Kähärä ennätyksiinsä korkeudessa ja pituudessa, Lotta Mäkinen 800 metrillä yllätyksekseen 2.08,75

Kähärä ennätyksiinsä korkeudessa ja pituudessa

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä kohenteli jo ennestään kovia ennätyksiään 16- ja 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa Espoossa. Kähärä hyppäsi ensin korkeudessa 187 ja teki sen jälkeen hyviä yrityksiä 190:stä, päivän toinen mestaruus tuli pituudessa tuloksella 615.

Korkeudessa hänen edellinen ennätyksensä oli Kalevan kisoissa tehty 186, pituudessa Espoossa kesäkuussa tehty 612.

– Tosi hyvä päivä. Tosi hyvä päivä. Pituudessa jäi vähän harmittamaan, en saanut ihan nappionnistumista – ekoilla kiekoilla tulin vähän himmaillen lankulle, vikoissa alkoi voimat loppua. Vikassa sain tosi hyvän buustin päälle, mutta se oli harmittavasti yli, Kähärä tuumi ja toivoi pääsevänsä vielä kilpailemaan pituudessa tänä syksynäkin.

Korkeudessa hän piti 190:n yrityksistä parhaimpana ensimmäistään. Sunnuntaina Kähärä kilpailee vielä kolmiloikassa.

16-vuotiaiden pituuden voitti Tampereen Pyrinnön Nea Lento, joka hyppäsi ennätyksensä 591.

 – Sain juoksun kulkemaan, askelmerkki oli kunnossa. Hyvä alusta ja juoksu rullasi tänään, Lento sanoi.

Mäkinen hämmästyi vauhdistaan 800 metrillä, päivän toinen mestaruus esteissä

Yksi tuplamestareista oli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Lotta Mäkinen, joka juoksi ensin 17-vuotiaiden esteiden mestariksi ajalla 6.52,19 ja hurjasteli lähes heti perään 800 metrin mestaruuteen ennätyksellään 2.08,75. Se on Suomen tämän kauden tilaston seitsemänneksi paras aika. Mäkisen aiempi ennätys oli 2.11,19.

– Esteiden jälkeen jalat oli jo aika väsyneet, mutta jotenkin vaan oli tahdonvoimaa niin paljon. Lähdin sillä taktiikalla, että yritän pysyä Nathalien peesissä mahdollisimman pitkään. Olen aivan yllättynyt, en olisi yhtään uskonut, että tänä kesänä menee vielä alle 2.10, mutta sieltä se tuli, Mäkinen sanoi.

Kilpailussa pidettiin hyvää vauhtia, sillä toiseksi sijoittunut IK Falkenin Nathalie Blomqvist juoksi tämän kauden tilaston 10:nneksi ajalla 2.10,15 ja kaikkiaan viisi juoksijaa teki ennätyksensä.

Jyväskylän Kenttäurheilijoille meni myös 16-vuotiaiden 800 metrin voitto, kun Alisa Virtanen oli nopein ajalla 2.12,15. Neljä seuraavaa juoksijaa tekivät omat ennätyksensä, heistä mitaleille ylsivät Veera Hakomäki 2.12,91 ja Enni Katajalaakso 2.13,30.

– Taktiikan mukainen juoksu. Suunnittelin, että lähden alusta kovaa ja lähden vetämään ja jos joku yrittää ohi, en päästä. Sain hyvin kirinkin lopussa, olen tosi tyytyväinen. Sääri on vähän vaivannut, mutta parantelen sen nyt näiden kisojen jälkeen, hyvässä kunnossa oleva Virtanen sanoi.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander juoksi tuplamestariksi voittamalla edellispäivän 3000 metrin kilpailun jatkoksi 2000 metrin esteet ajalla 6.11,41.

Hirvinen ja Kokkonen hyvässä vauhdissa pika-aidoissa

Kankaanpään Seudun Leiskun Eero Hirvinen juoksi 110 metrin aidoissa 17-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa kakkoseksi ennätyksellään 13,73. Juoksussa pidettiin kovaa vauhtia, sillä hopeaa vienyt Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Juuso Peltola juoksi saman tilaston kolmanneksi ajalla 13,81. Kaksikon edellä on vain Jussi Kanervo (13,53).

