Heikkinen siirsi SE:n uudelle metriluvulle

Heikkinen siirsi SE:n uudelle metriluvulle

Parakeihäänheittäjä Marjaana Heikkinen haki Kuortaneen Eliittikisoista hyvän tuntuman Lontoossa heinäkuussa pidettäviin parayleisurheilun MM-kisoihin. Hän heitti F34-luokan Suomen ennätyksen 19,21. Tulos on myös luokan kärkitulos maailmassa.

– Simuloin itseni siihen tilaan kuin olisin Lontoossa MM-kisoissa, Heikkinen tuumi.

Heikkisen aiempi ennätys ja luokan Suomen ennätys oli hänelle Rion paralympiakisoissa viime kesänä hopeaa tuonut 18,42. Kuortaneella Heikkinen rikkoi tuon ennätyksen myös 18,48 ja 19,05 kantaneilla heitoilla.

Valmentajansa Kimmo Kinnusen johdolla Heikkinen on muuttanut heittoasentoaan saadakseen yläkropan paremmin mukaan heittoon. Päinvastoin kuin F34-luokan kiinalainen paralympiavoittaja Lijuan Zou, Heikkisen on pakko pitää heittäessä tukikepistä kiinni vasemmalla kädellä. Hän ei siten pysty taivuttamaan yläkroppaansa aivan niin pitkälle kuin Zou.

– Se mitä on viime viikoina tehty Kimmon kanssa on tuonut muutoksen, Heikkinen kiitteli.

Kinnusen mukaan työmaata riittää vielä.

– Koko ajan yritetään saada Marjaana heittokäden olkapäätä ja rintarankaa liikkuvammaksi, Kinnunen sanoi.

Heikkinen voitti Kuortaneella myös F34-luokan kuulantyönnön SE-tuloksella 6,59.

Ennen parayleisurheilun MM-kisoja Heikkinen kilpailee vielä Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla kesä-heinäkuun taitteessa. Ratakelauksessa kilpailtiin 100, 200 ja 400 metrillä. Leo-Pekka Tähti vei satasen ajallaan 14,13 (-1,0), mutta saksalaisvieras Marc Schuh pääsi juhlimaan 200 ja 400 metrillä. Tähden aika 200 metrillä oli 25,44 ja 400 metrillä 48,48. Tähden tavoin T54-luokassa kilpaileva Suomen naiskelaajien ykkösnimi Amanda Kotaja oli hyvässä vireessä. Hän kelasi satasen 16,77, 200 metriä 30,22  ja 400 metriä 57,24.