Hanki maaotteluelämys joululahjaksi: lippupaketit myynnissä

Ruotsi-ottelu sytyttää

Nyt niitä saa. Kahden päivän lippupaketit kaikkien aikojen ensimmäiseen Tampereella käytävään Ruotsi-otteluun ovat myynnissä.

Maaottelu kilpaillaan 3.-4. syyskuuta. Ostamalla paketin nyt, varmistat pääsyn parhaille paikoilla Ratinan stadionille.

Maaottelulippu on myös oiva joululahja.

– Eikö elämys ole paras mahdollinen joululahja, kysyy kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä.

Mäkelä viihtyy Ratinan stadionilla. Hän aikoo ponnistaa siellä pitkälle myös tulevan vuoden maaottelussa.

 – Suosittelen ostamaan paikat kolmiloikkapaikan läheltä. Sieltä on luvassa voitto ainakin naisten maaottelussa, Mäkelä sanoo.

Tampere on mieluisa kilpailupaikka myös pika-aituri Nooralotta Nezirille.

– Minulla on sieltä arvokisoista hyviä muistoja, joten Tampereelle on kiva mennä, Neziri sanoo ja viittaa muun muassa 22-vuotiaiden EM-kisoihin.

– Tampere on lähempänä Poria kuin Helsinki, joten varmaan sieltä tulee nyt maaotteluun enemmän kannustajia.

Samaa sanoo seiväshyppääjä Minna Nikkanen.

– Minä todella toivon, että mahdollisimman moni tulisi kannustamaan. Ruotsi-ottelu on sellainen kilpailu, jossa suomalaisilla on kannustettavaa.

Söderberg: Fiilis on varmasti hyvä

Naisten maajoukkue puolustaa Tampereella Tukholmasta viime kesänä urakoitua, makoisaa voittoa. Miehillä haasteena on nousu voittokantaan.

Viime kesän maaottelussa moukarinheiton voittanut David Söderberg uskoo, että Ratinassa riittää tunnelmaa.

– Se on paljon pienempi stadion kuin Helsingissä, mutta fiilis on varmasti hyvä, Söderberg uskoo.

Lippuja saa osoitteesta www.ruotsiottelu.fi Osta liput nyt


david_soderberg_8108-2.jpg

David Söderberg tuuletteli Tukholmassa moukarinheiton lajivoittoa.