Kankaat vuoden tähtikisaurheilijat

Kankaat vuoden tähtikisaurheilijat

Seinäjoen Jenni Kangas ja suutaripitäjä Kankaanpään mörssäri Arttu Kangas ovat tämän vuoden tähtikisaurheilijat. Kumpaisenkin urheilijarahastoon siirtyy 1500 euron palkkiot.

Arttu Kangas oli täysin ylivoimainen. Hän kokosi kolmesta tähtikisasta yhteensä 52 pistettä, kahdesti 16 ja kolmannesta eli Kotkan kuulakisasta 20 pistettä. Tulos 19,96 oli myös tähtikisojen paras tulos.

HKV:n Roni Ollikainen hyppäsi tasaisesti päälle 7,5 metrin leiskauksia, joista kertyi 27 pistettä ja tonni rahastoon. Sampo Lehtola oli kolmas, pisteitä 24.

Jos oli Arttu Kangas ylivoimainen miesten puolella, omassa kastissaan oli Jenni Kangaskin naisten sarjassa. Kaikista kolmesta kilpailusta pisteitä 16 ja yhteensä siten 48.

Moukarinheiton Suomen mestari Krista Tervo nakkasi lekaa tuloksellisesti myös Tähtikisoissa. Kokonaispottiin saatiin ynnätyksi 37 pistettä, ja se tiesi hopeatilaa.

Kolmanneksi nousi hieman kuin puskista entisen ja nykyisen kunnan, Akaan seuran Toijalan Vauhdin väreissä aidattua ratakierrosta juokseva Noora Toivo, pisteet 27.

Tähtikisasarja polkaistiin pystyyn vasta kesän korvilla, joten kaikki urheilijat eivät saaneet tästä tietoa. Lisäksi vaatimus osallistua kolmeen osakilpailuun olisi vaatinut vielä enemmän lajiohjelmaviilausta. Tämä oli kuitenkin hyvä alku. Tähtikisajärjestelmää kannattaa kehittää edelleen erityisesti urheilijoita palvelevammaksi.

Kahdesta tähtikisasta tehtiin TV-lähetys. Raaseporin kisa näkyi YLE:n kanavilla ja Tampereen kisan toteutuksesta vasta Elisa Viihde Sport.

Parhaiten maksavaa yleisöä paikalle sai Orimattilan tähtikisa, jossa lähes tuhat tuli lippuluukun kautta katsomoon.

Jarmo Hakanen

SUL:n kesäpoika