Hallitus: Masters-valiokunta jatkaa, Fröberg ja Kulmala saivat Area ITO -tittelin

Mikko Kivi SUL:n talouspäälliköksi

Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus hyväksyi liiton Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman vuoden 2018 päivitetyt tavoitteet ja päätti jatkaa Masters-valiokunnan työskentelyä. Hallitus kokoontui Helsingissä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman jalkauttamisessa keskitytään syrjintään puuttuvien mallien luomiseen, syrjivän kielenkäytön ehkäisemiseen sekä yleisurheiluharrastuksen mahdollistamiseen varallisuudesta riippumatta. Liiton nettisivuilla julkaistaan artikkeleita hyvistä käytännöistä.

Masters-valiokunta jatkaa työskentelyä tavoitteena integroida enenevästi masters-toimintaa Suomen Urheiluliiton jäsenseurojen kilpailu- ja muuhun toimintaan.

Hallitus kävi myös lähetekeskustelun tulevan vuoden valiokuntatyöskentelystä. Keskustelussa todettiin, että valiokunnilla voi olla erilaisia esimerkiksi seminaari- tai asiantuntijaryhmämäisiä toimintatapoja. Valiokuntien toivotaan hyödyntävän aktiivisesti mahdollisuuksia osallistua kokouksiin nettiyhteyksien avulla.

Lokakuussa liiton liiketoimintajohtajaksi valittu Tuuli Taskinen raportoi hallitukselle myynnin ja markkinoinnin näkymistä. Varsinkin Ruotsi-ottelun myynti sekä Helsinki City Running  Day -juoksutapahtumakokonaisuuden osallistujamäärä ovat kehittyneet myönteisesti.

Fröberg ja Kulmala saivat Area ITO -tittelin

Anne Fröberg ja Eero Kulmala ovat läpäisseet Euroopan yleisurheiluliiton (EA) International Technical Offials (IT0) -testit. He saivat niin sanotun Area ITO-tittelin. Se tarkoittaa, että he voivat toimia teknisenä delegaattina, kunkin lajin ylimpänä tuomarina tai kilpailun juryssä kaikissa EA:n kilpailussa kuten EM-kilpailuissa.

Area ITO -titteliä edellytetään myös, jos lähtee tavoittelemaan Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) ITO-titteliä. Sellainen on suomalaisista tällä erää vain Pasi Oksasella. Se oikeuttaa toimimaan ylimpänä tuomarina ja teknisenä delegaattina kaikissa IAAF:n kilpailuissa kuten MM-kisoissa.

– Tämä on erittäin hieno ja tärkeä asia suomalaiselle yleisurheilulle. ITO-tehtävissä ollaan tekemisissä sääntöasioissa korkeimmalla mahdollisella tasolla ja myös kehittämässä sääntöjä. On erittäin tärkeää, että Suomesta löytyy tämän tason asiantuntemusta, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) kilpailupäällikkö Mika Muukka.