Kangas yrittää vielä sunnuntaina MM-tulosrajaa, Richardsson sai hakemansa

Kangas yrittää vielä sunnuntaina MM-tulosrajaa

SSU:n Jenni Kangas nautti kotikisoissaan tunnelmasta ja iloitsi mestaruudestaan, mutta olisi toivonut voittotuloksensa kantavan kauemmas. Kangas vei voiton 59,33 kantaneella heitolla, joka syntyi toisella kierroksella.

– Parhaat kisat, mitä olen ikinä kokenut. Olin päättänyt jo pitkän aikaa, että voitan täällä. Voittoheitto oli rento, Kangas sanoi.

Hän laittoi viimeisellä ”kaikki peliin”, sillä hinku MM-kisoihin on kova. Tulos jäi kuitenkin 49,32:een. Hän haluaa vielä yrittää MM-tulosrajaa 61,40.

– Katsotaan, löytyykö huomiselle joku kisa, Kangas sanoi.

Hänelle löytyi vielä kilpailu Urjalasta, jossa sunnuntaina heittää myös pronssimitalisti Sanni Utriainen.

Oona Sormunen harmitteli, ettei hyvä tunne poikinut 55,68 metriä pidempää kaarta.

– Tiedän, että oli hilkulla, mutta väsynyttä oli, hän harmitteli.

Richardsson sai hakemansa hyvän tunteen

Vasa IS:n Camilla Richardsson vei odotetun ylivoimaisesti 3000 metrin esteiden mestaruuden. Hän karkasi jo alussa omille teilleen ja juoksi soolojuoksuna 9.58,36. Esteiden mestaruus oli Richardssonille uran ensimmäinen, viime vuonna hän voitti 10 000 metriä. Hän sai Seinäjoelta hakemansa.

– Hain vain hyvää juoksufiilistä. Tuntui tosi helpolta koko matkan, Richardsson sanoi iloisena.

Hyvä fiilis oli haussa, koska viime viikon sunnuntain Lapinlahden Eliittikisaan osui korkean leirin jälkeen haastavampi päivä. Silloin aika oli parempi (9.53,18), mutta tunne huonompi.

–  Sain mielenrauhaa tämän viikon jälkeen, vaasalainen naurahti.

Richardssonilla oli kevään Flagstaffin-leirin jälkeen kokemus, että seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs päivä leirin jälkeen ovat olleet vaikeita. Tunne täsmäsi melko hyvin kesän Font Romeussa vietetyn leirin jälkeisiin tuntemuksiin.

– Tänään aamulla tuntui hyvältä. Ehkä jalat tiesivät, että on Kalevan Kisat, hän sanoi.

Henri Liipola yllättyi moukarin mestaruudestaan

Miesten moukarinheiton ennakkoasetelmat muuttuivat, kun lajin ehdoton voittajasuosikki IF Vomin David Söderberg päätti jättää kilpailun väliin loukattuaan selkänsä maanantain harjoituksissa. Hän ei halunnut ottaa mitään riskejä ennen Lontoon MM-kisoja.

Voiton vei Someron Esan Henri Liipola, joka kasasi itsensä viimeiseen heittoon hyvin. Moukari lensi 72,71 ja mies otti uransa ensimmäisen aikuisten sarjan Suomen mestaruuden.  

–  Vähän yllätyksenä tämä tuli, tyytyväinen Liipola kertoo.

Liipolan kauden tavoite on 75 metriä, jota hän lähtee tavoittelemaan loppukesän Eliittikisoissa.

Kilpailussa toiseksi heittänyt Aleksi Jaakkola (neljännellään 71,95) oli tyytyväinen hopeaan.

-Paras voitti tänään. Mitalia tulin hakemaan ja se toteutui, Jaakkola sanoo.

Tuomas Seppänen sai pronssia viimeisen kierroksen tuloksella 71,04.