Jalkavaivat pilasivat kesän harjoittelun, Hyryläinen jää pois EM-kisoista

Jalkavaivat pilasivat kesän harjoittelun

Maratoonari Anne-Mari Hyryläinen jää pois yleisurheilun elokuisista EM-kisoista. Hyryläinen on kärsinyt keväästä lähtien jalkavaivoista, jotka ovat vieneet pohjan EM-kisoihin tähtäävältä harjoittelulta.

– Olen pystynyt harjoittelemaan jonkin verran, mutta en läheskään sellaisella tasolla, että pystyisin kilpailemaan EM-kisoissa tyydyttävästi. Siksi olen päättänyt, etten lähden EM-kisoihin, Hyryläinen sanoo.

Hyryläisen ongelmat alkoivat toukokuun puolivälissä Lontoossa 10 000 metrin Euroopan cupissa. Juoksuun valmistautuessa hänelle tuli toiseen pohkeeseen kaksi repeämään. Ne toivat harjoittelun taukoa ja poikivat lisää ongelmia.

– Kun pääsin taas harjoittelemaan, varoin toista pohjetta ja se toi ongelmia toiseen jalkaan, Hyryläinen sanoo.

Hyryläisen toiveissa on palata normaaliin harjoitusrytmiin syksyllä.

– Nyt pidän kahden viikon juoksutauon ja alan sen jälkeen suunnitella jatkoa. Ura jatkuu, mutta mitkä ovat seuraavat tavoitteet, niistä tehdään päätöksiä syksymmällä, Hyryläinen sanoo.

Hyryläinen, 39, oli talvella ja keväällä huippukunnossa. Hän juoksi tammikuussa maratonin ennätyksekseen 2.28.53 ja viiletti keväällä Berliinissä puolimaratonin 1.11.04.

Hyryläinen on ollut yleisurheilun EM-, MM- ja olympiajoukkueissa vuodesta 2015 lähtien.