– Koko kesän oltiin ajateltu, että alle 14 menee, mutta missään ei vaan meinannut tulla sitä. Nyt meni sitten täällä. Tämä tuo itsevarmuutta ja motivaatiota tosi paljon lisää, Hirvinen riemuitsi.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tanja Kokkonen pinkaisi 17-vuotiaiden 100 metrin aitojen mestariksi ajalla 13,69, jota paremmin on tänä kesänä juossut ikäluokasta vain Jessica Kähärä (13,65) ja joka vei hänet kaikkien aikojen tilastossa 17-vuotiaiden 12:nneksi. Kokkonen on kuntoutunut talvisesta nilkan nivelsidevammasta hyvään iskuun.

– Nyt mentiin sitä mihin olen yrittänyt tähdätä. Finaalissa loppu olisi voinut tulla vielä paremmin, Kokkonen tuumi.


img_0559_2.jpg

Sara Killinen iloitsi mestaruudestaan, muttei heittojensa pituuksista.

,

Mattila jahtasi ennätystään 217, Killinen toivoi pidempiä kaaria

Äänekosken Urheilijoiden korkeushyppääjä Arttu Mattila ja Lapuan Virkiän moukarinheittäjä Sara Killinen olivat lähes yhtäläisissä tunnelmissa lajiensa päätyttyä. Mestaruus ilahdutti molempia, mutta omiin tuloksiinsa kumpikin olisi toivonut parempia lukuja.

Arttu Mattila aloitti 17-vuotiaiden korkeuskilpailun vasta, kun muut olivat jo lopettaneet. Aloituskorkeus 198 oli jo tehdä tiukkaa, mutta kun se ylittyi kolmannella, Mattila pääsi vireeseen. 205 ja 210 menivät ensimmäisellään, jonka jälkeen Mattila yritti ennätystään 217. Se ei vielä mennyt, joten voittotulokseksi jäi 210.

–  Pari kertaa olen sitä yrittänyt jo tänä kesänä. Aina aika samanlaisia hyppyjä, kun laittaa tehoja lisää, tekniikka alkaa hajoilemaan. Pitäisi vain malttaa rauhassa tehdä töitä hypyn eteen. Ehkä se vielä sieltä jossain vaiheessa tulee, ainekset on korkeampaan. Aloituskorkeus on minulle pahin, se on aina vähän hankala, Mattila sanoi.

Sara Killinen heitti 17-vuotiaissa voittotuloksekseen 65,97. Myös kaksi muuta heittoa olivat yli 65 metriä, mutta tällä kaudella 69,52 heittänyt urheilija toivoi parempaa. Myös hopeamitalisti Julia Kivinen ylitti 60 metriä ja heitti parhaallaan 63,36.

– Vähän ristiriitaiset fiilikset. Pitäisi olla tosi iloinen tästä SM-kullasta, mutta tulokset eivät päätä huimaa. Odotin paljon pidempiä kaaria. Enkkaa ehdottomasti, Killinen tuumi.

Kakkoslajissaan kuulassa hän sen sijaan yllätti itsensä, sillä siinä tuli ennätyksellä 14,47 hopeaa.

Silja Kosonen tuplamestariksi

Someron Esan Silja Kosonen liittyi tuplamestareiden joukkoon, kun hän voitti perjantain kiekkomestaruuden jatkoksi moukarin tuloksella 64,25.

– Kiekossa ennätys ja moukarissa toiseksi paras kisa tänä vuonna, olen tyytyväinen. Pyörin tosi nopeasti, nopeus ja laajuus ovat hyvät puoleni, Kosonen sanoi.

17-vuotiaissa pojissa kiekon voitti TFEspoon Antti Pränni, joka heitti ennätyksensä 54,44. Se vei hänet ikäluokan kaikkien aikojen tilastossa sijalle 48.

