Kämäräinen hätyytteli 60 metriä – Lepistö kiskaisi pisimmälle

Kämäräinen kolmen viikon tehokuntoutukseen Etelä-Afrikkaan

Lapinlahden Vedon Sanna Kämäräinen maisteli hieman kaksijakoisissa tunnelmissa kiekonheiton talvimestaruuskisojen voittoa. Hiljattain pitkän Etelä-Afrikan leirin päättänyt heittäjä kiskaisi Porissa naisten mestariksi kaikkien aikojen kotimaan tilaston toiseksi parhaalla hallituloksella 59,58.

– Tulos on minulle sikäli kova, ettå minulla ei ole kovin monta noita 59 metrin heittoja. Etelä-Afrikan leirilläkään en heittänyt noin pitkälle, joten sekin oli hyvä, että sain tulosta menemään eteenpäin tännne tultua, Kämäräinen sanoo.

Samaan hengenvetoon Kämäräinen sanoo, että kisa jätti nälkää parin viikon päästä Portugalin Leiriassa järjestettäviin heittolajien Euroopan talvimestaruuskilpailuihin.

– Tuo urheilu on sillä tavalla jännää, että viime kauden jälkeen 59 metriä ei enää tunnu niin hyvältä. Kun heitin ensimmäisellä 59,58, siitä olisi pitänyt päästä kisan aikana yli 60 metrin.

Kämäräinen, 29, heitti viime talvena epävirallisen Suomen ja samalla maailman halliennätyksen 60,67, kiskaisi kesällä 60,94 ja ylsi Zürichin EM-kilpailuissa finaaliin. Nyt katse on elokuisissa Pekingin MM-kilpailuissa.

– Leiriassa olisi hyvä saada MM-kisojen 61 metrin tulosraja rikki, Kämäräinen linjaa.

 

Neljä junioria rikkoi EM-rajan

Porin Karhuhallissa heitettiin juhlakilpailut, kun kiekonheiton talvimestaruuksista kilpailtiin Porin Yleisurheilun järjestämänä jo 30:nnen kerran.

Lapinlahden Vedon Sanna Kämäräisen kiekko kaartoi 59,58, mikä on kautta aikain toiseksi paras suomalaistulos. Kämäräinen itse heitti viime vuonna vielä pidemmälle 60,67. Tampereen Pyrinnön Tanja Komulainen ja Joensuun Katajan Katri Hirvonen heittivät hekin tuulettomissa olosuhteissa 52,47 ja 50,91.

22-vuotiaiden neitosten mestaruudesta käytiin kaksinkamppailu Keuruun Kisailijoiden Salla Sipposen ja Lempäälän Kisan Heini Järventaustan välillä, jonka Sipponen voitti viiden sentin erolla heitettyään 49,39. Vilma Paakkala Espoon Tapioista voitti 19-vuotiaiden mestaruuden EM-rajan ylittävällä tuloksella 46,43.

17-vuotiaiden mestari Helena Leveelahti Virtain Urheilijoista ylitti myös tulosrajan 19-vuotiaiden EM-kilpailuihin Eskilstunaan vielä metrin Paakkalaa pidemmällä kaarella. 17-vuotiaiden hopeamitalilla palkittu Hyvinkään seudun Urheilijoiden Hanna-Maari Saalo paransi ennätystään lähes kaksi metriä tulokseen 43,86.

 

Niskala sinkautti halliennätyksensä

Miesten mestaruuden voitti ylivoimaisesti Vasa Idrottssällskapin Pyry Niskala uudella halliennätyksellään 58,48. Niskalan tulos kohoaa Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa 10:nneksi. Viime kesänä Kuopiossa Niskala voitti ensimmäisen mestaruutensa myös Kalevan kisoissa.

Hopeamitalilla palkittiin 38-vuotias järjestävän seuran Juha Lahdenranta ja pronssimitalilla 41-vuotias Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Mika Loikkanen. Neljänneksi pisimmän kaaren miesten kiekolla heitti 22-vuotiaiden mestari Sami Aartolahti Lahden Ahkerasta, joka paransi ennätyksensä 52,34:ään.

