Kankaalle ja Nokelaiselle maistiaiset kilpailukaudesta

Kankaalle ja Nokelaiselle maistiaiset kilpailukaudesta

Keihäänheittäjät Jenni Kangas ja Heidi Nokelainen ottivat pienet maistiaiset kilpailukaudesta Etelä-Afrikan leirin päätteeksi.  

Kangas voitti naisten keihään Potchefstroomissa käydyssä kilpailussa tuloksella 55,63. Nokelainen oli toinen 54,39 kantaneella heitolla.

Kisa oli kaksikolle tehokas heittoharjoitus ja makupala onnistuneen leirin lopuksi.

– Kisa oli hakemista, oli niin vähän vauhtiheittoja alle, ettei ollut sellaista kisapäätä, Kangas viittasi kilpailurutiinin puutteeseen.

Kankaan harjoitusleiri sujui mainiosti, vaikka hän teloi leirin alussa vasemman käden olkapäätä.

– Kaaduin kuulanheitossa. Vasemmasta olkapäästä meni ac-nivelen kohdalta nivelsiteitä poikki. Vamma ei ole vakava, mutta kivulias. Se paranee pikkuhiljaa, Kangas sanoi.

Olkapään takia Kankaan piti hieman soveltaa yksittäisiä harjoituksia, mutta Etelä-Afrikan treenijakso meni hänen mukaansa silti ”lähes tulkoon nappiin”.

– Olen elämäni kunnossa. Nyt treenaan kuukauden Suomessa ja sen jälkeen mennään seuraavalle leirille, Kangas sanoi.

Nokelainen: Aina pitää aloittaa 54-metrisellä

Nokelainen päätti harjoitusleirin samanlaisissa tunnelmissa kuin Kangas.

– Leiri meni niin kuin piti. Testeissä tuli ennätyksiä, mutta se ei vaan vielä näkynyt kilpailutilanteessa niin kuin olisi pitänyt. Kilpailukausi pitää näköjään aloittaa 54-metrisellä, alkoi kausi mihin aikaan vaan, Nokelainen veisteli.

Nokelainen kohensi leirillä ennätyksiään voima-, loikka- ja kuulanheittotesteissä. Se tarkoittaa, että kaikki heittäjän keskeiset ominaisuudet ovat parantuneet.

– Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää ja seuraavaa harjoitusleiriä, joka on toukokuussa, Nokelainen sanoi.

Nokelainen ja Kangas olivat viime kesänä kotimaisen keihästilaston kärkinimet tuloksin 62,13 ja 60,70.

Potchefstroom, Etelä-Afrikka:

Varsity Athletics –kilpailu:

Miehet, 200 m: 1) Gift Leotlela Etelä-Afrikka 20,50 (kk).

Keihäs: 1) Ahmed Bader Magour Qatar 80,00.

Naiset

Keihäs: 1) Jenni Kangas Suomi 55,63 (kkk), 2) Heidi Nokelainen Suomi 54,39.

 

 


kangas_jenni_ja_nokelainen_heid.jpg

Heidi Nokelaisen ja Jenni Kankaan harjoitusrupeama Etelä-Afrikassa sujui koko lailla suunnitelmien mukaan.