Arttu Mattilan videohaastattelu kokonaisuudessaan

Tunnelmia myös Nuorisoyleisurheilun Instagramissa

Livetulokset

 

,


img_1358_2.jpg

Eero Hirvinen hurjasteli 17-vuotiaiden 110 metrin aidoissa kaikkien aikojen tilastokakkoseksi ajalla 13,73.

,


img_1234_2.jpg

Lotta Mäkinen voitti ensin 2000 metrin esteet ja juoksi lähes heti perään 800 metrillä ennätyksensä 2.08,75.

,

SM-kilpailut M/N 16 ja 17 v.

Espoo Leppävaaran Stadion

Lauantain loppukilpailut:

M17

800 m: 1) Julius Mäkinen TampPy 2.03,58, 2) Eelis Uitto ViipU 2.03,94, 3) Roni Tirkkonen KuopRei 2.04,24, 4) Robin Lainto TuUL 2.04,93, 5) Wiljami Itämeri TuUL 2.05,17, 6) Joona Sointu VesilVi 2.06,56, 7) Roope Kangasvieri ToholU 2.06,89, 8) Ali Cheraghi IKFalken 2.09,00.

2000 m ej: 1) Eemil Helander JyväskKU 6.11,41, 2) Walte Hautala LahdA 6.22,13, 3) Joona Sointu VesilVi 6.26,97, 4) Ville Lehtoniemi PorvU 6.28,25, 5) Wiljami Itämeri TuUL 6.33,76, 6) Eemeli Kumara LaihLu 6.42,00, Samuel Auvinen JoensKa DNF.

110 m aj (+1,9): 1) Eero Hirvinen KanksLei 13,73, 2) Juuso Peltola JyväskKU 13,81, 3) Batuhan Yildirim HIFK 14,40, 4) Karim Echahid LahdA 14,43, 5) Jaakko Poutanen KeskiUYU 15,07, 6) Lassi Saarela LänsiUU 15,18, 7) Arttu Tuominen TampU 15,21.

5000 m kävely: 1) Lauri Joukas YlänKi 22.51,13, 2) Lauri Tossavainen SavonlRie 25.16,30.

Korkeus: 1) Arttu Mattila ÄänekU 210, 2) Ville Tuki TammRy 192, 3) Ville Eikkula TampPy 189, 3) Tomi Valkama KauhWi 189, 5) Lassi Saarela LänsiUU 189, 6) Joonas Koponen HämeenlTa 186, 7) Arttu Juvonen VantSa 165,

Pituus: 1) Otto Pulkkinen ImU 6,66, 2) Tomi Valkama KauhWi 6,65, 3) Juuso Junnila JanJa 6,61, 4) Karim Echahid LahdA 6,56, 5) Iisakki Torppa EspTa 6,32, 6) Rasmus Hiltunen SavonlRie 6,29, 7) Kristian Peltola JyväskKU 6,15, 8) Arttu Sandberg LahdA 6,10, 9) Jimi Huuho PyhäsU 5,44.

Kiekko: 1) Antti Pränni TFEspoo 54,44, 2) Rami Kankaanpää IlmajKi 50,38, 3) Vesa Leveelahti VirtU 49,79, 4) Nuutti Heikkilä TampPy 48,95, 5) Eero Virtanen ImU 44,68, 6) Elias Pusa HIFK 40,67, 7) Tomi Valkama KauhWi 40,28, 8) Max Koskinen EspTa 40,00, 9) Roni Samsten MaskKa 34,78.

N17:

800 m: 1) Lotta Mäkinen JyväskKU 2.08,75, 2) Nathalie Blomqvist IKFalken 2.10,15, 3) Ella Koskiniemi EspTa 2.16,60, 4) Milla Ala-Lahti LempKiYU 2.19,94, 5) Sofia Fogström VasaIS 2.28,30, 6) Alisa Pennanen ForssSa 2.29,40, 7) Emilia Nissinaho LimNM 2.31,21, 8) Marianne Myllylä KuusEV 2.33,30.