19-vuotiaiden junioreiden kärkikaksikko Veikko Laitinen Keuruun Kisailijoista ja Oskari Perälampi Länsi-Uudenmaan Urheilijoista Lohjalta heittivät 1,75-kiloisella kiekolla ikäluokkansa kautta aikain 4-5:nneksi parhaat hallitulokset 54,72 ja 54,46. Molemmat ylittivät tulosrajan Eskilstunan EM-kilpailuihin.

17-vuotiaiden poikien 1,5-kiloista kiekkoa pisimmälle sinkauttivat kuulantyöntö- ja moukarinheittomestarit Porin Yleisurheilun Eero Ahola ja Sjundeå IF:n Roope Auvinen, joiden uudet kiekkoennätykset kirjataan nyt 52,09 ja 48,06.

 

PORI 28.2.2015 XXX Kiekonheiton talvimestaruuskilpailut

Miehet,

Kiekko: 1) Pyry Niskala VasaIS 58,48 (kkk & kautta aikain 10:s), 2) Juha Lahdenranta PoYU 53,44, 3) Mika Loikkanen KUYU 52,90, 4) Ville Kivioja NokU 50,97, 5) Teemu Poikolainen JoKa 50,19, 6) Teemu Olli JoKa 48,68, 7) Juuso Sillanpää JKU 46,59.

M22 Kiekko: 1) Sami Aartolahti LA 52,34, 2) Kalle Kivioja NokU 48,19, 3) Olli Kivioja NokU 46,85, 4) Ville Posio RovanAA 45,45, 5) Ville Tanskanen HeTa 42,49, 6) Risto Kauppinen KangKi 37,69. – (Aartolahti olisi ollut miesten kilpailun 4:s ja K.Kivioja 8:s.)

M19 Kiekko (1,75kg): 1) Veikko Laitinen KeurKi 54,72 (19-v. EM-raja & kautta aikain 4:s), 2) Oskari Perälampi LUU 54,46 (19-v. EM-raja & kautta aikain 5:s), 3) Panu Tirkkonen KeitKu 45,98, 4) Lassi-Pekka Korhonen KaavKa 43,40, 5) Matti Kahilainen PihtipTu 42,69, 6) Jonas Solvin PedersFa 41,22, 7) Lauri Lindroos TuUL 39,21, Tommi Palm FoSa ei osallistunut.

M17 Kiekko (1,5kg): 1) Eero Ahola PoYU 52,09 (17-v. kautta aikain 7:s), 2) Roope Auvinen SjuIF 48,06, 3) Aleksanteri Sonninen VeikkVe 47,59, 4) Ville Välimaa KU-58 44,71, 5) Robin Karlsson VasaIS 42,04, 6) Timi Riento NoormNo 41,80, 7) Aleksi Mutanen HIFK 38,80, 8) Heikki Leveelahti VirtainU 35,53, 9) Tuukka Röpelinen HIFK 33,73, 10) Miska Salmi KU-58 32,62, 11) Samuli Humalalampi ReisjPi 32,21, 12) Ville Lahtinen PiikKe 31,20, Anton Vuorio IFRaseb ilman tulosta.

Naiset,

Kiekko: 1) Sanna Kämäräinen 59,58 (kkk), 2) Tanja Komulainen TP 52,47, 3) Katri Hirvonen JoKa 50,91, 4) Elina Mattila TuUL 46,22, 5) Lotta-Kaisa Eliander TuUL 45,01, 6) Kaisa Ilonen KangKi 44,33, 7) Hanna Rintamäki Korsh5 44,22, 8) Heli Kortesmäki TeuvRi 39,01, Niina Kelo KUYU ei osallistunut.

N22 Kiekko: 1) Salla Sipponen KeurKi 49,39, 2) Heini Järventausta LempKi 49,34, 3) Emma Rintamäki Korsh5 44,07, 4) Tuula Penttinen PuumViri 43,13, 5) Tiia Tirkkonen KeitKu 38,90, 6) Tiina Viitakangas TuWe 36,28, 7) Jennifer Söderlund MalaxIF 36,21. – (Sipponen ja Järventausta olisivat olleet naisten kilpailun 5-6:s.)

