Innosta lapsia, kouluta ohjaajia, Keiju Junior Juoksukoulusta on moneksi

Uudistuneesta Keiju Junior Juoksukoulusta on moneksi. Se tarjoaa seuralle valmiin konseptin lasten juoksukoulutoimintaan, juoksutapahtumiin ja ohjaajille koulutusta. Toimintaan osallistuva seura voi myös hakea toiminnan tehostamiseen satojen eurojen stipendiä.

Kuinka Keiju Junior Juoksukoulu on muuttunut, projektivastaava Matti Hannikainen?

- Keiju Junior Juoksukoulu on yhä 6-12-vuotiaille lapsille suunnattu 5-10 kerran juoksukoulukonsepti. Sitä voi hyödyntää perustoimintana oman seuran junioreille tai avoimena harjoituksena paikkakunnan lapsille. Konseptia on nyt täydennetty ja monipuolistettu Maastot-, Tähtitreenit- ja Yleisurheilupäivä –tapahtumilla, Hannikainen sanoo. 

Seura voi järjestää näitä tapahtumia erikseen tai ottaa ne kaikki osaksi perustoimintaansa.Maastot on maastojuoksutapahtuma, jossa järjestäjän apuna on juoksukoulun tapaan manuaali. Sieltä löytyy rutkasti vinkkejä tapahtuman järjestämiseen.

- Keiju Junior Juoksukoulu Maastot -tapahtumaan kuuluu erillinen Keiju Junior Juoksukoulu lämmittelyrata. Se on lapsille mieluinen paikka ja hyvä tapa opettaa verryttelyn tapaisia käytäntöjä, Hannikainen sanoo.

Tähtitreenissä oman seuran nuori kilpaurheilija tai yleisen sarjan urheilija vetää seuran junioreille kolme harjoitusta: fysiikka -ja taitoharjoituksen sekä kolmannen harjoituksen, jossa hän esittelee lempitreenejään. 

- Tähtitreenistä on syytä vinkata paikalliselle medialle. Urheilijan olisi hyvä tehdä kokemuksistaan lyhyt video-/teksti-blogi. Se julkaistaan Nuorisoyleisurheilun kanavissa, Hannikainen kertaa.

Koulutus alkaa helmikuussa

Yleisurheilupäivä voi olla seuran toimintakauden avaustapahtuma tai seuran syksyinen kauden päätöstapahtuma, jossa paikkakunnan lapset kutsutaan tutustumaan juoksemiseen ja seuran toimintaan.

- Tapahtumassa on tarjolla Keiju Junior Juoksukoulun juoksutaitorata ja erilaisia muita yleisurheilupisteitä, Hannikainen kertoo.

Keiju Junior Juoksukoulun toteutuksesta vastaa koulutettu ohjaaja – muita tapahtumia voi järjestää ilman koulutustakin. Koulutuksia on tarjolla Lahdessa (13.2.), Oulussa (10.4.) ja Joensuussa (16.4.). Koulutukseen voivat osallistua lasten yleisurheiluohjaajakurssin käyneet.

- Monipuolisista koulutuksista löytävät uusia, käytännöllisiä vinkkejä myös kokeneemmat ohjaajat, Hannikainen muistuttaa.

Keiju jakaa stipendejä

Juoksukoulutoiminnan nimikkokumppani Keiju jakaa 25 toiminnassa mukana olevalle seuralle lisäpanostuksiin 300-500 euron stipendin. 

- Kaikkien kannattaa hakea stipendejä. Ne jaetaan hakemusten perusteella, Hannikainen kertoo.

 Lisätietoja:

Keiju Junior Juoksukoulun toimintamuotoihin voi tutustua osoitteessa:

http://www.yleisurheilu.fi/nuoriso/junior-juoksukoulu/toteutus

Toimintaa toteuttaville myönnetään stipendejä (300-500 euroa) hakemuksien perusteella; Keiju Junior Juoksukoulu –stipendihaku

http://www.yleisurheilu.fi/lapset-ja-nuoret/juoksukoulu-junior/stipendihaku

Koulutuksien yhteyteen koulutusinfo ja ilmoittautuminen:

http://www.yleisurheilu.fi/lapset-ja-nuoret/juoksukoulu-junior/koulutukset

Yleisurheilurekisterissä

Koulutukset talvi/kevät 2016  (2016KJJKEVAT)

Ilmoitus järjestämisestä 2016 (2016KJJ)

Stipendin haku 2016 (2016KJJSTIPENDI)

21.01.2016 - 12:58