2000 m ej: 1) Lotta Mäkinen JyväskKU 6.52,19, 2) Anni Penttilä VeikkVei 7.05,50, 3) Vilja Kauranen EspTa 7.28,16, 4) Sofia Fogström VasaIS 7.33,71.

100 m aj (+2,1): 1) Ella Nisula KuivAu 14,16, 2) Pinja Heinonen TampPy 14,47, 3) Kaisa Pousi TampPy 14,53, 4) Jonna Voutilainen KuopRei 15,17, 5) Pinja Lehtinen ViialVa 15,34, 6) Vilma Rönkä HyvsU 15,61, 7) Vappu Valtonen EspTa 15,76, 8) Kaisa Pukkinen VaasTo 15,85.

5000 m kävely: 1) Sara Niittyviita LahdA 27.19,70, 2) Venla-Nora Nirkkonen TurWei 27.50,11.

Korkeus: 1) Jessica Kähärä MikkKV 187, 2) Inka Mehtola RaahVe 168, 3) Maria Peura TervTe 165, 4) Valentina Lemettinen SeinäjSU 162, 5) Salla Tuominen TampPy 162, 6) Rebekka Sukselainen EspTa 159, 7) Riina Hassinen PyhäsU 159, 8) Elina Verainen NousSu 155, 9) Hilda Haavisto KannU 150,

Pituus: 1) Jessica Kähärä MikkKV 6,15, 2) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 5,60, 3) Edith Berden HKV 5,50, 4) Jenna Kokkonen KajKi 5,48, 5) Maria Peura TervTe 5,41, 6) Selma Saarinen LappVei 5,33, 7) Viivi Lehtinen VaasVa 5,23, 8) Kaisa Pousi TampPy 5,13, 9) Valentina Lemettinen SeinäjSU 5,13, 10) Kaisa Pukkinen VaasTo 5,10, 11) Inka Puumalainen MikkKV 4,97, 12) Anni Sinelampi LahdA 4,95.

Kuula: 1) Emilia Kangas SeinäjSU 14,69, 2) Sara Killinen LapVi 14,47, 3) Sanni Kuparinen JanJa 14,46, 4) Heidi Nevala KoskKai 14,11, 5) Linn Sund VasaIS 13,81, 6) Eerika Salomäki KeskiUYU 13,61, 7) Nelli Talvitie HyvsU 13,38, 8) Vera Töppärä UrjU 12,74, 9) Rebekka Sukselainen EspTa 12,36, 10) Meiju Eskelinen MaanMa 12,19, 11) Saara Porthan SiilPo 12,08, 12) Hanna Lammassaari LahdA 11,40, 13) Noora Savola TapE 11,07, 14) Emma Pääkkö VahdTui 10,42, 15) Nilla Rättyä JanJa 10,14, 16) Jane Lember NoormNo 10,07, 17) Emilia Rapinoja VeikkVei 9,91.

Moukari: 1) Sara Killinen LapVi 65,97, 2) Julia Kivinen KaustPV 63,36, 3) Kiia Siponen ÄänekU 58,82, 4) Emma Uosukainen EspTa 56,09, 5) Anni Sinelampi LahdA 55,10, 6) Anniina Witka SomE 51,50, 7) Saara Porthan SiilPo 51,30, 8) Pinja Pikkarainen RiihimKi 49,87, 9) Emma Pääkkö VahdTui 49,14, 10) Veera Sihvonen VirtU 48,85, 11) Emilia Rapinoja VeikkVei 46,95, 12) Anniina Leskelä KuusEV 45,75, 13) Elina Lappalainen VähänkVie 44,74, 14) Vera Töppärä UrjU 42,03, 15) Elina Verainen NousSu 39,55.

M16

800 m: 1) Atte Nevala KU-58 1.59,81, 2) Johannes Helander LimNM 2.00,78, 3) Tuure Haapanen TuUL 2.01,51, 4) Pyry Terä ValkKa 2.03,59, 5) Oskari Jacobsson KerU 2.04,44, 6) Frans Koivula SeinäjSU 2.06,72, 7) Iivo Kalajoki RaisKu 2.07,53, 8) Okko Vuorikoski LahdA 2.08,32.