N19 Kiekko: 1) Vilma Paakkala EspTa 46,43 (19-v. EM-raja), 2) Johanna Lehtiö KU-58 43,26, 3) Anni Siirola RiihimKi 42,15, 4) Anni Kohtala KauhajKa 39,64, 5) Taru Nieminen TP 37,99, 6) Piia Koski TeuvRi 36,78, 7) Mari Jäntti SeinäjSU 35,69, 8) Netta-Nana Mäkkylä KankaanpSL 32,42, 9) Veera Larson TuWe 31,25, 10) Saija Valkama IlmajKi 29,47, 11) Siina Lönni JanJa 28,69, Krista Uusi-Kinnala LaitJy & Paula Katajisto EspTa eivät osallistuneet. – (Paakkala olisi ollut naisten kilpailun 8:s.)

N17 Kiekko: 1) Helena Leveelahti VirtainU 47,43 (19-v. EM-raja), 2) Hanna-Mari Saalo HyvinkSU 43,86 (17-v. kautta aikain 8:s), 3) Henna Sallinen SavRi 39,83, 4) Pinja Karhunen HämTa 39,47, 5) Sanni Salmio KuusankKi 37,80, 6) Laura Karjunen PyhäsU 35,07, 7) Maisa-Iida Koskela JanJa 32,28, 8) Mari Kahilainen PihtipTu 32,03, 9) Tahiti Ojansivu TuUL 31,00, 10) Taija Tirkkonen KeitKu 30,92, 11) Suvi Arvela VehmKi 30,09, 12) Milla Mäkipää YlöjU 28,44, 13) Petra Valkama IlmajKi 28,35, 14) Pihla Karhunen HämTa 26,15, Sofia Isolauri VehmKi & Marika Haavisto LauttakLu eivät osallistuneet. – (Leveelahti olisi ollut naisten kilpailun 7:s.)

Kansalliset vammaisurheilijoiden kilpailut:

Miehet,

Kiekko, luokka 20: 1) Joni Pajala RaahVe 30,84.

Kiekko, luokka 37 (1 kg): 1) Timo Mustikkamaa TP 38,31.

 

Janette Lepistö kiskaisi ennätyksensä Pirkkahallissa

22-vuotiaiden ikäluokassa kilpaillut Lehtimäen Jyskeen Janette Lepistö ja 19-vuotiaiden ikäluokassa kilpaillut Keuruun Kisailijoiden Lassi Saarinen heittivät naisten ja miesten parhaat tulokset, kun keihäänheiton 30:nnet talvimestaruuskilpailut käytiin Tampereella Pirkkahallissa.

Kauhajoen Karhun Emmi Somppi saavutti vuonna 2006 hopeamitalin 15-vuotiaiden tyttöjen SM-kilpailuissa, kunnes palasi vasta viime kesänä kahdeksan vuoden tauon jälkeen keihäspaikalle. Pirkkahallissa hän heitti uuden ennätyksensä 46,97, ylitti ensi kerran Kalevan kisojen tulosrajan ja voitti naisten talvimestaruuden!

Helsingin Kisa-Veikoissa uuden keihäsuransa Tommi Huotilaisen valmennuksessa aloittanut Somppi ei kuitenkaan heittänyt päivän pisintä kaarta naisten keihäällä, vaan 22-vuotiaiden kärkikaksikko Lehtimäen Jyskeen Janette Lepistö ja Someron Esan Jenni Vuori kiskaisivat pidemmälle 53,07 ja 49,06.

Janette Lepistö rikkoi samalla oman ulkoratojenkin ennätyksensä ja ylitti tulosrajan 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin Tallinnaan. 19-vuotiaiden mestaruuden voitti Merja Perätalo Ylikiimingin Nuija-Miehistä tuloksella 45,65.

