Ilmajoen Kisailijat koulutti Family Fresh-stipendillä viisi uutta ohjaajaa

Ilmajoen Kisailijoiden ympärivuotinen yleisurheilukoulutoiminta vahvistui hiljattain viidellä uudella ohjaajalla. Family Freshin myöntämä koulutusstipendin avulla oppia kartuttaneet ovat vielä itsekin varsin nuoria.

- Kolme 15-vuotiasta nuortamme kävi lasten yleisurheiluohjaajakurssin ja kaksi vanhempaa sitä seuraavan, nuorten yleisurheiluohjaajakurssin. He kaikki ovat mukana ympärivuotisessa yleisurheilukoulutoiminnassamme, Ilmajoen Kisailijoiden nuorisopäällikkö Maria Saari kertoo.

Koulutusstipendi tuli pienelle seuralle tarpeeseen.

- Stipendi kattoi ison osan koulutusten kuluista. Sen avulla pystyimme katsomaan, millaista koulutusta tarvitsemme ja lähettämään nuoret hankkimaan sitä.

Ilmajoen Kisailijoiden kouluikäisten lasten yleisurheilukoulussa on mukana kymmenkunta lasta. 4-6-vuotiaiden kesän temppukerho veti mukaan kolmisenkymmentä pientä liikkujaa. Itsekin seuravalmentajatutkinnon käynyt Saari pitää yleisurheilun parissa kouluttautumista erittäin suositeltavana.

- Koulutuksesta tarttuu aina hyödyllisiä ohjausideoita mukaan. Se vahvistaa osaamista ja lisää luottamusta omiin taitoihin.

27.01.2016 - 14:36