradystä MM-näytöt

Paikan Taicangin MM-joukkuekilpailuun ovat jo varmistaneet Aleksi Ojala, Jarkko Kinnunen ja Aku Partanen. Ojala kävelee Kiinassa 50 kilometriä. Kinnunen ja Partanen 20 kilometriä. Muu joukkue nimetään huhtikuun lopulla.

Tshekin Podebradyssä suomalaiset kilpailevat isolla joukkueella. Miesten 20 kilometriä kävelevät Esbo IF:n Elmo Koivunen sekä Aleksi Ojala. Naisten 20 kilometrille starttaavat Espoon Tapioiden Hele Haapaniemi, Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tiia Kuikka ja Laitilan Jyskeen Venla Laiho.

Miesten ja naisten 19-vuotiaiden 10 kilometrillä nähdään Kenttäurheilijat -58:n Joni Hava, Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Jaakko Määttänen, Naantalin Löylyn Jerry Jokinen sekä Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki.

Kotimaan naiskävelyn kärkinimistä Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvosen kilpailukausi alkaa jalkavaivan takia hieman myöhemmin. Myös Espoon Tapioiden Enni Nurmen kausi starttaa myöhemmin.

Pääosa kävelyn kotimaisista kärkinimistä on hionut viime ajat kuntoaan kuukauden vuoristoleirillä Etelä-Afrikan Dullstroomissa. Lehtisen mukaan ilman takaiskuja.

– Leirit ovat edenneet suunnitelmien mukaan.  Kuikka, Koivunen, Määttänen ja Ojala ovat edelleen Etelä-Afrikassa, muilta leiri on jo päättynyt, Lehtinen sanoo.

Kävelyjoukkueita/Dudince ja Podebrady

Euroopan yleisurheiluliiton (EA) kävelyn permit-kilpailu Dudincessa, Slovakia (24.3.)

Miehet, 50 km: Jarkko Kinnunen Jalasjärven Jalas, Veli-Matti ”Aku” Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet

EA:n kävelyn permit-kilpailu Tshekin Podebradyssä, Tshekissä (7.4.)

Miehet, 20 km: Elmo Koivunen Esbo If, Aleksi Ojala Urjalan Urheilijat.

19-v. 10 km: Joni Hava Kenttäurheilijat -58, Jaakko Määttänen Keski-Uudenmaan Yleisurheilu, Jerry Jokinen Naantalin Löyly.

Naiset, 20 km: Hele Haapaniemi Espoon Tapiot, Tiia Kuikka Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Venla Laiho Laitilan Jyske.

19-v. 10 km: Anniina Kivimäki Lapuan Virkiä.

Joukkueenjohtaja: Jani lehtinen

Valmentajat: Juha Kinnunen, Marko Kivimäki.