IAAF ei hyllyttänyt kävelyn kuninkuusmatkaa, Partanen: Helpottava tieto

Nuori

Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallitus (IAAF) päätti Lontoossa, että yleisurheilun arvokisaohjelma pysyy toistaiseksi ennallaan. Se tarkoittaa käytännössä, että 50 kilometrin kävely ei putoa MM-tai olympiaohjelmasta kuluvalla olympiadilla. IAAF:n hallitus käsitteli kokouksessaan myös Tokion 2020 olympiaohjelmaa yleensä.

Miesten 50 kilometrin paikka vuoden Tokion olympiaohjelmassa otettiin IAAF:n käsittelyyn Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) esityksestä. KOK näkee kävelyn ja erityisesti 50 kilometriä yleisurheilun olympiatarjonnasta vähiten kiinnostavana ja liian pitkänä kilpailuna varsinkin nuorelle yleisölle.

– IAAF:n urheilijavaliokunnan perusteltu näkemys lajin säilyttämiseksi painoi vaakakupissa. 50 kilometrin kävelyä harrastetaan joka puolella maailmaa. Rion olympialaisten kärkinelikosta löytyi edustaja neljästä maaosasta ja kymmenen parhaan joukossa oli yhdeksän kansallisuutta ja lisäksi edustaja viidennestä maanosasta, hallituksen jäsen Antti Pihlakoski kertasi IAAF:n päätöksen perusteita.

IAAF:n kävelykomitea käsitteli KOK:n näkemystä ja mietti erilaisia tapoja, joilla 50 kilometriä korvattaisiin. IAAF:n hallituksen kokouksessa esillä oli vain vaihtoehto, jossa miehet ja naiset kävelisivät henkilökohtaisena matkana puolimaratonin, eli rapiat yli 21 kilometriä. IAAF:n hallitus päätti kuitenkin pysyä nykyisessä arvokisojen lajiohjelmassa.

– Fyysisesti ja henkisesti erittäin vaativalla lajilla on vannoutunut monikansallinen kannattajajoukkonsa, joten puheet sen kiinnostamattomuudesta eivät perustu faktoihin, Pihlakoski sanoo.

Partanen: Miksei kehitetä lajia?

– Ehdottomasti helpottava tieto, elokuisten Lontoon MM-kisojen 50 kilometrille valmistautuva kilpakävelijä Aku Partanen sanoo.

Partanen ihmettelee koko prosessia, kuinka 50 kilometrin paikkaa arvokisoissa on käsitelty.

– Jos kerran on sellainen tilanne, että 50 kilometrin kävely ei jostain syystä kiinnostaisi yleisöä, miksei kysytä, miten lajia voisi uudistaa, eikä olla ensimmäisenä lopettamassa sitä.

Partasen mukaan urheilijoilta löytyisi ajatuksia, kuinka lajin kiinnostavuutta voitaisiin lisätä.

– Vallun (Valentin Kononen) ja Jarkon (Kinnunen) kanssa on puhuttu, että esimerkiksi kierroksella ohitettavat voitaisiin ottaa kilpailusta syrjään. Kun meillä on maakosketussääntö, ehkä kengän pohjassa voisi olla sensori, joka mittaa sitä, Partanen heittää esimerkkejä.

Miesten 50 kilometrin säilyttämisen puolesta kerättiin tukilista, jossa allekirjoittajina oli useita lajin kansainvälisiä huippunimiä. Laji oli olympiakisojen ohjelmassa ensimmäisen kerran Los Angelesissa 1932. Sittemmin se on pysynyt ohjelmassa lukuun ottamatta vuoden 1976 Montrealin olympialaisia.