Jesse Lehto ja Inga Linna moukaroivat pisimmälle Kaustisella

Jesse Lehto ja Inga Linna moukaroivat pisimmälle Kaustisella

Moukarinheiton talvimestaruuskilpailut Kaustisella kertoivat lajin myönteisen kehityssuunnan jatkuvan. Erityisesti nuoret miehet ovat kehittyneet. Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jesse Lehto, Kiuruveden Urheilijoiden Tommi Remes ja Nokian Urheilijoiden Aleksi Jaakkola voittivat mestaruudet kovin tuloksin.

Hyvissä talvioloissa käydyt kilpailut Nikulan moukaristadionilla keräsivät runsaat 60 osallistujaa. Kärkinimistä olivat poissa ainoastaan David Söderberg, Tuomas Seppänen ja Merja Korpela.

Naisten sarjassa isäntäseuran Pohjan-Veikkojen Jenni Penttilä teki tasaisen sarjan ja ylti voittotulokseen 62,12. Häntä pidemmälle 62,67 heitti kuitenkin 22-vuotiaiden ikäluokassa Riihimäen Kiskon Inga Linna. Seuraaviksi sijoittuivat sisarukset Heli ja Tiina Rinnekari Nurmijärven Yleisurheilusta.

Miesten sarjassa Pohjan-Veikkojen Jesse Lehdon voittotulos 71,89 ilahdutti valmentajia ja kotikatsomoa, sillä tämän paremmin Lehto ei ole heittänyt kuin kerran viime kesänä. Toiseksi sijoittunut Esbo IF:n Joachim Koivu hävisi lähes viisi metriä.

Lehto arveli toisessa heitossaan olleen aineksia parempaankin. Hän vertasi tulostaan viimetalviseen ja sanoi olevan realismia, että ensi kesän tulos voisi tämän perusteella olla parikin metriä ennätystä pidempi. Arvokisaedustukset olisivat sitten bonusta, sopiva tuloskehitys on joka tapauksessa tärkeää.

 

Aleksi Jaakkola heitti kuusikiloista 76 metriä

Tommi Remeksen voittotulos 22-vuotiaiden miesten ikäluokassa 71,36 on oma uusi ennätys. Remes hävisi miesten mestari Lehdolle vain 53 senttiä ja oli silmin nähden tyytyväinen tulokseensa. Kuten monesti aiemminkin, Pyhäselän Urheilijoiden Markus Kokkonen tarjosi hyvän vastuksen tuloksella 69,76.

Vakuuttavan näytteen antoi Nokian Urheilijoiden Aleksi Jaakkola 19-vuotiaiden kuusikiloisella moukarilla, vaikka oli toipilaana revähdytettyään maajoukkueleirillä kolme viikkoa sitten reiden koukistajalihaksensa. Tärkeintä oli rikkoa 19-vuotiaiden MM-raja, minkä Jaakkola tekikin toisella heitollaan 76,38.

Loput suoritukset oli siten helppo jättää käyttämättä ja säästellä jalkaa. Puolassa pidettävät 19-vuotiaiden MM-kilpailut ovat ensi kesän päätähtäin. Jaakkola on jättänyt kuulantyönnön taakseen eikä haikaile haastaa Arttu Kangasta ja muita kuulamiehiä, vaikka laji potee lievää verenvähyyttä Suomessa.

Myös Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen osoitti harjoittelun maistuneen. Hänen ennätystuloksensa 17-vuotiaiden ikäluokassa kolmikiloisella moukarilla oli 66,98. Karhulan Katajaisten Krista Tervo voitti 19-vuotiaiden mestaruuden tuloksella 59,80. Tervon nimissä on 17-vuotiaiden Suomen ennätys 69,79.

Moukarinheiton talvimestaruuksista heitettiin tänä vuonna jo 30. vuotena peräkkäin.

(Pekka Kivelä.)

 

KAUSTINEN 20.2.2016 XXX Moukarinheiton talvimestaruuskilpailut

Miehet,

Moukari: 1) Jesse Lehto KaustPV 71,89 (kkk), 2) Joachim Koivu EsboIF 67,05, 3) Mats Granö OP 66,71, 4) Petri Rautio AlavVi 63,01, 5) Markus Granö PedersFa 59,97, 6) Simon Solvin PedersFa 58,67.

M22 Moukari: 1) Tommi Remes KiuruvU 71,36, 2) Markus Kokkonen PyhäselU 69,76, 3) Henri Liipola SomEsa 66,49, 4) Joni Syrjälä TP 61,74, 5) Aapo Laine KristU 61,17, 6) Jani Pihkanen SomEsa 51,15.

M19 Moukari (6 kg): 1) Aleksi Jaakkola NokU 76,38, 2) Roope Auvinen SjuIF 67,52, 3) Otso Puro LappajVe 55,98.

M17 Moukari (5 kg): 1) Veikka Koskinen KauhajKa 63,90, 2) Victor Hongell KronÅs 60,86, 3) Juhana Karjanlahti AlajAn 53,67, 4) Marko Kitula TöysVe 52,19, 5) Oskari Kaarila NurmijYU 43,37.

Naiset,

Moukari: 1) Jenni Penttilä KaustPV 62,12.

N22 Moukari: 1) Inga Linna RiihimKi 62,67 (kkk, parempi kuin naisten mestari), 2) Heli Rinnekari NurmijYU 58,79, 3) Tiina Rinnekari NurmijYU 58,31, 4) Mira Kitula TöysVe 55,65, 5) Mette Snellman KarhulKa 53,62, 6) Jennifer Söderlund MalaxIF 39,29.

N19 Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 59,80, 2) Johanna Witka SomEsa 53,45, 3) Essi Levelä-Pohjala TöysVe 48,11.

N17 Moukari: 1) Kiira Väänänen VarpaisjVi 66,98, 2) Helena Leveelahti VirtainU 57,58, 3) Sara Mehtomaa OP 55,49, 4) Julia Kivinen KaustPV 54,79, 5) Lotta Koponen MaaningMa 49,13, 6) Janina Ylinen KauhajKa 46,94, 7) Unna Sinivuori JKU 45,17.

Kansalliset kilpailut:

Pojat,

Moukari (4 kg): 1) Vesa Leveelahti 15 VirtainU 54,00.

Moukari (3 kg): 1) Jony Lindeman 13 KristU 57,38.

Tytöt,

Moukari (3 kg): 1) Kiia Siponen 15 ÄänekU 52,70, 2) Anniina Witka 15 SomEsa 47,61, 3) Elisa Heikkala 14 KaustPV 45,65.