Jenni Kangas heitti kauden parhaansa

Jenni Kangas heitti kauden parhaansa

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Jenni Kangas voitti Orimattilan Tähtikisojen naisten keihäänheiton kauden parhaalla tuloksellaan 59,86. Toiseksi sijoittunut Ruotsin Elisabeth Lithell nakkasi 52,52.

Kankaan ennätys on 60,70. Hän voitti viikko sitten Kalevan kisoissa kultaa. Kangas yritti vielä sen jälkeen seuraavana päivänä MM-kilpailuihin oikeuttavaa tulosta.

-Kauden paras tuli tänään kesän kovimman rutistuksen jälkeen, Kangas iloitsi.

Kangas jäi tavoitteenaan olleesta MM-kisapaikasta noin metrin.

-Harmitti tänäänkin niin paljon, että oli vaikeuksia koota ajatuksia ennen kilpailua, Kangas tunnusti.

Vielä on kuitenkin kesää ja kilpailuja jäljellä.

-Kuntoni on nousussa ja tuntuu siltä, että varastossa on jäljellä pitkiä heittoja. Jahtaan ennätystäni jokaisessa loppukesän kilpailussani, Kangas lupasi.

Ollikainen kukisti Bäckin väsyneiden miesten kamppailussa

Miesten pituushypyn voitti Helsingin Kisa-Veikkojen Roni Ollikainen tuloksella 753.

-Juoksu kulki hyvin, mutta lankulla hyppy kuoli, kun mies meni kasaan. Ponnistus oli liian hätäinen ja kädet heilauttivat hypyn liian aikaisin alas. Seuraavaksi kilpailutauon aikana treeniä ja sitten loppukauden kilpailuissa tavoitteena kahdeksan metriä, Ollikainen kertoi.

Hallitseva Suomen mestari Vasa IS:n Kristian Bäck ponkaisi toiseksi tuloksella 740.

-Pitkä kilpailuputki väsyttää. Lantio vuotaa ja muutenkin löysää hyppäämistä. Olosuhteet olivat hyvät. Hyppääminen oli miehestä kiinni. Pidän taukoa kilpailemisesta ja sitten kahdeksan metrin kimppuun, Bäck kertoi.

Arttu Kangas räjähtävillä treeneillä 20 metrin kimppuun

Hallitseva Suomen mestari Kankaanpään Seudun Leiskun Arttu Kangas voitti miesten kuulantyönnön tuloksella 19,26. Toiseksi pukkasi Viron Kristo Galeta tuloksella 19,14.

-Se oli ihan perustulos, ei mikään ihmeellinen. Seuraavat kaksi viikkoa teen kovia irtiottotreenejä. Nostelen punttisalilla isoja rautoja. Sitten Lappeenrannan Eliittikisoissa ja Ruotsi-maaottelussa yritän työntää yli 20 metriä, Kangas kertoi.

Hallitseva Suomen mestari Karhulan Katajaisten Krista Tervo linkosi naisten moukarinheitossa toiseksi tuloksella 65,88. Viron Anna-Maria Orel voitti tuloksella 66,86. Tervo on heittänyt tänä kesänä ennätyksekseen 68,27.

Miesten kiekonheiton voitti yhdeksän vuoden takainen olympiavoittaja Viron Gerd Kanter tuloksella 61,40. Naisten kiekon ykkönen oli Viron Kätlin Töllason tuloksella 53,87.

Lahden Ahkeran Viivi Avikainen voitti naisten 100 metrin aitajuoksun ajalla 13,38. Miesten 100 metriä voitti Mikkelin Kilpa-Veikkojen Viljami Kaasalainen ajalla 10,78. Savonlinnan Riennon 17-vuotias Reetta Joronen oli naisten 800n metrin nopein ajalla 2.09,97.

(Jyrki Repola.)

 

 

Orimattilan Tähtikisat 29.7.2017

 

M 100m 1) Viljami Kaasalainen MikkKV 10,78, 2) Samir Demnati OrimJy 10,98.