17- ja 15-vuotiaiden tyttöjen ikäluokissa heitettiin useita lupaavia tuloksia. Karkkilan Poikien Emmi Heino kiskaisi nykyistä 500-grammaista keihästä 48,90. Liitokeihäästä luopumisen jälkeen sitä pidemmälle ovat samanikäisenä hallissa heittäneet vain Carita Hinkka ja Hanna Lindgren naisten 600 gramman keihäällä.

Oman ikäluokkansa kautta aikain parhaita hallituloksia heitti moni muukin, mm. Hankasalmen Hangan 16-vuotias Roosa Ylönen sekä 15-vuotiaat Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Sofia Pölkky ja Kerimäen Urheilijoiden Heta Paavola.

 

Lassi Saarisen mainio debyytti

Miesten mestaruuden voitti järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön Joni Karvinen tuloksella 67,17, mutta häntä 38 senttiä pidemmälle kiskaisi 19-vuotiaiden mestari Keuruun Kisailijoiden Lassi Saarinen uransa ensimmäisessä kilpailussa miesten keihäällä. Poikien keihästä hän on aiemmin heittänyt lähes 80 metriä.

Toni Keränen Limingan Niittomiehistä voitti 17-vuotiaiden mestaruuden erinomaisella tuloksella 69,26 ja toiseksi sijoittui häntä vielä vuoden nuorempi Teemu Hintsanen Sulkavan Urheilijoista tuloksella 62,98. Poikien keihäs tässä ikäluokassa on 100 grammaa miesten keihästä kevyempi.

 

TAMPERE 28.2.2015 Keihäänheiton talvimestaruuskilpailut

Miehet,

Keihäs: 1) Joni Karvinen TP 67,17, 2) Jarmo Marttila KälvTa 65,34, 3) Joli Koivu EsboIF 64,43, 4) Ville Paajanen TP 60,13, 5) Philip Talus VasaIS 57,33, 6) Mikko Karppanen TU-38 51,07, 7) Petri Satto HämTa 51,04, 8) Lenni Kääriä YlämPy 44,54, 9) Jussi Valtanen LiePa 40,14, Janne Etelämäki KuortKu ei osallistunut. – Karvinen (63,24, 62,60, x, x, 61,72, 67,17).

M22 Keihäs: 1) Leevi Uusitalo RaisKu 59,41, 2) Matias Pahikkala NaantLö 57,13, 3) Juuso Pusa YlöjU 57,13, 4) Jarmo Hänninen KalannVa 56,75, 5) Markus Närvänen LempKi 55,30, 6) Janne Nieminen TuTo 45,59, 7) Ville Stylman LiePa 41,43. – (Uusitalo olisi ollut miesten kilpailun 7:s.)

M19 Keihäs: 1) Lassi Saarinen KeurKi 67,55 (kkk), 2) Jerry Pöllänen JanJa 61,38, 3) Jussi Craycroft KauhajKa 58,44, 4) Tapio Kekäläinen KaavKa 58,40, 5) Jaakko Hauta-aho TöysVe 55,79, 6) Ville Miettinen JuuanU 54,41, 7) Henri-Jussi Kurvinen LamminpKo 51,06, 8) Patrick Ikonen LimingNM 50,50, 9) Marko Valkama LamminpKo 49,82, 10) Arttu Kekäläinen KuopRe 49,24, Urho Kujanpää TP ei osallistunut. – Saarinen (58,46, 61,42, 63,19, 57,69, 67,55, 64,98). – (Saarinen olisi ollut miesten kilpailun 1:nen, Pöllänen 5:s & Craycroft 7:s.)

M17 Keihäs (700g): 1) Toni Keränen LimingNM 69,26, 2) Teemu Hintsanen SulkavU 62,98, 3) Juhani Hauta-aho TöysVe 57,80, 4) Henri Tamper EspTa 54,12, 5) Oskari Turunen HämTa 53,20, 6) Pasi Liikka KuusankKi 52,74, 7) Linus Ljung LarsmoIF 51,69, 8) Mikko Pekkala JKU 51,21, 9) Niko Suontakanen ReisjPi 48,20, 10) Joonas Ahola SjuIF 47,22, 11) Arttu Heikkilä ReisjPi 44,42. – Keränen (69,26, x, x, 67,37, x, 68,85).

