Heikkinen muutti heittoasentoa: Jos 19,50 ei mene, olen pettynyt

Heikkinen muutti heittoasentoa: Jos 19

Parakeihäänheittäjä Marjaana Heikkinen on kahden kilpailun päässä kilpailukauden huipentumasta. Lontoossa parayleisurheilun MM-kisoissa heinäkuussa tavoite on taistella kärkisijoista.

– Mahdollisuuksia on jopa 20 metrin heittoon, mutta silloin kaiken on mentävä kohdalleen. Sellainen 19,50 pitäisi mennä ilman muuta. Jos en siihen tänä kesänä pysty, olen pettynyt, Heikkinen sanoo.

Heikkisen ennätys on Rion paralympiakisoissa viime kesänä hopeaa tuonut 18,42. Tulos on F34-luokan Suomen ennätys.

Millä eväillä tuohon tulokseen haetaan reilun metrin parannusta?

– Syksyllä tehtiin rohkea muutos heittoheittoasentoon. Siihen oli nyt oikea hetki, jos ajatellaan, että ura jatkuu myös kuluvan kauden jälkeen, Heikkinen sanoo.

Oikealla hetkellä Heikkinen tarkoittaa, että kun meneillään on olympiadin ensimmäinen kausi, muutokseen on hyvin aikaa totutella ennen seuraavia paralympiakisoja.

Valmentaja Kimmo Kinnusen johdolla toteutettu muutos on jo tuottanut toivottua tulosta.

– Minulla on nyt sellainen tunne, että ehdin hyvin mukaan heittoon. Nopea hermottaminen oikealla puolella kroppaa on minulle haaste vamman takia. Muutoksen ansiosta olen pystynyt heittämään teknisesti paremmin ja keihäs lentääkin pidemmälle, Heikkinen sanoo.

Kylmä tuuli ja pukeutumisvirhe jähmettivät

Päinvastoin kuin F34-luokan kiinalainen paralympiavoittaja Lijuan Zou, Heikkisen on pakko pitää heittäessä tukikepistä kiinni vasemmalla kädellä. Hän ei siten pysty taivuttamaan yläkroppaansa aivan niin pitkälle kuin Zou. Silti heittoasennon muutos on tuonut heittoon lisää tehoa.

– Haen heittoa nyt varmaan 30 senttiä taaempaa kuin tähän asti, Kinnunen sanoo.

Uudistunut heittoasento on pakottanut Heikkisen vahvistamaan rajusti keskivartalon lihaksia. Yhdessä tekniikan muutoksen kanssa, se on vienyt heittoa eteenpäin.

– Minun lempinimi on diiseli, mutta Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen testi osoitti, että heitto on saatu lisää räjähtävyyttä, eli bensakonemaiseen suuntaan tässä mennään, Heikkinen veistelee.

Kilpailukuntoaan Heikkinen testasi Vantaalla Kultainen Keihäs kilpailussa. Yhdeksän asteen sään ja jäätävän kylmän tuulen kohmettamana hän heitti 17,94. Sarjan kaksi seuraavaksi parasta heittoa kantoivat 17,71 ja 17,79.

– Tein kilpailussa amatöörimäisen virheen ja läksin heittämään lyhythihaisessa asussa siinä säässä. Jähmettyminen iski. Sen näki hyvin, kun katseli heittoja videolta, Heikkinen sanoi.

Heikkisen kilpailukausi jatkuu 17. kesäkuuta Kuortaneella. Sen jälkeen ohjelmassa on Pihtiputaan Keihäskarnevaalien kilpailu heinäkuun alussa, joka onkin jo MM-kisojen kenraali.

 


Marjaana Heikkinen