Himangalla on joka viikko sata lasta Silja Line Seurakisoissa

Himangalla on joka viikko sata lasta Silja Line Seurakisoissa

Himangan Urheilijat järjestää Silja Line Seurakisoja kesän ajan joka maanantai. Säästä riippumatta mukana on ollut joka viikko noin sadan innokkaan lapsen osanottajajoukko.

Seuran yleisurheilujaoston puheenjohtaja Jorma Tuorila kertoo Silja Line Seurakisojen olevan perheille yhteinen ja miellyttävä tapahtuma, jossa tavataan tuttuja, jutellaan mukavia ja liikutaan hyvässä hengessä.

– Periaatteena on, että kaikki osallistuvat kaikkeen. Joku siellä aina jakaa tehtäviä ja sanoo, että ota sinä mittanauha ja mene pituuspaikalle ja joku toinen saa kellon kaulaansa ja menee juoksujen ajanottajaksi. Vanhemmat ovat mielellään mukana hommissa, Tuorila kertoo.

3000 asukkaan Himangalla myös paikalliset kauppiaat ja yrittäjät ovat mukana kisahengessä ja toimittavat niihin lapsille pieniä palkintoja.

– Joka maanantaiset kisat ovat odotettu tapahtuma. Niissä on kaikin puolin leppoisa tunnelma, Tuorila kertoo.

Suodenniemellä kisaillaan joka säässä

Suodenniemi on 1200 pikkuruinen entinen kunta ja nykyinen kaupunginosa Pirkanmaalla sijaitsevassa Sastamalassa. Suodenniemen Urheilijoiden yleisurheilujaoston puheenjohtaja Miia Lumiainen kertoo, että seura järjestää kesän aikana kymmenkunta Silja Line Seurakisaa.

– Joka kisoissa on mukana keskimäärin viitisenkymmentä lasta. Määrä on vakio, vaikka taivaalta tulisi kaatamalla vettä. Näin pienellä paikkakunnalla kisat ovat iso juttu.

Myös Suodenniemen Silja Line Seurakisoissa vanhemmat ovat aktiivisesti mukana kisojen toimitsijatehtävissä.

– Moni vanhempi on innostunut itsekin kokeilemaan eri yleisurheilulajeja, kun siihen on kisojen myötä tarjoutunut mahdollisuus, Lumiainen kertoo.

Ensi viikolla Silja Line Seurakisoja kisaillaan mm. Nastolassa, Kestilässä, Pudasjärvellä ja Kotkassa. Katso sinua lähellä olevat seurakisapaikkakunnat osoitteesta: www.kilpailukalenteri.fi → listaa seurakisat