Jarkko Järvenpää huippuvauhdissa Karhu-viestissä – JKU paras seurajoukkue

Jarkko Järvenpää huippuvauhdissa Karhu-viestissä – JKU paras seurajoukkue

Suomen suurin maantieviesti Karhu-viesti juostiin tänä vuonna Raumalta Poriin jo 41:nnen kerran. Päivän hahmo oli Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää, joka ankkuroi Pihlajalinnan urheiluklinikan miesten viestin voittoon. Järvenpää juoksi oman osuutensa reilusti alle 29 minuutin vauhtia 10 kilometrille.

Paras seurajoukkue sekä miesten että naisten sarjoissa oli Jyväskylän Kenttäurheilijat. Seurajoukkueiden ohella viestiin osallistui suuri joukko erilaisia työpaikka- ja muita yhdistelmäjoukkueita. Yhteensä maaliin saapui 178 joukkuetta, joita edusti kaikkiaan 1118 juoksijaa.

Miesten seitsenosuuksisessa 49,8 kilometrin viestissä Pihlajalinnan urheiluklinikka ja Jyväskylän Kenttäurheilijat taittoivat tasatahtia kärjessä kolme ensimmäistä osuutta, kunnes Pihlajalinnan Antti-Pekka Niinistö karkasi neljännellä osuudella.

Pohjolan Juoksijat vaani neljä ensimmäistä osuutta vajaan puolen minuutin päässä kärjestä kolmantena, mutta Mikko Tolosen ja Kari Poutiaisen mainioiden viidennen ja kuudennen osuuden ansiosta se nousi jopa johtoon.

10,5 kilometrin ankkuriosuudella Pihlajalinnan Jarkko Järvenpää oli kuitenkin aivan omaa luokkaansa ja saapui maaliin lähes neljä minuuttia ennen Pohjolan juoksijoita, joka löi JKU:n 24 sekunnin erolla. Järvenpää juoksi ankkuriosuuden upeasti 30.15, mikä 10000 metrin matkalla merkitsee vähintään tulosta 28.48.

 

Järvenpää kehui joukkuekilpailun luonnetta

– Suomessa ei kovin usein pääse kokemaan joukkuehenkeä kestävyysjuoksussa. Karhu-viestissä se on olennainen osa tapahtumaa! Mekin teetimme kisaa varten kisapaidat ja viestiin latautuminen tiivistyi joukkueen yhteiseen kokoontumiseen Raumalla, Järvenpää kertoi juuri ennen matkaan lähtöä.

Pihlajalinnan voittajajoukkueessa juoksivat Järvenpään ja muiden kokeneiden maajoukkuemiesten ohella vasta 17-vuotias Leevi Keronen ja 16-vuotias Julius Mäkinen.

Naisten viisiosuuksisessa 34,7 kilometrin viestissä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden viisikko oli ylivoimainen lyöden toiseksi sijoittuneen LJ-Kilpikonnat kuuden minuutin erolla. JKU:n voittajajoukkueessa juoksi mm. kolme nuorta lahjakkuutta 16-vuotias Lotta Mäkinen, 15-vuotias Alisa Virtanen ja 14-vuotias Venla Saari.

Miesten sarjassa 10:nneksi sijoittuneen Kauhajoen maratoonareiden kuudennen osuuden juoksi 64-vuotias Kaarlo Maaninka, joka oli yhä osuutensa 11:nneksi nopein. 38 vuotta sitten Moskovan olympiakisoissa Maaninka palkittiin 10000 metrin juoksun hopeamitalilla ja 5000 metrin juoksun pronssimitalilla.

(Mikko Nieminen. Suomen Ylesurheiluarkisto SYUA.)

 

RAUMA – PORI 7.4.2018 XLI Karhu-viesti

Miehet,

49,8 km maantieviesti: 1) Pihlajalinnan Urheiluklinikka 2.35.26 (Tuomas Jokinen TuWe, Leevi Keronen LempKi, Markus Välimäki KylmäkVe, Antti-Pekka Niinistö LA, Pasi Huhtala TP, Julius Mäkinen TP, Jarkko Järvenpää TP), 2) Pohjolan Juoksijat 2.39.13 (Markku Nikkanen LimingNM, Rami Oravakangas YlikiimNM, Jani Ylisaukko-oja RovanAA, Miika Tenhunen NivalU, Mikko Tolonen OP, Kari Poutiainen LimingNM, Jaakko Leinonen YlikiimNM), 3) JKU 2.39.37 (Otto Kaario, Eemil Helander, Aleksi Niemelä, Timo Valkonen, Jonathan Kilpelä, Jussi Eskola, Miika Takala), 4) TuUL 2.45.17, 5) FinMR 2.49.51, 6) Team Toyota 2.54.34, 7) Antin Talli 2.54.49, 8) VaajakKu 2.55.56.

Naiset,

34,7 km maantieviesti (Eurajoki – Pori): 1) JKU 2.10.37 (Oona-Mari Hakulinen, Lotta Mäkinen, Alisa Virtanen, Venla Saari, Tiina Föhr), 2) LJ-Kilpikonnat 2.16.40, 2) Team Ice Power 2.17.10, 4) Team Honkasalo 2.18.33, 5) MiKV 2.19.45, 6) Runner’s Club 2.21.49, 7) FinMR 2.28.18, 8) Porin Nopsa 2.30.15.

Parhaat osuusajat:

Miehet,

1. osuus 9,4 km: 1) Tuomas Jokinen TuWe 29.10, 2) Otto Kaario JKU 29.11, 3) Henri Ansio FinMR 29.12.

2. osuus 7,9 km: 1) Matti Rauma TuUL 24.46.

3. osuus 5,2 km: 1) Jani Ylisaukko-oja RovanAA 17.16.

4. osuus 6,3 km: 1) Antti-Pekka Niinistö LA 19.27.

5. osuus 5,5 km: 1) Jonathan Kilpelä JKU 16.55.

6. osuus 5 km: 1) Kari Poutiainen LimngNM 16.33.

7. osuus 10,5 km: 1) Jarkko Järvenpää TP 30.15, 2) Miika Takala JKU 32.50, 3) Joonas Harjamäki VU 33.36.

Naiset,

1. osuus 7,4 km: 1) Heljä-Viivi Unkila TuUL 26.34, 2) Mona Jäppinen HKV 26.41, 3) Oona-Mari Hakulinen JKU 27.36.

2. osuus 6,3 km: 1) Moona Latvala HKV 24.22.

3. osuus 5,5 km: 1) Alisa Virtanen JKU 20.12.

4. osuus 5 km: 1) Venla Saari JKU 18.53.

5. osuus 10,5 km: 1) Tiina Föhr JKU 38.48, 2) Pauliina Utriainen LA 39.03, 3) Paula Tukiainen VU 40.07.

Tulospalvelu: