Huntington, Leveelahti ja Lehikoinen hioivat EM-kuntoaan nuorten SM-kilpailuissa

Huntington

22-vuotiaiden nuorten ja 19-vuotiaiden junioreiden Suomen mestaruuksista kilpaillaan koko viikonlopun Laitilassa. Perjantaina tekivät hyviä tuloksia mm. Berliinin EM-kilpailuihin valitut Maria Huntington, Helena Leveelahti ja Viivi Lehikoinen. Enni Nurmi käveli 5000 metriä kauden kotimaiseen kärkiaikaan.

LIVE-Tulospalvelu:

 

Pikku-Elmo hyppäsi tyhjyydestä korkeushypyn yllätysmestariksi!

Jymy-yllätys mestaruuskilpailuiden avauslajissa: 19-vuotiaiden nuorukaisten korkeushypyn mestaruuden voitti yllättäen Lappajärven Veikkojen Tarmo Savola ennen Tampereen Pyrinnön Daniel Kososta, jolla oli 20 senttiä parempi tilastotulos.

Savola paransi ennätystään kahdeksan senttiä tulokseen 198. Vielä alle kuukausi sitten hänen ennätyksensä oli vain 165 senttiä! Tarmon isoveli Elmo Savola edustaa tällä viikolla Suomea Berliinin EM-kilpailuiden kymmenottelussa.

 

Elina Kakko ylitti 182 ja Matias Mustonen 210

22-vuotiaiden naisten korkeushypyn voitti Perttelin Peikkojen moniottelija Elina Kakko kesän parhaalla tuloksellaan 182. Kakko ylitti kaikki kuusi korkeutta 165:stä 182:een pudottaen vain kerran 180:stä.

Toiseksi sijoittunut Karhulan Katajaisten Ilona Äyräväinen ylitti korkeuden 174. Pronssimitalilla palkittiin Salon Vilppaan Saara Sinervo, joka kohensi kesän parasta tulostaan kuusi senttiä 171:een. Loukkaantumisten jälkeen kilpakentille palannut Sinervo ylitti viime kesänä jo korkeuden 181.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun monipuolisuushyppääjä Saara Hakanen kilpaili ensi kerran tänä kesänä korkeushypyssä. Tulos oli 176 ja hän voitti tällä tuloksella 19-vuotiaiden neitosten mestaruuden seitsemän sentin erolla kolmeen seuraavaan kilpailijaan.

Kalevan kisoissa pronssimitalilla palkittu Lempäälän Kisan Matias Mustonen voitti 22-vuotiaiden miesten korkeushypyn kelpo tuloksella 210. Länsi-Uudenmaan Yleisurheilun Julius Kuusela ja Ullavan Kilvan Aleksi Klemola ylittivät kumpikin 201. Kuusela teki sen vähemmin pudotuksin ja palkittiin hopeamitalilla.

 

Suvi Kemppainen kiskaisi elämänsä toiseksi pisimmän kaaren

22-vuotiaiden naisten keihäänheiton voitti naisten tämän vuoden tilastokakkonen Suvi Kemppainen Kajaanin Kipinästä, joka voi kilpailla samassa ikäluokassa vielä kahtena seuraavanakin vuona. Kemppainen heitti elämänsä toiseksi parhaan tuloksen 55,37.

Laura Pesola Reisjärven Pilkkeestä siirtyi toisella heittokierroksella johtoon tuloksella 49,90 ja paransi johtotulostaan neljännen kierroksen heitollaan 50,07, kunnes Kemppaisen viidennen kierroksen mahtiheitto ratkaisi kamppailun. Pesolakin paransi vielä viimeisellä heitollaan tulokseen 50,10.

19-vuotiaiden neitosten keihäskilpailussa avauskierroksen pisimmän kaaren heitti Äänekosken Urheilijoiden 182-senttinen Roosa Ylönen. Toisella ja kolmannella kierroksella johtoasema vaihtui peräti viiteen kertaan, kunnes Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnusen kolmas heitto 51,70 ratkaisi mestaruuden.

Muin mitalein palkittiin Roosa Ylönen ja Eurajoen Veikkojen Venla Olli, jotka vielä viimeisellä kierroksella  paransivat tuloksiin 49,52 ja 47,13.

 

Enni Nurmi käveli kauden kärkiajan

Espoon Tapioiden Enni Nurmi voitti 22-vuotiaiden naisten 5000 metrin kävelyn erinomaisella ajalla 22.54,15. Tulos on kauden kotimainen kärkiaika ja lyö laudalta myös Berliinin EM-kilpailuihin pidemmille matkoille valittujen Elisa Neuvosen ja Tiia Kuikan tulokset.

Jani Lehtisen valmentama Nurmi käveli jo talvella 2016 naisten halliennätyksen samalla 5000 metrin matkalla ja on nyt uudelleen kohoamassa kohti ikäluokkansa kansainvälistäkin kärkeä. Nurmi voi kilpailla tässä ikäluokassa vielä kaksi seuraavaakin vuotta.

Hopeamitalilla palkittu Oulun Pyrinnön Elina Heikkinen hävisi ylivoimaiselle Nurmelle kaksi minuuttia ja 36,14 sekuntia. 19-vuotiaiden ikäluokassa mestaruuden voittanut Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki paransi ennätyksensä uudelle minuuttiluvulle ja käveli toiseksi nopeimman ajan 23.54,45.

Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Joni Havu uusi mestaruutensa 19-vuotiaiden nuorukaisten 10000 metrin ratakävelyssä ajalla 46.05,93. Hyvän vastuksen tarjosi Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Jarkko Määttänen ajalla 47.21,49. He olisivat olleet ylivoimaisia 22-vuotiaiden ikäluokassakin. Lämpötila oli 23 astetta.

Molemmilla on peruskestävyys jo varsin hyvässä kunnossa, sillä aikamiesten 20 kilometrin kävelyn Havu on aiemmin taittanut 1.37.46 ja Määttänen 1.38.01.

