IAAF julkaisi Lontoon MM-kisojen tulosrajat

Jalava arvioimaan Euroopan ennätysten luotettavuutta

Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) julkaisi tulosrajat Lontoon MM-kisoihin. Suomen Urheiluliitto (SUL) vahvistaa oman MM-kisojen valintajärjestelmän tulosrajoineen 22. joulukuuta mennessä.

Tuloksentekoaika on kuluvan vuoden lokakuun alusta tulevan vuoden heinäkuun 23. päivään asti. Maantielajeissa tuloksentekoaika alkoi jo kuluvan vuoden alusta.

– Lontoon kisojen tulosraja on 24 lajissa kovempi kuin mitä se oli edellisissä MM-kisoissa Pekingissä 2015. Miesten 100 ja 200 metrillä ja 1500 metrillä se on myös kovempi kuin Suomen ennätys. Sama tilanne on naisten moukarissa ja korkeushypyssä, sanoo Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen.

Pekingin MM-kisojen tapaan urheilijoita täydennetään Lontoon kisojen lajeihin tulosrankingin perusteella, jos tulosrajojen kautta ei saada kuhunkin lajiin haluttua määrä urheilijoita. Lontoossa kilpaillaan 4.-13. elokuuta.

MM-kisojen tulosrajoissa on pieniä muutoksia molempiin suuntiin myös verrattuna Rion olympialaisten tulosrajoihin. Miesten keihäänheitossa tulosraja on sama 83 metriä kuin Rion olympialaisissa. Naisten keihääntulosraja on pudonnut 62 metristä lukemiin 61,40.

Miesten moukarissa tulosraja putosi metrillä 76 metriin. Naisten moukarinheiton tulosraja pysyi 71 metrissä. Naisten kolmiloikassa tulosraja on nyt 14,10. Rion kisoissa se oli viisi senttiä enemmän. Miesten pituushypyn tulosraja pysyi lukemissa 815.

Naisten seiväshypyssä tulosraja nousi Rion rajoihin nähden viidellä sentillä 455:een. Miesten raja on 570. Naisten korkeushypyssä raja nousi sentillä 194:ään.

Miesten ja naisten 400 metrin aidoissa Lontoon rajat ovat 49,35 ja 56,10, kun Rion kisoissa ne olivat 49,40 ja 56,20. Naisten 100 metrin aitojen tulosraja kiristyi lukemiin 12,98, kun Rion kisoissa se oli 13 sekuntia. Miesten pika-aidoissa Lontoon raja on 13,48.

Naisten 3000 metrin esteiden raja on nyt 9.42,00, kun se Rion kisoihin oli 9.45,00.

IAAF:n tulosrajat Lontoon MM-kisoihin (4.-13.8. 2017)

Men Event Women
10.12 100m 11.26
20.44 200m 23.10
45.50 400m 52.10
1:45.90 800m 2:01.00
3:36.00 (3:53.40) 1500m (Mile) 4:07.50 (4:26.70)
13:22.60 5000m 15:22.00
8:32.00 3000m SC 9:42.00
13.48 110m H /100m H 12.98
49.35 400m H 56.10
2.30 High Jump 1.94
5.70 Pole Vault 4.55
8.15 Long Jump 6.75
16.80 Triple Jump 14.10
20.50 Shot Put 17.75
65.00 Discus Throw 61.20
76.00 Hammer Throw 71.00
83.00 Javelin Throw 61.40

Maantielajien tulosrajat IAAF on julkistanut aiemmin. Samoin kymmenottelun ja seitsenottelun tulosrajat, jotka ovat 8100 ja 6200 pistettä ja miesten ja naisten 10 000 metrin rajat, jotka ovat 27.45,00 ja 32.15,00.  SUL:n maantielajien tulosrajat löytyvät tästä linkistä