Naiset,

Keihäs: 1) Emmi Somppi HKV 46,97, 2) Milja Lusila AsikkRa 44,83, 3) Jenna Jaakkola SoinSi 44,26, 4) Niina Kelo KUYU 43,16, 5) Jenni Kivioja IisVi 40,67.

N22 Keihäs: 1) Janette Lepistö LehtimJy 53,07 (kkk & 22-v. EM-raja), 2) Jenni Vuori SomEsa 49,06, 3) Saara Lipsanen LUM 46,30, 4) Viivi Kuismanen HKV 45,38, 5) Heli Jokela KaustPV 43,52, 6) Anniina Mäkelä AlavuU 43,47, 7) Amanda Räty KUYU 42,92, 8) Meri Rautamies VehkalVe 41,51, 9) Tiina Vuohijoki HarjavJy 30,50. – Lepistö (43,84 , 48,74, x, 49,02, 49,42, 53,07). – (Lepistö olisi ollut naisten kilpailun 1:nen, Vuori 2:nen & Kuismanen 6:s).

N19 Keihäs: 1) Merja Perätalo YlikiimNM 45,65, 2) Nea Hyvärinen HämTa 40,59, 3) Åsa Sjöstedt HIFK 40,40, 4) Rebecca Ljung LarsmoIF 40,07, 5) Heli Pynnönen HankasHa 37,90, 6) Katri Helttula VammSV 37,00, 7) Erika Alander PoTa 36,03, 8) Sonja Jokiranta NaantLö 35,52, 9) Elisa Myllymäki TP 33,30, 10) Aino Honkamäki HämTa 30,97, Julia Priha KorPo ei osallistunut. – (Perätalo olisi ollut naisten kilpailun 5:s.)

N17 Keihäs (500g): 1) Emmi Heino KarkkPo 48,90 (17-v. kautta aikain 3:s), 2) Roosa Ylönen HankasHa 46,67 (16-v. kautta aikain 4:s), 3) Anni Vihtonen KarhKa 46,57, 4) Suvi Kemppainen KajKi 46,13, 5) Milla Koski-Vähälä LimingNM 45,87, 6) Elina Kinnunen UKK 45,34, 7) Iida-Sofia Marttia TuWe 43,45, 8) Vilma Ruuska KannonkKi 41,97, 9) Sofia Pölkky 15 SeinäjSU 41,86, 10) Pauliina Salovaara IlmajKi 41,62, 11) Linda Huhtala YlänKi 40,04, 12) Mette Gerkman EspTa 38,98, 13) Heidi Lähdemäki SeinäjSU 38,68, 14) Noora Oja-Nisula KurikRy 38,22, 15) Sonja Torpakko KerimU 35,31, 16) Jennie Nylund PedersFa 34,08, 17) Jenna Puukka IitPy 32,73, 18) Niina Mäkelä LiePa 32,54, 19) Janika Jauhoniemi ReisjPi 31,74, 20) Nea Nylund TU-38 31,47, 21) Iida Mäkelä SavRi 25,82.

Kansalliset junnukilpailut:

Pojat,

Keihäs (600g): 1) Teemu Narvi 15 KankaanpSL 58,88, 2) Tatu Hiltunen 15 SulkavU 55,22 … 4) Aleksi Yli-Mannila 14 AlajAn 50,66 (14-v. kautta aikain 9:s).

Keihäs (400g): 1) Eemil Porvari 12 HartVo 47,74 … 14) Tomek Niemi 9 VähänkVi 30,87.

Tytöt,

Keihäs (400g): 1) Sofia Pölkky 15 SeinäjSU 47,75 (15-v. kautta aikain 5:s), 2) Heta Paavola KerimU 47,66 (15-v. kautta aikain 6:s), 3) Sanni Kilpeläinen 15 VantSa 46,21 (15-v. kautta aikain 8:s), 4) Miia Puolakka 15 KokemKV 44,30 … 6) Minna Hollanti 14 GamlakarlIF 40,72, 7) Julia Valtanen 14 RaumU 40,26, 8) Pinja Kianta 13 LempKi 40,03.