 

Viivi Lehikoinen juoksi 400 metrin ennätyksensä

Tuore naisten 400 metrin aitajuoksun Suomen mestari Viivi Lehikoinen viimeisteli kuntoaan Berliinin EM-kilpailuihin voittamalla 19-vuotiaiden Suomen mestaruuden aidattomassa 400 metrin juoksussa uudella ennätyksellään.

Mitalikolmikko Lehikoinen, Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Mette Baas ja Helsingin IFK:n Nea Mattila kohosivat Suomen vuositilaston 4.-6. sijoille tuloksin 54,56, 54,85 ja 54,89. Baas juoksi ensi kerran alle 55 sekunnin.

Varsin hyvätasoisen kilpailun neljäs oli Närpiön Kraftin 182-senttinen lahjakkuus Wilma Lassfolk ajalla 55,93 ja viides Turun Urheiluliiton Viola Westling ajalla 56,16.

22-vuotiaiden naisten ikäluokassa tulostaso sen sijaan oli heikko. Mestarina palkittiin Esbo IF:n Jessica Rautelin, joka juoksi kuitenkin moniottelijaksi kelpo tuloksen 57,12.

 

,


1xb_5479.jpg

,

Markus Teijula joutui tiukille 400 metrillä

Kalevan kisoissa 400 ja 800 metriä voittanut Naantalin Löylyn Markus Teijula voitti nyt 400 metriä vain 0,1 sekuntia kauden kärkitulosta hitaammalla ajalla 47,87. Helposti voitto ei tullut, sillä Kalevan kisojen alkuerissä vilppilähtöön sortunut Sibbo-Vargarnan Eljas Aalto juoksi vuositilaston kolmanneksi ajalla 47,97.

Ratakierroksen juoksu oli kotimaisittain muutoinkin lupaava. 22-vuotiaiden ja 19-vuotiaiden ikäluokissa yhteensä 15 kilpailijaa alitti 50 sekunnin rajan.

22-vuotiaiden pronssimitalilla palkittiin 48,59 juossut Gamlakarleby IF:n Filiph Johansson. Neljäs oli Vantaan Kenttäurheilijat -58:n moniottelija Leo Uusimäki tasan 49 sekunnin tuloksella.

Helsingin Kisa-Veikkojen voimanpesä Tommi Mäkinen voitti 19-vuotiaiden nuorukaisten 400 metriä ajalla 49,03. Kelpo vastuksen tarjosi Naantalin Löylyn Elias Tuominen, joka paransi ennätyksensä 49,21:een.

 

Eero Ahola työnsi ennätyksensä 19,90

Porin Yleisurheilun kuulantyöntäjä Eero Ahola voitti oman ikäluokkansa Suomen mestaruuden jo kuudentena peräkkäisenä vuonna. Aholan kolmannen kierroksen voittotulos 19,90 kuusikiloisella kuulalla on hänen uusi ennätyksensä. Tämän lisäksi hän mittautti vain yhden työnnöistään ja se kantoi 18,96.

Hopeamitalilla palkittu Rymättylän Soihdun Aaro Leinonen hävisi ylivoimaiselle Aholalle 3,83 metriä.

Isänsä Jarkko Aholan valmentama mestari kohoaa uudella ennätyksellään 19-vuotiaiden kautta aikain tilaston viidenneksi. Tämän ikäluokan Suomen ennätyksen 20,50 työnsi Mika Vasara vuoden 2002 MM-kilpailuissa, missä hänet palkittiin pronssimitalilla.

Ikaalisten Urheilijoiden vain 178 sentin pituinen, mutta erittäin sähäkästi liikkuva Samuli Kyrönviita voitti 22-vuotiaiden miesten kuulantyönnön murskaavalla 2,56 metrin erolla seuraavaan. Kyrönviidan teknisesti puhdas sarja oli erittäin tasainen. Hän työnsi kaikki kuusi työntöään 61 sentin sisään. Pisin kantoi 17,57.

,


1xa_5013.jpg

,

 

Helena Leveelahti innosti muutkin ennätyksiinsä

Tampereella junioreiden MM-kilpailuissa kiekkoa ikäluokkansa Suomen ennätyksen 56,80 heittänyt ja hopeamitalilla palkittu Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti heitti Laitilassa nousujohteisen sarjan 51,45, 51,67, 52,60, 53,14, minkä jälkeen hänen kaksi viimeistä yritystään epäonnistuivat.

Leveelahti voitti eri ikäluokissa jo kuudennen peräkkäisen Suomen mestaruutensa ylivoimaisesti lähes kahdeksan metrin erolla. Seuraavaksi hän kilpailee Berliinin EM-kilpailuissa.

Leveelahden innostamina kolme lähinnä parasta kilpailijaa paransivat ennätyksiään. Hopeamitalilla palkitun Keiteleen Kunnon Taija Tirkkosen uusi ennätys kirjataan 45,19. Maaningan Mahdin Kaisu Eskelinen ja Hartolan Voiman Maria Olkkonen kohensivat ennätyksiään toista metriä tuloksiin 43,17 ja 42,92.

Kolme vuotta vanhempien ikäluokassa naisten mestaruuden voitti järjestävän seuran Laitilan Jyskeen Krista Uusi-Kinnala, jonka voittoheitto 52,83 oli vain 29 senttiä Leveelahden voittoheittoa lyhyempi.

22-vuotiaiden hopea- ja pronssimitalein palkittiin kaksi 186-senttistä lahjakkuutta Espoon Tapioiden Vilma Paakkala ja Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Johanna Lehtiö tuloksin 49,83 ja 48,14. Kelpo tuloksen 47,31 sinkautti myös neljänneksi sijoittunut Pihla Karhunen Hämeenlinnan Tarmosta.

