Hill kuorrutti amerikkalaisjuhlat Bydgoszczissa, Rautelin 14. sijalla

Hill kuorrutti amerikkalaisjuhlat Bydgoszczissa

Junioreiden MM-kisojen kolmas kilpailupäivä Bydgoszczin Zawisza stadionilla kääntyi amerikkalaisten juhlaksi. Illan tähdeksi pinkoi naisten 100 metriä ajalla 11,07 voittanut Yhdysvaltain 17-vuotias Candace Hill.

Vuosi sitten Hill voitti 100 ja 200 metriä 17-vuotiaiden MM-kisoissa. Nyt hän ei täysin onnistunut finaalin startissaan, mutta nousi mestariksi MM-kisojen ennätysajalla ja piti kotiyleisön suosikin, Puolan Ewa Swobodan takanaan. Swoboda oli toinen kotimaansa junioriennätyksellä 11,12.

– Kyllä oli hermot pinnassa. Näissä juniorikisoissa en ole koskaan juossut noin tasokasta finaalia, Hill huokaili.

Kovatasoisia kisoja Hill on juossut paljonkin. Hän oli hiljattain Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa 100 ja 200 metrillä välierissä, mutta putosi finaalista ajoin 11,07 ja 23,05. Noista ajoista jälkimmäinen syntyi napakkaan vastatuuleen.

Markus Krah ja Amere Lattin juoksivat Yhdysvalloille kaksoisvoiton 110 metrin aidoissa ennätysajoillaan 13,25 ja 13,30. Japanin Takumu Furuya oli kolmas maansa ikäluokan ennätyksellä 13,31.

– Keskityin vain omaan juoksuun. En miettinyt muita, tuumi Krah, joka oli etukäteen amerikkalaiskaksikosta kokemattomampi.

Kaksoisvoittoon amerikkalaiset juoksivat myös naisten 800 metrillä. Samantha ”Sammy” Watson nousi taktisesti kypsän juoksun päätteeksi johtoon loppusuoran alussa ja voitti kisan ajalla 2.04,52. Aaliyah Miller oli toinen (2.05,06). Kisan avauskierros juostiin 63,53:een.

Watson, 16, voitti viime vuonna 17-vuotiaiden MM-kisojen mestaruuden ja on tänä kesänä pudottanut ennätyksensä lukemiin 2.20,06.

Jamaikan Tiffany James pudotti 400 metrin finaalissa ennätyksensä 51,32:een ja juhli mestaruutta. Vielä kuluvan kauden alussa hänen ennätyksensä oli 53,49, joten kehitys on ollut rivakkaa. Ennen finaalia hänen ennätyksensä oli välierissä juostu 51,77. Jamesin voittoaika on ikäluokan kesän kärkitulos maailmassa.

Yhdysvaltain Lynna Irby kiri toiseksi niin ikään ennätyksellään 51,39. Jamaikan Junelle Bromfiled oli kolmas ajalla 52,05.

15-vuotias Jakob Ingebrigtsen yhdeksäs

Miesten 1500 metrillä norjalaisten Ingebrigtsenin veljessarjan 15-vuotias Jakob ei yltänyt kärkitaistoon 1500 metrin finaalissa. Hän juoksi 3.42,44 aiemmin tänä vuonna Oslossa, MM-finaalissa hän oli yhdeksäs ajalla 3.51.09.

MM-mitalit matkasivat Afrikkaan: Kenian Kumari Taki vei voiton ajalla 3.48,63, ennen Etiopian Taresa Tolosaa (3.48,77) ja Kenian Antohony Kiptoota (3.49.00). Ranskalainen Babtiste Mischler oli parhaana eurooppalaisena neljäs ajalla 3.48,52.

Kolmiloikkaajat vastatuulessa

Miesten kolmiloikassa taisteltiin vastatuulen kanssa. Kuubalainen Lazano Martinez uusi kahden vuoden takaisen mestaruuden loikittuaan ikäluokkansa kesän kärkituloksen 17,06 (-1,1 m/s).

Cristian Napoles varmisti kuubalaisten kaksoisvoiton tuloksella 16,62 (-0,6 m/s) ja Ranskan Melvin Raffin venytti 2,4 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen 16,37.

Montenegron Kristina Rakosevic voitti naisten kiekonheiton tuloksella 56,36. Se syntyi kolmannella heitolla. Australian Kristy Williams oli toinen ennätyksellään 53,91.

Rakocevic, 18, oli vuosi sitten 17-vuotiaiden MM-kisoissa kolmas. Kesän mittaan hän on heittänyt ennätyksekseen 58,30.

Rautelin 14:s, Huntington 20:s

Naisten seitsenottelussa Jessica Rautelin teki hyvää jälkeä ja oli avauspäivän jälkeen 14:s pistein 3266. Maria Huntington oli 20:s pistein 3163.

Rautelin avauspäivän tulossarja oli 100 metrin aidat 14,15 (ennätys), korkeus 165, kuula 11,89 (kauden paras) ja 200 metriä 25,29 (ennätys).

Huntington juoksi pika-aidat 14,36, ylitti korkeushypyssä 168, työnsi kuulaa 10.,88 ja juoksi 200 metriä 25,92.