Julia Valtaselle keihään EYOF-kultaa 17-vuotiaiden SE:llä

Julia Valtaselle keihään EYOF-kultaa 17-vuotiaiden SE:llä

Suomen yleisurheilijoilla oli neljän mitalin päivä Nuorten Olympiafestivaaleilla Unkarin Györissa. Keihäässä Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen heitti kultaa 17-vuotiaiden SE-tuloksella 58,11, jonka lisäksi mitalisaldo kasvoi kolmella pronssilla. JKU:n Eemil Helander ylsi pronssille 2000 metrin esteissä omalla ennätyksellään 6.03,63, Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä pronssille korkeudessa omalla ennätyksellään 180 ja vielä poikien pikaviestijoukkue (Topias Laine, Lassi Kaukonen, Severi Mäntylä, Eero Hirvinen) pronssille ajalla 42,39.

Valtanen, 16, heitti voittoheittonsa viimeisellään. Hänen sarjansa oli 50,52-49,51-X-X-49,28-58,11. Mestaruus tuli jännittävien vaiheiden jälkeen. Neljännen kierroksen heitollaan hän olisi paikalla olleiden arvioiden mukaan siirtynyt jo johtoon, mutta keihäs tuli alas niin, ettei siitä jäänyt merkkiä ja heiton jälkeen nousi punainen lippu.

– Ihan huikeeta, en välttämättä ihan käsitä sitä vielä, että olen heittänyt niin pitkälle. Aluksi meni vähän huonommin, ei oikein lähtenyt, oli vähän jarrut päällä. Sitten muistin, että Micce (Ingberg) sanoi ennen harkkakentälle menoa, että viimeiselläkin on mahdollisuudet. Ajattelin, että nyt annetaan mennä, sitten heitettiin. En oikein tajunnut sitä punaista, se meni vähän ohi, Valtanen kertasi iloisena.

Valtasen aiempi ennätys 500 gramman keihäällä oli 56,71. 17-vuotiaiden aiempi SE 57,40 oli Elina Kinnusen nimissä vuodelta 2016.

Helander kuperkeikasta huolimatta ennätykseensä

Eemil Helander oli iloinen ennätyksestään. Hän juoksi ensimmäisen kierroksen joukon keskellä ruuhkassa, jonka jälkeen lähti vetotöihin saadakseen itselleen tilaa. Helander johti 1500 metriin asti. Sen jälkeen kärkikaksikko irtosi, mutta Helanderkin taisteli vielä hopeasta viimeiselle vesiesteelle asti. Siinä takajalka otti esteeseen kiinni, mistä seurasi kuperkeikka. Hän pääsi onnekseen nopeasti ylös ja sai pidettyä kolmannen tilan.

– Olen todella tyytyväinen. En mitalia osannut odottaa, olihan se mahdollista. Taktiikkana oli, että jos muut eivät pidä vauhtia, minä pidän. Vahvuuteni on kuitenkin hyvä matkavauhti, ei ollut oikein muita vaihtoehtoja, Helander sanoi.

Kähärä tuplamitalistiksi, pikaviestipojat pronssille

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä sai kisoista kaksi pronssia, kun perjantainen kolmiloikkamitali sai seurakseen samanvärisen korkeudessa.

–  Vauhti tuntu ihan hyvältä ja juoksu kulki hyvin. Mitali oli kyllä pieni yllätys, sillä en ollut tilastoissa kolmen parhaan joukossa ja muutenkin jalat olivat aika väsyneet, kun alla oli jo 3 kisapäivää. Onhan tämä nyt mahtava fiilis, kun saa kaksi mitalia kisoista jossa oli mukana Euroopan parhaat, Kähärä sanoi iloisena.

Poikien pikaviestijoukkueen nelikko oli yhtä hymyä pronssin jälkeen. Joukkue lähti matkaan luottavaisena, sillä välierässä vaihdotkin olivat sujuneet. Vaihdot olivat ehjiä ja riittivät pronssiin, johon nelikko oli tyytyväinen. – Pohkeen kanssa on ollut ongelmia, muttei juoksussa tuntunut. Tämä oli kisaviikon nopein suoritukseni. Meni aivan sairaan lujaa. Vaihdot menivät vähän pieleen, mutta ei se mitään, pronssia tuli, Kaukonen hehkutti.

Muista suomalaisista IK Falkenin Nathalie Blomqvist oli 1500 metrillä neljäs ennätyksellään 4.26,98 ja Vaasan Vasaman Oliver Kärki oli kolmiloikan kymmenes tuloksella 13,55. Blomqvist juoksi ensimmäisen kierroksen keskivaiheilla, tokan ja lähes kolmannen kierroksen keulilla ja lopulta taisteli neljänneksi parannettua kolmella sekunnilla ennätystään. Kärki oli venynyt hienosti jo loppukilpailuun päästäkseen. Hän hyppäsi ainoan mitatun hyppynsä ensimmäisellään, eikä selvinnyt jatkokierroksille.

Suomi sai EYOF-kilpailuista kaikkiaan 11 mitalia, joista yleisurheilijat ottivat kymmenen.

– Aivan mahtava viikonloppu. Isoimmat kiitokset yleisurheiluseuroille, joista nämä urheilijat tulevat sekä yleisurheilijoiden valmentajille. Täällä oli kypsiä nuoria kilpailemaan, mikä teki meidän työmme täällä helpoksi. Kaikki on toiminut hyvin, yleisurheilijoiden joukkueen johtaja Jaakko Erkinheimo sanoi.


Eemil Helander

Eemil Helander juoksi kuperkeikasta huolimatta ennätyksensä.


Pikaviestipojat EYOF

Topias Laine, Lassi Kaukonen, Severi Mäntylä ja Eero Hirvinen juoksivat pronssia pikaviestissä.


Jessica Kähärä

Jessica Kähärä saavutti EYOF-kisoissa kaksi pronssia, kolmiloikassa ja korkeudessa.