 

Salla Laukkanen jätti muita yli puoli minuuttia

Lahden Ahkeran Salla Laukkanen voitti 19-vuotiaiden neitosten 3000 metrin estejuoksun mainiolla ajalla 10.41,55. Vaikka Laukkanen oli aivan ylivoimainen, niin viisi muutakin kilpailijaa rikkoi tässä lajissa Kalevan kisojen A-tulosrajan.

Laukkasen jälkeen kolme seuraavaa paransivat roimasti ennätyksiään. Forssan Salaman Saara Sillanpään uusi ennätys kirjataan nyt 11.12,69, Kuusjoen Humun Sara-Elise Ruokosen 11.17,22 ja Rekolan Raikkaan Mona af Forselles´n 11.21,83.

22-vuotiaiden naisten mestaruuskilpailun voitti Turun Urheiluliiton Amanda Virtanen ajalla 11.15,70 ja toiseksi sijoittui Espoon Tapioiden Sofia Muinonen ajalla 11.29,14.

Miika Tenhunen Nivalan Urheilijoista oli vailla vastusta 22-vuotiaiden miesten estejuoksussa ajalla 9.21,99. Kaikki muut kilpailijat viipyivät yli kymmenen minuutin. Tenhusen ei tarvinnut kaikkeaan yrittää. Hän on aiemmin tänä kesänä juossut neljästi aikavälille 8.57 – 9.03.

Lahden Ahkeran Wilho Hautala uusi 19-vuotiaiden nuorukaisten 3000 metrin estejuoksun mestaruutensa ajalla 9.38,35. Viimekesäinen 17-vuotiaiden poikien 2000 metrin estejuoksun mestari Matias Meriläinen Nurmijärven Yleisurheilusta kilpaili nyt ensi kerran täydellä matkalla ja hävisi Hautalalle vain 3,67 sekuntia.

 

Veera Perälä yllätti 1500 metrillä

22-vuotiaiden naisten ja 19-vuotiaiden neitosten 1500 metrin juoksut päättyivät hitaan alkuvauhdin jälkeen kirikamppailuihin. 22-vuotiaiden mestaruuden voitti Suolahden Urhon Saija Seppä ajalla 4.42,08. Toiseksi sijoittui terveydellisistä syistä vasta ensi kerran tänä kesänä kilpaillut Närpiön Kraftin Heidi Kuuttinen.

19-vuotiaiden yllätysmestari oli 400 ja 800 metrin juoksijana tunnettu Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Veera Perälä. Hän kilpaili 1500 metrillä vasta toista kertaa ja kohensi ensikokeilunsa aikaa 16,67 sekuntia 4.41,28:aan. Toiseksi kiri entinen tyttöjen ratakävelymestari Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Katri Gauriloff.

22-vuotiaiden miesten 1500 metrillä 20 kilpailijasta kaksi juoksi alle neljän minuutin. Uusi Suomen mestari on 3.58,05 juossut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Otto Kaario ja hopeamitalilla palkittiin Limingan Niitto-Miesten Samuli Hussa.

19-vuotiaiden nuorukaisten 1500 metrille osallistui 16 kilpailijaa, joista ei vauhdinpitäjää tahtonut löytyä. Mestariksi kiri Kuusankosken Urheiluseuran Niklas Heikkilä kehnolla ajalla 4.09,28. Heikkilä on aiemmin tänä kesänä juossut kaikki seitsemän kilpailuaan aikavälille 3.56 – 3.58.

 

Julia Enarvi ja Maria Huntington huippuvauhdissa

Tampereen Pyrintö saavutti 22-vuotiaiden naisten 100 metrin aitajuoksussa kaksoisvoiton erinomaisin tuloksin. Julia Enarvi uusi mestaruutensa ennätyksellään 13,61 ja alkuerissä myötätuuleen loistoajan 13,47 juossut Maria Huntington aitoi toiseksi ajalla 13,67. Molempia valmentaa Matti Liimatainen.

Korkeatasoisen kilpailun neljä ensimmäistä aitoi reilusti alle 14 sekunnin. Komeat tulokset 13,76 ja 13,81 juoksivat myös pronssimitalilla palkittu Helsingin Kisa-Veikkojen Anni Siirtola ja neljänneksi sijoittunut Espoon Tapioiden Saga Kivekäs.

19-vuotiaiden neitosten 100 metrin aitajuoksussa alkuerien nopein oli ennätyksensä 14,12:een parantanut Vasa Iddottssällskapin Mathilda Kvist. Finaalissa hän jäi kuitenkin neljänneksi ajalla 14,31. Espoon Tapioiden Saara Keskitalo voitti 19-vuotiaiden mestaruuden ajalla 13,93.

Hopeamitalilla palkittiin alkuerissä ennätyksensä 14,25:een ja finaalissa uudelleen 14,10:een parantanut Lahden Ahkeran Kia Kemppainen ja pronssimitalilla Savonlinnan Riennon Petra-Sofia Laakso ajalla 14,20.

 

Ilari Manninen aitoi ennätyksensä 14,18

22-vuotiaiden miesten 110 metrin aitajuoksun voitti tuore Kalevan kisojen kakkonen Ilari Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijoista uudella ennätyksellään 14,18, millä hän nousee kotimaan vuositilastossa toiseksi seuratoverinsa Elmo Lakan jälkeen.

Hopeamitalilla palkittiin 14,60 aitonut Liedon Parman Valtteri Kalliokulju. Kalevan kisoissa toiseksi sijoittunut Porvoon Akilleen Viktor Kantele joutui keskeyttämään jo alkuerissä.

19-vuotiaiden mestaruuden matalammin 99-senttisin aidoin voitti Suomen ja Unkarin kaksoiskansalainen Márk Szücs-Bártfai Espoon Tapioista. Mika Norosen valmentama nuorukainen paransi ennätystään 0,19 sekuntia 14,24:ään.

Uuden ennätyksensä 14,34 aitoi myös hopeamitalilla palkittu Kankaanpään seudun Leiskun Pyry Santahuhta. Pronssimitalilla palkittiin 14,48 aitonut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jesse Väyrynen. Neljänneksi sijoittunut Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Arttu Saari kohensi hänkin ennätystään 14,71:een.

 

Katsaus alkukilpailuihin:

Maria Huntington aitoi alkuerissä 13,47!

Berliinin EM-kilpailuihin viime hetkessä mukaanpääsynsä varmistanut Tampereen Pyrinnön Maria Huntington juoksi 22-vuotiaiden naisten 100 metrin aitajuoksun alkuerissä 3,6 sekuntimetrin myötätuuleen loistotuloksen 13,47. Vain kaksi kuukautta sitten Huntingtonin ennätys oli päälle 14 sekunnin.

Naisten  pika-aidat on kohonnut Suomessa trendilajiksi. Nuorten mestaruuskilpailuiden alkuerien tuloksetkin olivat komeata luettavaa: 1) Huntington 13,47, 2) Julia Enarvi TP 13,69, 3) Saga Kivekäs EspTa 13,69, 4) Anni Siirtola HKV 13,87, 5) Emma Hyvärinen TuUL 14,11, 6) Janette Rinne HKV 14,20.

Kolme vuotta nuorempien 19-vuotiaiden neitosten alkuerissä tuli finaaliin päästäkseen juosta vähintään 14,49. Alkuerävoittajat olivat Vasa Iddrottssällskapin Mathilda Kvist, Espoon Tapioiden Saara Keskitalo ja Lahden Ahkeran Kia Kemppainen ajoin 14,12, 14,17 ja 14,25.

22-vuotiaiden miesten pika-aitojen alkuerissä nopeimmat olivat Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Ilari Manninen ja Liedon Parman Valtteri Kalliokulju ajoin 14,42 ja 14,71.

Kalevan kisojen tuore hopeamitalimies Viktor Kantele Porvoon Akilleesta on tänä kesänä kyennyt kilpailemaan ehjänä vain pariin otteeseen heinäkuussa ja joutui nytkin keskeyttämään alkueränsä.

19-vuotiaiden nuorukaisten pika-aitojen finaaliin vaadittiin 14,78. Alkuerien nopeimmat olivat Kankaanpään seudun Leiskun Pyry Santahuhta, Espoon Tapioiden Mark Szücs-Bártfai ja JKU:n Jesse Väyrynen ajoin 14,48, 14,49 ja 14,61. Pyhäjoen Wirran Vesa Kittilä aitoi 14,68 ensimmäisessä kilpailussaan 99-senttisin aidoin.

Naisten ja neitosten pituushypyn karsinnoissa parhaat olivat Turun Urheiluliiton Eeva Paavilainen ja Taika Koilahti sekä Imatran Urheilijoiden Senni Salminen tuloksin 591, 590 ja 589. Moniottelija Saga Kivekkään viimeinen hyppy 558 pudotti HIFK:n Tilda Lipastin 22-vuotiaiden finaalista.

19-vuotiaiden nuorukaisten pituushypyn karsinnassa pisimmälle 696 hyppäsi Janakkalan Janan Iikka Alingué. Pituushypyn finaalit kilpaillaan lauantaina.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

,


1xb_5391.jpg

Mark Szücs-Bártfai voitti 19-vuotiaiden 110 metrin aidat.

,

LAITILA 3.8.2018 22-v. ja 19-v. SM-kilpailut, 1. päivä

M22,

400 m: 1) Markus Teijula NaantLö 47,87, 2) Eljas Aalto SibVa 47,97, 3) Filiph Johansson GamlakarlIF 48,59, 4) Leo Uusimäki KU-58 49,00, 5) Juho Pirskanen KuopRe 49,05, 6) Jonni Blomqvist BorgåAk 49,14, 7) Ville Aarnivala TP 49,18, 8) Ilari Ryyppö TU-38 49,22, 9) Frano Vainio-Doiseul HyvinkSU 49,50, 10) Eemeli Välimäki NoormNo 49,95, 11) Aleksi Heimonen TU-38 50,11, 12) Daniel Lundmark HIFK 50,55, 13) Samuli Losoi NoormNo 51,28, 14) Mikko Ryhänen LUM 52,99, 15) Martin Kidron EspTa 53,37, 16) Jon Forss TU-38 55,19.

Eräkohtaiset tulokset:.

1. erä: 1) Samuli Losoi NoormNo 51,28, 2) Mikko Ryhänen LUM 52,99, 3) Martin Kidron EspTa 53,37, 4) Jon Forss TU-38 55,19.

2. erä: 1) Jonni Blomqvist BorgåAk 49,14, 2) Ville Aarnivala TP 49,18, 3) Frano Vainio-Doiseul HyvinkSU 49,50, 4) Eemeli Välimäki NoormNo 49,95, 5) Aleksi Heimonen TU-38 50,11, 6) Daniel Lundmark HIFK 50,55.

3. erä: 1) Markus Teijula NaantLö 47,87, 2) Eljas Aalto SibVa 47,97, 3) Filiph Johansson GamlakarlIF 48,59, 4) Leo Uusimäki KU-58 49,00, 5) Juho Pirskanen KuopRe 49,05, 6) Ilari Ryyppö TU-38 49,22.

1500 m: 1) Otto Kaario JKU 3.58,05, 2) Samuli Hussa LimingNM 3.59,06, 3) Jiri Karjalainen JoKa 4.00,24, 4) Kennedy Charicha TuUL 4.01,59, 5) Tuomas Puputti IFRaseb 4.02,77, 6) Alex Rauhala VasaIS 4.05,21, 7) Pekka Antikainen TuTo 4.06,14, 8) Samu Heikkonen LUM 4.07,02, 9) Kevin Sandell PedersFa 4.08,88, 10) Vili Holopainen JoKa 4.09,94, 11) Alexi Ruokamo PosPy 4.14,67, 12) Lasse Minkkinen IFRaseb 4.15,27, 13) Elias Vuorinen TuUL 4.16,88, 14) Markus Nikander LUU 4.18,31, 15) Felix Forsgård IFNykarl 4.19,22, 16) Ollipekka Heikkilä IFRaseb 4.19,36, 17) Jussi Karkkulainen PyhäselU 4.23,00, 18) Valtteri Sillanpää NoormNo 4.30,48, 19) Kalle Linnasaari TuUL 4.30,95, 20) Joona Malmi HKV 5.08,15.

110 m aj (1,1 m/s): 1) Ilari Manninen JKU 14,18, 2) Valtteri Kalliokulju LiePa 14,60, 3) Miska Sundberg JKU 15,07, 4) Elias Ylöstalo SibVa 15,27, 5) Edward Lindberg SibVa 15,36, Eelis Hirvinen KankaanpSL ei osallistunut finaaliin.

Alkuerät,

1. erä (2,4): 1) Elias Ylöstalo SibVa 15,01, 2) Miska Sundberg JKU 15,02, 3) Edward Lindberg SibVa 15,22, 4) Henri Kangasniemi IkaalU 15,51, Viktor Kantele BorgåAk keskeytti.

2. erä (1,8): 1) Ilari Manninen JKU 14,42, 2) Valtteri Kalliokulju LiePa 14,71, 3) Eelis Hirvinen KankaanpSL 15,46, Tuukka Heinonen HeTa keskeytti.

3000 m ej: 1) Miika Tenhunen NivalU 9.21,99, 2) Eero Heinonen TuUL 10.18,44, 3) Jere Alén KarkkPo 10.30,65, 4) Valtteri Heikkinen KarhKa 11.00,47.

10000 m kävely: 1) Hugo Leppäsyrjä TuWe 57.54,12.

Korkeus: 1) Matias Mustonen LempKi 210, 2) Julius Kuusela LUU 201, 3) Aleksi Klemola UllavKi 201, 4) Artturi Tiipiö TeuvRi 189, 5) Simo Noopila MasKa 170, Iiro Isokääntä SalVil ilman tulosta.

Kuula: 1) Samuli Kyrönviita IkaalU 17,57, 2) Matti Kahilainen PihtipTu 15,01, 3) Lauri Lindqvist SiilinjPo 15,00, 4) Olli Niemi KangKi 14,89, 5) Jonas Solvin PedersFa 14,06, 6) Tuomas Valle HKV 12,78, Juuso Moilanen RovanAA ilman tulosta.

M19,

400 m: 1) Tommi Mäkinen HKV 49,03, 2) Elias Tuominen NaantLö 49,21, 3) Lauri Eerola LA 49,52, 4) Niko Viljola HKV 49,66, 5) Kalle Kompuinen SäkylU 49,83, 6) Joonatan Junkkala VammSV 50,37, 7) Mikael Granqvist SibVa 50,76, 8) Christian Vänttinen NaantLö 50,83, 9) Benjamin Stendahl EsboIF 50,94, 10) Elias Jrad KU-58 51,44, 11) Pietari Valoranta JKU 51,77, 12) Aatu Koivisto NaantLö 51,82, 13) Samu Laakso TapanilErä 52,11, 14) Otto Laakkonen HIFK 52,81, 15) Niilo Kantoniemi HyvinkSU 53,43, 16) Ville Yli-Kivistö VantSa 54,18, 17) Nuutti Pirhonen SalVil 54,76, 18) Kabongu Tshibangu VasaIS 55,72, 19) Veeti Lapveteläinen LapinlVe 55,81, 20) Kasper Jokinen NaantLö 57,78.

Eräkohtaiset tulokset:

1. erä: 1) Ville Yli-Kivistö VantSa 54,18, 2) Nuutti Pirhonen SalVil 54,76, 3) Veeti Lapveteläinen LapinlVe 55,81, 4) Kasper Jokinen NaantLö 57,78.

2. erä: 1) Samu Laakso TapanilErä 52,11, 2) Otto Laakkonen HIFK 52,81, 3) Niilo Kantoniemi HyvinkSU 53,43, 4) Kabongu Tshibangu VasaIS 55,72.

3. erä: 1) Joonatan Junkkala VammSV 50,37, 2) Mikael Granqvist SibVa 50,76, 3) Benjamin Stendahl EsboIF 50,94, 4) Elias Jrad KU-58 51,44, 5) Pietari Valoranta JKU 51,77, 6) Aatu Koivisto NaantLö 51,82.

4. erä: 1) Tommi Mäkinen HKV 49,03, 2) Elias Tuominen NaantLö 49,21, 3) Lauri Eerola LA 49,52, 4) Niko Viljola HKV 49,66, 5) Kalle Kompuinen SäkylU 49,83, 6) Christian Vänttinen NaantLö 50,83.

1500 m: 1) Niklas Heikkilä KuusankUS 4.09,28, 2) Janne Kanerva LA 4.10,72, 3) Aleksi Kivelä LempKi 4.12,01, 4) Veikka Väänänen EspTa 4.13,75, 5) Arttu Simanainen JoKa 4.13,77, 6) Mika Kotiranta JoKa 4.15,70, 7) Valtteri Lehtonen TuUL 4.16,38, 8) Vincent Quednau HKV 4.16,60, 9) Leevi Kallio LA 4.17,67, 10) Vilho Kilpeläinen PiikKe 4.20,30, 11) Lassi Kuva LA 4.23,22, 12) Tuomas Myllysilta KU-58 4.26,07, 13) Juho-Kusti Sivosavi TuWe 4.27,75, 14) Tuomas Lehto EspTa 4.28,70, 15) Nico Dahlbacka GamlakarlIF 4.29,88, 16) Aatu Komulainen KU-58 4.33,72.

