Heikkinen paransi SE:tään keihäässä, Tähti palasi vanhalla tuolillaan kilpailuihin

Tuuli vaikutti Marjaana Heikkisen heittoihin parayleisurheilun gp-kilpailuissa Berliinissä

Keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen oli yhtä hymyä tuolikeihäänheiton päätyttyä Motonet GP -kilpailuissa Espoossa. Heikkinen kohenteli omaa SE-tulostaan F34-luokassa 19,50:een. Heikkisen aiempi SE oli 19,21.

– Kuusi senttiä vaille Euroopan ennätys! Maailmantilaston ykköseksi, ihan mahtava juttu. Koko kevät on mennyt hirmu hyvin, lokakuusta lähtien on tehty Kimmon (Kinnunen) kanssa töitä kuin pienet elukat. Ei ollut lähellekään täydellinen heitto, siinä oli hyviä elementtejä. Tästä on hyvä lähteä kesää jatkamaan, Heikkinen sanoi.

Hän kilpailee seuraavan kerran Kuortaneella juhannuksena.

Leo-Pekka Tähti palasi kilpailuihin tuolirikkoon päätyneen Sveitsin-kiertueen jälkeen. Vanhaan tuoliinsa palannut Tähti kelasi 1,3 metriä sekunnissa tuivertaneeseen vastatuuleen 14,46.

– Olosuhteet huomioon ottaen Sveitsin-kisan (14,13) veroinen suoritus, Tähti sanoi.

Reilu tunti satasen jälkeen Tähti kelasi 800 metrillä Tähti kelasi 1.41,40. Ensimmäistä kierrosta hän kuvasi ”ihan hyväksi ja helpoksi”, toista ei niinkään. Tähti on tälle kaudelle panostanut myös 400 ja 800 metrille, mikä on näkynyt vauhdissa. Seuraavaksi hän kilpailee Kuortaneella juhannuksena, jossa matkoina ovat 100 ja 400 metriä.

– Jos on myötätuuli, niin satasella alle 14, Tähti toivoi.

Amanda Kotaja kelasi 1,3 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen 17,19.

– Toivotaan, että tämä oli kauden pohjanoteeraus! Ei vaan lähtenyt, vastatuulikin oli kohtuullisen kova. Olin Sveitsin kisojen jälkeen vähän flunssassa, voi olla, että se vei osansa, Kotaja sanoi.

Myös T34-luokassa kilpaileva Henry Manni kelasi 100 ja 800 metriä. Satanen taittui 17,09:ään ja kaksi ratakierrosta 1.52,35:een.

tulokset

 


lepe_motonet_gp.jpg