2000 m ej: 1) Santtu Heikkinen LempKiYU 6.16,49, 2) Oskari Kangasniemi IkaalU 6.28,37, 3) Atte Ylipahkala KuivAu 6.42,19, 4) Onni Mäkelä KälvTa 6.49,10, 5) Aaro Ojala KuusKi 6.50,31, 6) Juha Niemelä OulPy 6.53,28, 7) Onni Koskela IkaalU 6.59,04, 8) Veikko Huuskonen PosPy 7.13,95, 9) Roope Niemi RekRai 7.25,17.

110 m aj (+1,3): 1) Tomi Laakso TapE 15,06, 2) Ibrahim El Mrabt EspTa 15,51, 3) Arttu Peltola JyväskKU 15,55, 4) Arttu Ahola JyväskKU 16,17, 5) Juuso Pyyhtiä LahdA 16,23, 6) Jeremi Siimes TuUL 16,63, Abdinain Moalin HIFK DNF, Tomas Capiten TampPy DNF.

5000 m kävely: 1) Jerry Jokinen NaantLöy 22.20,01, 2) Sulo Aalto JanJa 25.37,84, 3) Rasmus Lerstrand VasaIS 26.30,74.

Korkeus: 1) Joonatan Veijola HämeenlTa 187, 2) Otso Mikkilä ImU 184, 3) Aalto Friman HIFK 178, 4) Ehklu Htoo LapinlVe 175, 5) Karel Sylla JuankKuo 175, 6) Toni Appelqvist EsboIF 170, 7) Juho Kahelin OulPy 165, 7) Benjamin Oittinen PyhäsU 165, 9) Okko Savola TampPy 165,

Pituus: 1) Patrik Jakonen PorinYU 6,62, 2) Evangelos Spartiotis EspTa 6,53, 3) Ville Toivonen ÄhtU 6,43, 4) Aleksi Savolainen TampPy 6,25, 5) Atte Timgren HKV 6,23, 6) Dani Lirkki JyväskKU 6,23, 7) Ibrahim El Mrabt EspTa 5,94, 8) Vertti Kolkkala LiedPa 5,84, 9) Jeremi Siimes TuUL 5,73, 10) Roope Saari KuortKu 5,63, 11) Richard Liemula KuopRei 5,60, 12) Mikko Mäkipää YlöjU 5,55.

Kiekko: 1) Joonas Pulkkinen RistU 43,62, 2) Touko Puro LappVei 41,88, 3) Johannes Kiviranta KanksLei 41,71, 4) Kaius Kaleva EspTa 41,06, 5) Joona Tuusjärvi HIFK 40,65, 6) Toni Haapapuro PihtipTui 39,62, 7) Aaro Viitala EspTa 37,19, 8) Ilmari Pehkonen RekRai 36,53, 9) Kaius Kemppainen TuUL 36,47, 10) Aleksi Huotari PohjKoi 34,74, 11) Andrei Kiviharju EsboIF 34,05, 12) Teemu Tuura HaapajKi 30,05.

N16:

800 m: 1) Alisa Virtanen JyväskKU 2.12,15, 2) Veera Hakomäki SeinäjSU 2.12,91, 3) Enni Katajalaakso KannU 2.13,30, 4) Venla Marjanen KaipVi 2.18,00, 5) Helmi Peipinen OulPy 2.20,00, 6) Lotta-Maria Maine LauttLu 2.23,09, 7) Ella Kainulainen SavonlRie 2.30,46, 8) Suzette Finne IKFalken 2.32,71.

2000 m ej: 1) Heljä-Viivi Unkila TuUL 7.05,01, 2) Pinja Kotinurmi LahdA 7.13,97, 3) Janette Vänttinen PorvU 7.21,36, 4) Ella Kainulainen SavonlRie 7.39,79, 5) Alina Vuokila VeitsilKV 7.59,96, 6) Katri Saavalainen SysmSi 8.00,98, 7) Kaisla Keiski KälvTa 8.16,89, 8) Anni Jauhola AlatPi 8.28,91, 9) Emma Junno YlivKu 9.12,86.