110 m aj (99 cm, 0,7 m/s): 1) Márk Szücs-Bártfai EspTa 14,24, 2) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,34, 3) Jesse Väyrynen JKU 14,48, 4) Arttu Saari KUYU 14,71, 5) Vesa Kittilä PyhäjWi 14,79, 6) Joni Järvinen LA 14,86

Alkuerät,

1. erä (1,8): 1) Jesse Väyrynen JKU 14,61, 2) Vesa Kittilä PyhäjWi 14,68, 3) Arttu Saari KUYU 14,78, 4) Joni Heikkinen OP 15,17, 5) Eetu Hietanen KuusKi 15,19, 6) Toma Lahtinen HIFK 15,43.

2. erä (3,2): 1) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,48, 2) Mark Szücs-Bártfai EspTa 14,49, 3) Joni Järvinen LA 14,70, 4) Daniel Aaltonen HKV 15,04, 5) Jere Liskojärvi HeTa 15,29, Akim Rauf HKV hylättiin.

3000 m ej: 1) Wilho Hautala LA 9.38,35, 2) Matias Meriläinen NurmijYU 9.42,02, 3) Vilho Kilpeläinen PiikKe 9.54,83, 4) Vilho Helenius NokU 10.06,77, 5) Markus Kasanen JoKa 10.06,80.

10000 m kävely: 1) Joni Hava KU-58 46.05,93, 2) Jaakko Määttänen KUYU 47.21,49, 3) Eero Joukas YlänKi 51.53,90.

Korkeus: 1) Tarmo Savola LappajVe 198, 2) Daniel Kosonen TP 196, 3) Casper Tillander SibVa 196, 4) Juuso Toivonen ÄhtärU 194, 5) Joni Heikkinen OP 179.

Pituus, karsinta: 1) Iikka Alingué JanJa 696, 2) Lasse Hämelahti LängelmU 687, 3) Jimi Nukala VasaIS 686, 4) Juho Nieminen JKU 679, 5) Antti Tuomela LaihLu 674, 6) Joska Tommola LA 673, 7) Jere Liskojärvi HeTa 673, 8) Riku Ahvenniemi TP 667, 9) Valtteri Oinonen VammSV 663, 10) Toma Lahtinen HIFK 651, 11) Eeki Kokkonen JoKa 649, 12) Tarmo Savola LappajVe 645, 13) Aatu Koivisto NaantLö 643, 14) Aleksi Hakanen LauttakLu 642, 15) Lauri Koivisto KaipVi 594, 16) Matias Niinimaa NaantLö 591, 17) Elias Ketoja TU-38 590, 18) Antti Vornanen JakobstDr 588, 19) Michael Niskala KU-58 575, 20) Sami Hakanen VantSa 560, 21) Hermanni Haaparanta NoormNo 548.

Kuula (6 kg): 1) Eero Ahola PoYU 19,90, 2) Aaro Leinonen RymättSo 16,07, 3) Ville Halonen PyhäselU 15,55, 4) Verner Perkkola LaitJy 14,70, 5) Kaapo Kolari VarkKV 14,33, 6) Kalle Yrjänä HimangU 13,23, 7) Jonathan Björksten BorgåAk 13,15, 8) Pyry Nikkanen NaantLö 12,16, 9) Hermanni Haaparanta NoormNo 9,18.

N22,

400 m: 1) Jessica Rautelin EsboIF 57,12, 2) Eveliina Ojala SoinSi 57,42, 3) Krista Lindholm IFRaseb 57,54, 4) Kira Kruuti HKV 57,81, 5) Aino Tapio SibVa 58,32, 6) Martta Rautala VU 58,87, 7) Sara Jokinen TP 58,89, 8) Charlotta Bützow HKV 59,11, 9) Eevi Siniketo TP 61,02, 10) Saga Rekonen EsboIF 62,26, 11) Jenni Lope NoormNo 63,56, 12) Roosa Kouri AlatornPi 63,60, 13) Ilona Pulkkinen TuWe 63,61.

Eräkohtaiset tulokset:

1. erä: 1) Aino Tapio SibVa 58,32, 2) Roosa Kouri AlatornPi 63,60, 3) Ilona Pulkkinen TuWe 63,61.

2. erä: 1) Martta Rautala VU 58,87, 2) Eevi Siniketo TP 61,02, 3) Saga Rekonen EsboIF 62,26, 4) Jenni Lope NoormNo 63,56.

3. erä: 1) Jessica Rautelin EsboIF 57,12, 2) Eveliina Ojala SoinSi 57,42, 3) Krista Lindholm IFRaseb 57,54, 4) Kira Kruuti HKV 57,81, 5) Sara Jokinen TP 58,89, 6) Charlotta Bützow HKV 59,11.

1500 m: 1) Saija Seppä SuolUrho 4.42,08, 2) Heidi Kuuttinen NärpKr 4.43,35, 3) Mona Jäppinen HKV 4.44,76, 4) Lycke Karlsson VasaIS 4.51,88, 5) Ninni Löf KalajJu 4.54,19, 6) Noora Hyyrynen LUM 5.02,82, 7) Janna Hautala LA 5.07,89, 8) Veronika Virtapohja TP 5.08,56, 9) Ida Andersson NurmijYU 5.13,58, 10) Jasmin Tukiainen PyhäselU 5.14,01, 11) Sonja Vikman TuUL 5.33,92.

100 m aj (1,5 m/s): 1) Julia Enarvi TP 13,61, 2) Maria Huntington TP 13,67 (ae. 13,47/3,6), 3) Anni Siirtola HKV 13,76, 4) Saga Kivekäs EspTa 13,81, 5) Emma Hyvärinen TuUL 14,37 (ae. 14,11/2,3), 6) Janette Rinne HKV 14,38 (ae. 14,20/3,6).

