Hae koulullesi Elovena Voimapäivää!

Hae koulullesi Elovena Voimapäivää!

Suuren suosion saavuttaneiden Elovena Voimapäivien haku käynnistyy tänään! Ole nopea ja tee hakemus heti. Onni potkaisee yhteensä 30 koulua, joissa toteutetaan kuluvan kevään ja ensi syksyn aikana maksuton, liikunnan ja ravitsemustietouden täyteinen toimintapäivä.

Elovena Voimapäivät ovat Suomen Urheiluliiton ja Elovenan yhdessä järjestämiä tapahtumia, joissa koululaisille tuodaan liikunnan iloa ja ravitsemustietoa. Toimintapäivän tarkoituksena on viestiä koululaisille mielekkään liikunnan ja älynystyröitä kutkuttelevien kisailujen kautta terveellisen ravinnon ja iloisen liikunnan merkityksestä elämään.

SUL:n puolesta Elovena Voimapäivien koordinoinnista vastaava aluepäällikkö Ilpo Koponen kertoo tapahtuman saaneen opettajilta ja oppilailta erinomaisen hyvää palautetta.

– Se, että tapahtuma tuodaan koulun omalle pihalle ja osaksi koulupäivää, on koettu erittäin hyväksi asiaksi. Ulkopuolisen yleisurheilun asiantuntijan vetämä Elovena Voimapäivä on sekä lapsille että opettajille mieluinen oppimistapahtuma.
 

– Lapset oppivat hyppäämistä, heittämistä ja juoksemista uudella ja innostavalla tavalla, ja saavat lisäksi aimo annoksen ravitsemustietoutta. Opettajat saavat puolestaan vinkkejä omaan yleisurheilun opetukseensa sekä nopean perehdytyksen Voitto Onnisen ratoihin. Koulun pihoilla tapahtuva opetus toteutetaan ratojen kautta, Koponen kertoo.

Elovena Voimapäivissä on luvassa vauhdikasta menoa koulun pihalle rakennetulla miniyleisurheilukentällä, leikkimielisiä kisailuja sekä aivojumppaa liikunta- ja ravintoaiheisten ongelmanratkaisutehtävien parissa.

Hae mukaan!

Hakuohjeet: https://www.yleisurheilu.fi/lapset-ja-nuoret/koulu/yleisurheilupaiva-koulussa/haku

Lisätiedot ja kyselyt: Suomen Urheiluliitto, Ilpo Koponen, ilpo.koponen(at)sul.fi, p. 050 414 5085