100 m aj: (+1,8): 1) Tanja Kokkonen LappUM 13,69, 2) Sonja Stång KuivAu 13,81, 3) Vilma Mäki AlavU 14,06, 4) Niina Karttunen SavonlRie 14,20, 5) Essi Vehmaa LappUM 14,41, 6) Emilia Kiiski JoensKa 14,78, 7) Roosa Toivonen HKV 14,87, 8) Sani Rantalainen LappUM 14,92.

5000 m kävely: 1) Laura Kankkunen KeskiUYU 27.39,27, 2) Inka Sakkara ElimVau 29.49,19, 3) Maria Antola LaitJy 29.49,60.

Korkeus: 1) Milka Riiali ImU 168, 2) Venla Pulkkanen LahdA 165, 3) Erica Nyström KorPo 162, 4) Maiju Saukkosaari TampPy 162, 5) Peppi Siirtola HKV 155, 6) Nea Kylmänen NurmijYU 150, 7) Henna Jalovaara RiihimKi 150, 8) Wolferiina Mörönen TuUL 150, 8) Melina Riikonen NaantLöy 150, 10) Essi Kärhä NurmijYU 150, 11) Aino Takala NaantLöy 145, 12) Ella-Maria Vähäpassi NaantLöy 140, 13) Essi Leinonen TampPy 140,

Pituus: 1) Nea Lento TampPy 5,91, 2) Olivia Bojang VeitsilKV 5,64, 3) Alina Nissinen TampPy 5,59, 4) Enni Saarinen HämeenlTa 5,52, 5) Wilhelmiina Harju JyväskKU 5,40, 6) Neea Käyhkö SavonlRie 5,39, 7) Milla Pirkkalainen SavonlRie 5,39, 8) Sonja Stång KuivAu 5,29, 9) Noora Tiainen LappUM 5,10, 10) Wilma Jungar EsboIF 5,02, 11) Laura Koivukoski EurajVei 4,93, Stiina Kokkonen TampU DNS.

Kuula: 1) Annukka Saalismaa OulPy 14,78, 2) Eucabeth Kivikangas AlajA 14,19, 3) Veera Laamanen HeinI 13,91, 4) Ilona Vuori MarttMu 13,36, 5) Aada Koppeli JyväskKU 13,24, 6) Silja Kosonen SomE 12,45, 7) Peppi Siirtola HKV 12,45, 8) Noora Laakso JuvU 12,42, 9) Meri Elomaa TampPy 12,00, 10) Elina Männikkö KuivAu 11,93, 11) Daniela Sandås TuUL 11,78, 12) Riia Toivanen JuankKuo 11,43, 13) Liinu Salo ValkHa 11,05, 14) Emmi Uusitalo KarkkPo 10,89, 15) Venla Väliharju TampPy 10,82, 16) Rafaela Liski TuUL 10,46, 17) Eeva Laine LappUM 10,15, 18) Tuuli Kinnunen JoensKa 9,81.

Moukari: 1) Silja Kosonen SomE 64,25, 2) Aada Koppeli JyväskKU 63,17, 3) Minttu Kovanen SavonlRie 53,84, 4) Iida Uosukainen EspTa 51,43, 5) Eeva Laine LappUM 48,15, 6) Liinu Salo ValkHa 46,87, 7) Pinja Kianta LempKiYU 45,21, 8) Anni Vähäkoski TampU 43,50, 9) Wilma Sundqvist IFKraft 41,30, 10) Lara Långström SomE 40,88, 11) Ellen Bos VasaIS 40,38, 12) Elisa Huhta NurmijYU 37,47, 13) Silja Toivonen HämeenlTa 36,76, 14) Minttu Törnblom TampPy 36,27, 15) Tiia Lindgren PorinTa 34,74, 16) Milla Martikainen LieksU 33,56, 17) Saana Kankkunen VantSa 33,20, Veera Koskinen KaustPV NM, Tuuli Kinnunen JoensKa NM, Anni Liikanen KuusEV NM.