Alkuerät,

1. erä (2,3): 1) Anni Siirtola HKV 13,87, 2) Emma Hyvärinen TuUL 14,11, 3) Lotta Vento TuUL 14,47, 4) Maria Kytölä NurmijYU 14,67, 5) Sanna Pihkala TP 15,08.

2. erä (2,5): 1) Julia Enarvi TP 13,69, 2) Saga Kivekäs EspTa 13,69, 3) Eveliina Bogdanoff KuivasjAu 14,67, 4) Sini Toivola JKU 14,75, 5) Heidi Parikka HKV 14,95.

3. erä (3,6): 1) Maria Huntington TP 13,47, 2) Janette Rinne HKV 14,20, 3) Laura Ollikainen VarkKV 14,47, 4) Jenni Eloranta VihdVi 16,00.

3000 m ej: 1) Amanda Virtanen TuUL 11.15,70, 2) Sofia Muinonen EspTa 11.29,14, 3) Anna Hyvärinen TuUL 13.07,99.

5000 m kävely: 1) Enni Nurmi EspTa 22.54,15 (kkk), 2) Elina Heikkinen OP 25.30,29, 3) Hanna Westerlund JakobstDr 26.40,50.

Korkeus: 1) Elina Kakko PerttPe 182, 2) Ilona Äyräväinen KarhKa 174, 3) Saara Sinervo SalVil 171, 4) Maija Marttila TU-38 160, 5) Sanna Rautio OP 155, 6) Tiia Gustafsson IFRaseb 150, 7) Janina Pykäri KUYU 150.

Pituus, karsinta: 1) Eeva Paavilainen TuWe 591, 2) Taika Koilahti TuWe 590, 3) Senni Salminen ImatrU 589, 4) Emma Pullola VaasVa 577, 5) Roosa Määttälä KokkVe 572, 6) Suvi Eerikäinen JanJa 571, 7) Jessica Miettinen JoKa 571, 8) Sini Toivola JKU 563, 9) Paula Vihtalahti NoormNo 560, 10) Saga Kivekäs EspTa 558, 11) Tilda Lipasti HIFK 555, 12) Elina Åkerlund TP 541, 13) Aino Honkamäki HämTa 536, 14) Heidi Parikka HKV 521, 15) Mette Ukkonen MiKV 502, 16) Monika Ahonen JKU 494, 17) Noora Lehtonen KaarinUra 454.

Kiekko: 1) Krista Uusi-Kinnala LaitJy 52,83, 2) Vilma Paakkala EspTa 49,83, 3) Johanna Lehtiö KU-58 48,14, 4) Pinja Karhunen HämTa 47,31, 5) Netta-Nana Mäkkylä KankaanpSL 44,77, 6) Henna Sallinen SavRi 44,76, 7) Suvi Arvela VehmKi 39,75, 8) Anni Siirola RiihimKi 39,58.

Keihäs: 1) Suvi Kemppainen KajKi 55,37, 2) Laura Pesola ReisjPi 50,10, 3) Heli Pynnönen HankasHa 46,81, 4) Merja Perätalo YlikNM 45,76, 5) Amanda Liljendal BorgåAk 43,82, 6) Rebecca Ljung LarsmoIF 43,79, 7) Linda Huhtala YlänKi 38,39, 8) Inka Sinivuori JKU 36,74, 9) Laura Ollikainen VarkKV 33,46.

N19,

400 m: 1) Viivi Lehikoinen HIFK 54,56, 2) Mette Baas VeitsilKV 54,85, 3) Nea Mattila HIFK 54,89, 4) Wilma Lassfolk NärpKr 55,93, 5) Viola Westling TuUL 56,16, 6) Elin Mickos SibVa 57,25, 7) Frida Hämäläinen TP 58,01, 8) Jonna Jalkanen KarhKa 58,01, 9) Heini Ikonen JKU 58,15, 10) Hertta Hankimaa KUYU 58,54, 11) Silja Kempas LieksU 58,78, 12) Nea Seppälä EsboIF 59,07, 13) Liisa Sätilä EspTa 59,68, 14) Sunna Penttinen TuUL 59,76, 15) Sofie Roos HKV 60,04, 16) Sandra-Sofia Kosonen SavRi 60,62, 17) Alisa Aalto TP 60,73, 18) Malva Nylund VasaIS 61,04, 19) Veera Wiberg LA 62,38, 20) Tiina Mäki-Panula SeinäjSU 62,42, 21) Pinja Konttinen HIFK 63,63, 22) Emma Pasanen LA 66,88.

Eräkohtaiset tulokset:

1. erä: 1) Alisa Aalto TP 60,73, 2) Tiina Mäki-Panula SeinäjSU 62,42, 3) Pinja Konttinen HIFK 63,63, 4) Emma Pasanen LA 66,88.

2. erä: 1) Nea Seppälä EsboIF 59,07, 2) Sunna Penttinen TuUL 59,76, 3) Sofie Roos HKV 60,04, 4) Sandra-Sofia Kosonen SavRi 60,62, 5) Malva Nylund VasaIS 61,04, 6) Veera Wiberg LA 62,38.

3. erä: 1) Elin Mickos SibVa 57,25, 2) Jonna Jalkanen KarhKa 58,01, 3) Heini Ikonen JKU 58,15, 4) Hertta Hankimaa KUYU 58,54, 5) Silja Kempas LieksU 58,78, 6) Liisa Sätilä EspTa 59,68.

4. erä: 1) Viivi Lehikoinen HIFK 54,56, 2) Mette Baas VeitsilKV 54,85, 3) Nea Mattila HIFK 54,89, 4) Wilma Lassfolk NärpKr 55,93, 5) Viola Westling TuUL 56,16, 6) Frida Hämäläinen TP 58,01.

