Jaakkola kävi polvileikkauksessa, ei uhkaa kesän kisoja

Jaakkola kävi polvileikkauksessa

Polvileikkaus muutti moukarinheittäjä Aleksi Jaakkolan ensi kauteen tähtäävän harjoittelun toviksi kuntoutukseksi. Polven operoi ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Ilkka Tulikoura.

– Sisäkierukka oli vasemmasta polvesta irti. Se laitettiin kiinni. Siellä oli myös rustovaurio, Jaakkola kertoo.

– Pariin viikkoon ei saa treenata lainkaan ja neljä viikkoa mennään keppien kanssa. Kolmeen kuukauteen ei saa tehdä minkäänlaisia jalan kiertoliikkeitä.

Tulikouran mukaan Jaakkola voi aloittaa ohjeiden mukaisen kuntouttamisen heti. Ilman takaiskuja, Jaakkola nähdään ensi kesän kisoissa.  

– Täytyy koettaa suunnitella asiat niin, että tavoitteeksi laitettuihin oman ikäluokan EM-kisoihin mennään ja olen niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista tästä tilanteesta huolimatta, Jaakkola sanoo.

Nokian Urheilijoita edustava Jaakkola, 19, on lajinsa kotimainen huippulupaus. Hän heitti viime kesänä junioreiden MM-kisoissa kolmanneksi ja siirsi kuuden kilon moukarilla ennätyksensä lukemiin 80,54. Miesten moukaria hän heitti 73,77.

Jaakkolan on määrä aloittaa asepalvelus tammikuussa. Se saattaa kuitenkin siirtyä.