Hassi ottaa Italiassa tuntumaa EM-tulosrajaan

Hassi ottaa Italiassa tuntumaa EM-tulosrajaan

Kymmenottelija Juuso Hassin ulkoratakausi alkaa perjantaina Italian Firenzessä. Viime kesän Universiadien hopeamitalistin tavoite on huipentaa kausi elokuussa Berliinin EM-kisoissa. Se vaatii ensin 7850 pisteen EM-kisatulosrajan rikkomista.

Firenzestä Hassi haluaa tulijaisiksi ennen muuta tasapainoisen alun kilpailukaudelle. EM-tulosrajan rikkominen kauden ensimmäisessä ottelussa on mahdollista, mutta voi olla haasteellista. Parhaimmillaan Hassi on otellut 7734 pistettä.

– Kauden ensimmäinen ottelu ei aina mene niin hyvin, kuin mikä on tuntuma harjoituksissa. Sitä ottelemista, kun ei oikein pysty harjoittelemaan, Hassi sanoo.

– Nyt tärkeintä olisi saada hyvä avaus kauteen, ja miksei se tulosrajakin voisi mennä, jos on hyvät kelit ja ottelu lähtee kulkemaan.

Firenzen ottelukilpailun aikataulu tukee hyvin tuloksentekoa, ja sääkin näyttäisi ennusteiden perusteella olevan lämmin ja kuiva.

Nopeus harjoitusvuoden pääteemana

Hassilla on takanaan kolmen viikon Kyproksen harjoitusleiri, joka päättyi viikko sitten.

– Loppuleiristä siellä kiersi oksennustauti. Olin muutaman päivän vähän heikommassa hapessa, mutta se ei ollut niin iso ongelma, koska se osui aivan leirin loppuun, Hassi sanoo.

Vuosi sitten Hassi otteli parhaimmillaan 7591 pistettä. Sillä heltisi Seinäjoen Kalevan kisoissa mestaruus. Liki saman pistemäärän hän kasasi ankarassa hellesäässä elokuun lopussa Taipeissa käydyissä universiadeissa, jossa hän sijoittui toiseksi.

Kesän kuluessa Hassi kohensi lajiennätyksiään seiväshypyssä 470:een, korkeushypyssä 195:een ja kiekossa 42,64:ään. Talven harjoituskaudella ykkösasia oli nopeus.

– Syksyn pääpointtina oli kehittää nopeutta ja yleisesti juoksemista. Hallikauteen asti harjoittelin pääosin pikajuoksuohjelmalla ja tein monet treenit Petteri Jousteen valmennusryhmän kanssa. Hallikauden perusteella tuntuu, että 100 metriä kulkee, Hassi sanoo.


hassi_juuso_kypros_pituushyppy.jpg

,

Laiholta vinkkejä pituushyppyyn

Harjoituskaudella Hassi painotti myös korkeus – ja seiväshyppyä sekä aitajuoksua.

– Nyt keväällä kaikki lajit ovat kulkeneet hyvin tai alkoivat kulkea Kyproksella. Näistä jälkimmäistä esimerkkeinä keihäs ja kiekko, joita hallissa pääsi tekemään aika vähän, Hassi sanoo.

Pituushyppyä Hassi on käynyt hallikauden jälkeen hiomassa Harri Laihon johdolla.

– Toivon mukaan se näkyy tuloksissa.

Firenzen kymmenottelussa on mukana reilut 30 urheilijaa, joiden joukossa on muiden muassa Yhdysvaltain Jeremy Taiwo. Hänellä oli viime kesänä reiden lähentäjän kanssa vaivaa, mutta toissa kesänä hän kokosi 8425 pistettä ja oli Rion olympialaisissa yhdestoista. Talven hallikisoissa Taiwo otteli Yhdysvaltain seitsenottelun mestariksi.

,


hassi_juuso_kypros_keihaanheitto.jpg