1500 m: 1) Veera Perälä SeinäjSU 4.41,28, 2) Katri Gauriloff KUYU 4.42,26, 3) Jemina Forss TP 4.44,08, 4) Astrid Snäll FoSa 4.49,93, 5) Kiia Keinonen TP 4.51,61, 6) Maija Tukeva ÄhtärU 4.53,36, 7) Essi Heiskanen KU-58 4.57,70, 8) Jutta Moilanen JoKa 4.58,09, 9) Helmi Vuorimaa LA 5.02,85, 10) Elin Björk PedersFa 5.08,21, 11) Lotta Sumuvuori SeinäjSU 5.12,73, 12) Sara Kivenmäki KuortKu 5.14,15, 13) Reeta Fagerholm JakobstDr 5.33,56, Hanna Frostdahl JakobstDr keskeytti.

100 m aj (0,8 m/s): 1) Saara Keskitalo EspTa 13,93, 2) Kia Kemppainen LA 14,10, 3) Petra-Sofia Laakso SavRi 14,20, 4) Mathilda Kvist VasaIS 14,31 (ae. 14,12), 5) Nora-Julia Isoluoma JKU 14,38, Janette Hanski KarhU hylättiin (ae. 14,49).

Alkuerät,

1. erä (1,9): 1) Mathilda Kvist VasaIS 14,12, 2) Nora-Julia Isoluoma JKU 14,39, 3) Sanni Säntti IlmajKi 15,05, 4) Vilma Jaatinen KalajJu 15,35, 5) Roosa Rissanen SavRi 16,38, 6) Anna Koivisto KaipVi 17,26.

2. erä (1,6): 1) Saara Keskitalo EspTa 14,17, 2) Janette Hanski KarhU 14,49, 3) Olivia Ben Khalifa TP 14,94, 4) Senja Lammi KankaanpSL 15,58, 5) Neea Nurmi EspTa 16,29.

3. erä (1,5): 1) Kia Kemppainen LA 14,25, 2) Petra-Sofia Laakso SavRi 14,42, 3) Camilla Kohl EspTa 15,23, 4) Mari Heinonen KajKi 15,58, 5) Nea Vahanne TuUL 15,83, Katriina Aalto ToijVau hylättiin.

3000 m ej: 1) Salla Laukkanen LA 10.41,55, 2) Saara Sillanpää FoSa 11.12,69, 3) Sara-Elise Ruokonen KuusjHu 11.17,22, 4) Mona af Forselles RekolRa 11.21,83, 5) Venla Ranta LempKi 11.43,15.

5000 m kävely: 1) Anniina Kivimäki LapuanVi 23.54,45, 2) Peppi Ahponen PyhäselU 27.13,85, 3) Netta Tuusjärvi HIFK 27.39,61.

Korkeus: 1) Saara Hakanen KUYU 176, 2) Sofia Heikonen VeitsilKV 169, 3) Emma Nyman NärpKr 169, 4) Emmi Ranta-Ojala TU-38 169, 5) Jutta Väkeväinen LappajVe 166, 6) Jenny Skuthälla KronÅs 163, 7) Sanni Pajasmaa HIFK 163, 8) Venla Ruotanen YlivKu 155, 9) Roosa Rissanen SavRi 150, 10) Neea Nurmi EspTa 145, 11) Etti Mehtonen SavRi 140, Henriikka Aaltonen VaasVa ilman tulosta.

Pituus, karsinta: 1) Saara Hakanen KUYU 577, 2) Sanni Pajasmaa HIFK 576, 3) Olivia Mäkinen TP 571, 4) Oona Nieminen JKU 570, 5) Henriikka Aaltonen VaasVa 550, 6) Janina Raukko VaasVa 536, 7) Emmi Ranta-Ojala TU-38 534, 8) Elina Kujala KUYU 532, 9) Jutta Väkeväinen LappajVe 530, 10) Noora Hautamäki PyhtYr 529, 11) Sanni Säntti IlmajKi 527, 12) Sofia Storbjörk KronÅs 522, 13) Jonna Peritalo EvijU 515, 14) Minttu Mattinen LUM 510, 15) Siri Savolainen NaantLö 508, 16) Merette Koskenniemi TU-38 507, 17) Katriina Aalto ToijVau 507, 18) Karoliina Bogdanoff KuivasjAu 497, 19) Iida Mäkelä SavRi 494, 20) Helmi Nikula OP 478, 21) Krista Sjögren OP 464, 22) Jenny Asplund LarsmoIF 2,58.

Kiekko: 1) Helena Leveelahti VirtainU 53,14, 2) Taija Tirkkonen KeitKu 45,19, 3) Kaisu Eskelinen MaanMa 43,17, 4) Maria Olkkonen HartVo 42,92, 5) Riikka Purho KouvU 38,95, 6) Petra Valkama IlmajKi 38,44, 7) Iida Pulkkanen LA 37,70, 8) Emilia Anttila BorgåAk 37,36, 9) Milla Koski-Vähälä LimingNM 36,30, 10) Pihla Karhunen HämTa 33,98, 11) Sanni Grönroos LaitJy 32,92.

Keihäs: 1) Elina Kinnunen UKK 51,70, 2) Roosa Ylönen ÄänekU 49,52, 3) Venla Olli EurajVe 47,13, 4) Sofia Pölkky SeinäjSU 46,15, 5) Mette Gerkman EspTa 42,96, 6) Ronja Koivisto KauhWi 41,94, 7) Annamaija Suontausta EspTF 40,39, 8) Laura Sadeharju SeinäjSU 40,26, 9) Tessa Toropainen SuolUrho 38,47, 10) Minka Nurro KU-58 36,98, 11) Tuuli Kattilamäki KU-58 35,82, 12) Muusa Makkonen KerimU 34,34, 13) Fanny Perkkola LaitJy 30,97, 14) Elina Kauranen HKV 30,42.

LIVE-Tulospalvelu: