Kalevan kisat 2019 kilpaillaan Lappeenrannassa

Kalevan kisat 2019 kilpaillaan Lappeenrannassa

Kalevan kisat 2019 järjestetään Lappeenrannassa. Asiasta päätti Helsingissä kokoontunut SUL:n liittovaltuusto. Edellisen kerran Kalevan kisat on järjestetty Lappeerannassa 2007.

Lappeenranta kukisti haastajansa Turun ja Joensuun heti ensimmäisellä äänestyskierroksella. Lappeenranta sai 23 ääntä, kun Joensuu sai yhdeksän ja Turku seitsemän.

Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi totesi katsauksessaan liittovaltuustolle, että on vaikea löytää mittaria, joka ei osoittaisi yleisurheilun olevan nousussa Suomessa.

Harmaakorpi viittasi muun muassa hyvään menestykseen junioreiden ja nuorten arvokisoissa, naisyleisurheilun nousuun ja lisenssimäärien tasaiseen kasvuun.

– Tämän hetkinen 16-18-vuotiaiden ikäluokka on erinomainen näyttö siitä, että seurajärjestelmä toimii. Olemme taas matkalla kohti uutta lisenssiennätystä. Suuri haaste tietysti on, kuinka jalostamme heistä huippuja, Harmaakorpi totesi.

Harmaakorven mukaan tuohon haasteeseen vastataan tekeillä olevassa SUL:n vuosien 2017-2020 toimintastrategiassa. Sen päävalinnat lyötiin valtuuston kokouksessa lukkoon.

Strategian neljästä päävalinnasta yleisurheilijan urapolku pitää sisällään muun muassa yleisurheilun valmennusjärjestelmän uudistamisen ja urheilijoiden valmentajien tehostetun tukeminen.

Toinen päävalinta on elinvoimainen seuratoiminta. Tämä työ kattaa muun muassa seurakoulutuksen lisäämisen ja lähellä lasta olevan yleisurheilun varmistamisen. Kolmas päävalinta on imago ja brändi. Se tarkoittaa lajimielikuvan tukemista ja monipuolisen digiviestinnän kehittämistä. 

Neljäs päävalinta on toimintatapojen uudistaminen, jossa on kyse siirtymisestä verkostomaiseen työskentelyyn.

Liittovaltuustolle esitellyn tilinpäätöksen tulos oli yli 250 000 euroa ylijäämäinen. 


rahman_mikra_oksman_ilkka_ja_harmaakorpi_vesa-1.jpg

Mirka Rahman ja Ilkka Oksman ottivat Lappeenrannan kaupungin edustajina vastaan SUL:n puheenjohtajan Vesa Harmaakorven onnittelut vuoden 2019 Kalevan kisojen isännyydestä.