M 800m 1) Wilho Hautala LahdA 1.56,34.

M Seiväs 1) Robin Nool EST 520, 2) Veeti Vesalainen LahdA 420, 3) Miikka Metsäkangas LahdA 380, Aleksi Saarelainen EspTa NH.

M Pituus 1) Roni Ollikainen HKV 7,53, 2) Kristian Bäck VasaIS 7,40, 3) Juha Sola NaantLöy 7,27, 4) Topias Koukkula KangU 7,25, 5) Joona Kokkola ValtVa 7,23, 6) Konsta Kauppinen OrimJy 7,20.

M Kuula 1) Arttu Kangas KanksLei 19,26, 2) Kristo Galeta EST 19,14, 3) Jander Heil EST 17,17, 4) Eetu Kangas SeinäjSU 14,08.

M Kiekko 1) Gerd Kanter EST 61,40, 2) Olli Takala LahdA 53,33, 3) Ville Kivioja NokU 52,89, 4) Teemu Poikolainen JoensKa 52,02, 5) Jouni Helppikangas OrimJy 50,74, 6) Eetu Kangas SeinäjSU 40,38.

M Moukari 1) Joachim Koivu EsboIF 65,91, 2) Joni Syrjälä TampPy 63,36, 3) Fredrik Fröberg SjundeåIF 62,11.

M Keihäs 1) Magnus Kirt EST 86,06, 2) Keshorn Walcott TTO 85,22, 3) Tero Pitkämäki SeinäjSU 81,96, 4) Sami Peltomäki AlajA 74,19, 5) Braian Toledo ARG 73,69, 6) Toni Lifländer ImU 71,44, 7) Pasi Kuusinen HeinI 68,42, 8) Mohamed Kaida QAT 68,32.

N 100m 1) Sanni Mahonen KeskiUYU 12,03, 2) Minna Laukka JyväskKU 12,12, 3) Emmi Mäkinen JyväskKU 12,36, 4) Viivi Avikainen LahdA 12,46, 5) Anne-Mari Lehtiö KU-58 12,48.

N 800m 1) Reetta Joronen SavonlRie 2.09,97, 2) Moona Korkealaakso LappUM 2.11,81, 3) Jemina Forss TampPy 2.12,73, 4) Pinja Kotinurmi LahdA 2.12,99, 5) Maria Murtorinne KuopRei 2.13,49, 6) Moona Latvala HKV 2.13,64, 7) Henni Tofferi ViipU 2.13,73.

N 100m aidat: (+1,6) 1) Viivi Avikainen LahdA 13,38, 2) Janette Rinne HKV 14,22, 3) Maria Huntington TampPy 14,40.

N Seiväs 1) Laura Ollikainen VarkKV 390, 2) Jatta Salmela VasaIS 390.

N Kolmiloikka 1) Elina Kostiainen VihdVie 12,28, 2) Liisa Naskali NokU 12,03.

N Kiekko 1) Kätlin Tõllasson EST 53,87, 2) Niina Kelo KeskiUYU 45,68, 3) Tuula Penttinen PuumVi 45,36, 4) Milla Kelo KeskiUYU 39,13.

N Moukari 1) Anna-Maria Orel EST 66,86, 2) Krista Tervo KarhKa 65,88, 3) Inga Linna RiihimKi 62,33, 4) Tiina Rinnekari NurmijYU 61,30, 5) Johanna Witka SomE 60,39, 6) Mette Snellman KarhKa 55,52.

N Keihäs 1) Jenni Kangas SeinäjSU 59,86, 2) Elisabeth Lithell SWE 52,52, 3) Jelena Jaakkola SoinSi 51,58, 4) Sanni Utriainen TampPy 51,32, 5) Sanne Erkkola TuUL 50,28, 6) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 48,46, 7) Niina Kelo KeskiUYU 46,99, 8) Meri Rautamies KarhKa 46,93.

 

 


kristian_back.jpg