Hongkongin ja Pekingin helle vetristivät keihästrion

Hongkongin ja Pekingin helle vetristivät keihästrion

Hongkongin viimeistelyleirin ja Pekingin MM-kisakaupungin helle on tehnyt hyvää Suomen MM-joukkueen kokeneelle keihästriolle. – Maanantaina kilpailee keihäsmiesten lisäksi myös neljä suomalaista naisurheilijaa. (Linkki tämän jutun lopussa.)

– Vetreältä tuntuu. Ikiroudasta on löytynyt uudenlaista liikkuvuutta, Antti Ruuskanen veisteli lehdistötilaisuudessa.

– Letkeyttä löytyy. Nikamat ovat auenneet, säestivät Pitkämäki ja Mannio.

Hongkongin leirillä kuntoaan viritellyt trio käy maanantaina 83 metrin karsintarajan kimppuun kahdessa eri karsintaryhmässä: Ruuskanen ja Mannio heittävät kello 19 (Suomen aikaa 14) alkavassa ryhmässä yhdessä mm. hiljattain Kuortaneella 89,27 heittäneen Thomas Röhlerin ja olympiavoittaja Keshorn Walcottin kanssa.

Pitkämäki astuu radalle kello 20.25 (Suomen aikaa 15.25) alkavassa  ryhmässä mm. hallitsevan maailmanmestarin tshekki Vitezslav Veselýn kanssa.

– Ensimmäisessä ryhmässä jää paremmin aikaa palautua ennen finaalia. Ei siinä muuta eroa ole, Pitkämäki tuumii.

Pitkämäki povaa tasokasta karsintaa ja finaalia.

– Karsinnassa täytyy lähteä siitä, että heittää 83 metriä. Finaali taas on varmasti kovatasoinen, kun jokaisessa kovassa kilpailussa voittotulos on tänä vuonna ollut päälle 88 metriä. Sinne nurkille pitää kiskaista, jos aikoo voittaa.
 

”Pieni epävarmuus on hyvä asia”

Pitkämäki sai Hongkongin leirin heittoharjoituksessa tekniikan kuntoon. Hänen mukaansa pieni epävarmuustekijä on Pekingin Linnunpesä-stadionin nopea mondopinta. Hän heitti hiljattain Kuortaneella mondolla ensi kertaa sitten kesäkuun ja  se tuotti pieniä vaikeuksia.

– Hongkongissa heitin tartanilla. Pientä epävarmuutta mondolta heittämisessä on, mutta pieni epävarmuus on hyvä asia, Pitkämäki sanoo.

– Hongkongin heittoharjoituksessa kiinnitin huomiota siihen, että saan välineen oikeaan asentoon ja siinä myös onnistuin. Se on minulle tärkein asia nyt. Ilman sitä ei pitkiä heittoja heitetä.

 

Ruuskanen: Starttilista posautti jännityksen

Ruuskanen on tähän asti odotellut MM-kisojen alkua niin rennolla mielellä, että oli nukkua sunnuntaina aamiaisen pommiin, mutta tilanne on pikku hiljaa muuttumassa.

– Tänä aamuna kun näin starttilistan, posahti jännitys päälle. Koneet alkoivat käydä lujasti. Se on sen merkki, että mies on herännyt, Ruuskanen sanoo.

Ruuskasen mukaan heitto on Hongkongin leirin jäljiltä hyvässä rasvassa, vaikka hän ei leirillä heittoharjoituksia tehnyt.

– Heittoliikkeen ja heittotehon pitäisi olla hyviä. Leirillä tein paljon rytmijuoksua ja rytmiharjoitteita, jotta saadaan jalkojen ajoitus ja ajatus rytmitettyä heittoon, Ruuskanen totesi.

Karsinnassa Ruuskanen varoo innostumasta ylikovaan vauhtiin.

– Yleensä homma vaan pilataan liian kovalla vauhdilla. Parempi lähteä ”pikku hölkällä” liikenteeseen. Se hämää helposti, kun lähtee rennosti liikkeelle, mutta vauhti onkin sitten aika kovaa, Ruuskanen sanoo.

 

Mannio: Pikkuisen pitää kylkeä sulkea
 

Ari Mannio heitti leirillä kaksi harjoitusta. Hänkin keskittyi tekniikkaan.

– Karsintaan mennessä ei pidä enää miettiä liikaa mitään. Pikkuisen pitää sulkea kylkeä enemmän, se on pääjuttu, Mannio sanoo.

Mannion mukaan kaikki on hyvässä kunnossa Hongkongin leirin jälkeen.

– Kaksi heittoharjoitusta tuli heitettyä. Sain niissä teknisesti hyviä heittoja ja muutenkin saatiin siellä paikkoja auki.

Kisajännitys alkaa pikku hiljaa hiipiä myös Mannion kroppaan.

– Pikkuisen tuli sahanpuruja vastaan, Mannio muisteli hetkeä, kun näki starttilistan.

 

Lue lisää: Maanantaina kilpailee myös neljäs suomalaista naisurheilijaa: